The Queen of Underworld ~ [Prologi/Luvu(t); 1]

THE QUEEN OF UNDERWORLD – INFO

KIRJOITTANUT: Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta mainitaan niistä nyt yksi – Anette.
TYYLILAJI: Fantasia, draama, romantiikka sekä pienimuotoinen huumori.
IKÄSUOSITUS: Lukeminen omalla vastuulla.
A/N: Kaunis tarina naisesta, joka joutuu jättämään Taivaan ja muuttamaan asumaan Alamaailmaan, jossa häntä odottaa elämänsä suurin ja haasteellisin tehtävä. Sota hiisimaailman kuningasta vastaan odottaa samalla, kun Alamaailman kuningattaren kruunu odottaa kantajaansa.
HUOM(!): Tarinan on luonut, ideoinut ja toteuttanut Anette, joten toivoisin, että kunnioitatte tekijänoikeutta ettekä kopioi tarinaani mihinkään. Tarinan henkilöhahmot ovat [Tylypahka]:n käyttäjien omia roolipelihahmoja, joita olen saanut luvan käyttää kirjoitelmassani.

THE QUEEN OF UNDERWORLD – TRAILERI

TAUSTAMUSIIKKI: Within Temptation - World of Make Believe

..On golden wings, she flies at night.
»Wandee, minä pyydän; anna tämä krusifiksi hänelle, kun hän saapuu luoksenne.»
»Lupaathan pitää hänestä yhtä hyvää huolta, aivan kuten pidit minusta?»

..With her dress it’s blinding white.
»Sytyttäkää rovio!»
»Minä uskon Jumalaan, isään kaikki valtiaaseen – taivaan ja maan luojaan.»

..Countless diamonds and her long blond hair.
»Mitä me nyt teemme?»
»Odotamme sata vuotta.»

..The Queen is coming, so you’d better be aware.
»Äiti! Pihalla kävelee kaksi outoa tyttöä! Keitä he oikein ovat?»
»En voi uskoa silmiäni..»

..Her plants and flowers, they are never the same.
»Anteeksi mitä? Kukaan ei puhunut minulle taivaassa sanaakaan siitä, että minun pitäisi lopettaa sota hiisiä vastaan!»
»Faith, yritä ymmärtää – olet ainoa, joka voi nousta häntä vastaan.»

..Blue and silver, it’s all her game.
»Olet siis Alamaailman tuleva kuningatar? Sinun kannattaa nauttia elämästäsi vielä kun voit, sillä et tule koskaan näkemään omia kruunajaisiasi.»
»Luuletko tosiaan, että annan sinun tappaa minut vielä toistamiseen? Jos luulet, niin voin vastata sinulle saman tien – ei onnistu.»

..Flying dragons and enchanted woods.
»Affection ja Hope eivät kuolleet turhaan. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että heillä molemmilla oli joku syy antautua hiisikuninkaalle.»
»The Sword of Astardian?»

..She decides, she creates, it’s her reality.
»Kuvitteletko tosiaan, että hyppään alas?»
»En vain kuvittele, vaan myös tiedän.»

In her world of dreams and make believe,
she reigns forever with all her glory.

..Unicorns appear in her sight.
»Täten minä Laureen Aston ilmoitan, että pystyn juomaan teidät kaikki pöydän alle!»
»Hän on nyt jo aivan kaatokännissä.»

..Her fireflies lead her trough these woods.
»Kyllä, hän lähtee ulos kanssasi!»
»Tuo hymy, se saa minut sekaisin.»

..At night in search of the legendary amulet.
»Annan pisteet Lucasille ujoudesta.»
»Katsokaa nyt, miten suloinen pari he olisivatkaan!»

..And it’s secrets.
»Faith, mitä sinä olet mennyt tekemään hiuksillesi?»
»Sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.»

..In the big oak there is a door.
»Kello on varttia vaille puolenyön.»
»Ole varovainen, Faith.»

..Which will lead her to the wizard’s shore.
»Kappas, petturipoikani on liittynyt sinun riveihisi. Vaikuttavaa, etten sanoisi.»
»Turpa tukkoon ja taistele, senkin saastainen idiootti!»

..And she’ll ask him for the wind to sail her home.
»Camilla, minä pyydän – avaa silmäsi!»
»Affection ja Hope, auttakaa minua!»

..To the world where she belongs.
»Lucas!»
»Mi – mitä? Et ole ennen hypännyt noin vain kaulaani.»

..In her world of dreams and make believe;
»Täten kruunaan sinut, Faith Verity Strife – Alamaailman kolmanneksi kuningattareksi!»
»Tämä maailma ja sen kansa – se on kotini ja perheeni nyt.»

..She reigns forever with all her glory.
»En ole koskaan lakannut rakastamasta sinua.»
»Sulje jo suusi ja anna minulle suudelma.»

In this world of endless fantasy,
she makes it happen, it’s her reality.



THE QUEEN OF UNDERWORLD – HENKILÖESITTELY

• Faith Strife – Kuva hahmosta
• Laureen Aston – Kuva hahmosta
• Lucas Dawlish – Kuva hahmosta
• Allen Dawlish – Kuva hahmosta
• Finella Raw – Kuva hahmosta
• Mathias Ravenholm – Kuva hahmosta
• Nico Williams – Kuva hahmosta
• Jeanne Jac-Williams – Kuva hahmosta
• Stephen Jac – Kuva hahmosta
• Remus Dawlish – Kuva hahmosta
• Jessy Benford – Kuva hahmosta
• Catherine Bond – Kuva hahmosta
• Ian Nyrwick – Kuva hahmosta
• Jane Dawlish – Kuva hahmosta
• Prue Black – Kuva hahmosta
• Cady Dawson – Kuva hahmosta
• Camilla Andrews – Kuva hahmosta
• Leon Almasy – Kuva hahmosta
• Wandee Oakfield – Kuva hahmosta
• Andy Elerviel – Kuva hahmosta
• Eleanor Greene - Kuva hahmosta

• Affection Gainsborough – Kuva hahmosta
• Hope Harlow – Kuva hahmosta

Vautsi vau! Todella hyvä traileri, eli odotan innolla ensimmäistä lukua ja siten toivonkin että se ilmestyy mahdollisimman pian! Ja, nyt vasta tajusin senkin, että nuo englanninkieliset laulun sanat kulkevat tuon tarinan mukana. (Olen todella viisas.)

The Queen of Underworld - Prologi - Faith, Hope & Affection

Taustamusiikki: Avenged Sevenfold - Dear God

Alamaailma, 16. huhtikuuta vuonna 1900

Harmaiden kiviseinien ympäröimä vankiselli vaikutti todella aavemaiselta, kun pitkä – noin kaksimetrinen, vaaleahiuksinen mies asteli päättäväisin askelin ovesta sisään. Heti alkujaan hänen nenänsä eteen kohotettiin keihäs, jonka mies kuitenkin katkaisi yhdellä kädenväännöllä kahteen osaan. Keihään kohottanut hiisivartija perääntyi aavistuksen, kunnes sai tuta voimakkaan nyrkiniskun suoraan silmässään.

Vähän matkan päässä istui selliin teljetty vaaleahiuksinen tyttö, joka havahtui kovaan kolaukseen.
»Hope!» kuului lopulta huudahdus käytävän päädystä.
»Wandee!» tyttö huudahti. »Mitä sinä täällä teet? Minä kielsin sinua tulemasta!» hän jatkoi, tarttuen kaksin käsin kiinni vankityrmänsä kaltereista.
»Tulin pelastamaan sinut» mies vastasi, kyykistyen tytön kasvojen eteen kaltereiden toiselle puolelle.
»Ei», Hope vastasi päätään puistellen. »Vaikka kuinka haluaisinkin, en voi paeta vastuutani», hän jatkoi.
»Se ei ole sinun vastuusi!» Wandee kivahti, suoden katseensa suoraan tytön jäänsinisiin silmiin. »En anna heidän polttaa sinua roviolla.»
»Sinun on pakko», Hope vastasi huokaisten. »Vain tällä tavalla voin pitää hiidet loitolla Alamaailmasta.»
»En suostu siihen!» Wandee lausahti kireästi. »Me voimme voittaa hiidet, jos käymme sotaan heitä vastaan!» hän jatkoi.
»Ei, Wandee» Hope vastasi. »Emme voi.»
Mies painoi päänsä kaltereita vasten, jolloin vaaleahiuksinen – kuvankaunis Hope kohotti kätensä miehen oikean käden päälle.
»Olet tehnyt niin paljon hyvää vuokseni», hän lausahti lopulta hymyillen. »Arvostan sitä kaikkein eniten kuolemani jälkeen», hän jatkoi.
»En pärjää ilman sinua», Wandee lausahti vaimeasti. »Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta. Anna minun ottaa sinun paikkasi roviolla», hän jatkoi.
»Ei», Hope vastasi jyrkästi. »He haluavat minut, eivät sinua. Ja sitä paitsi, vaikka vaihtokauppa hiisien kanssa onnistuisikin, en suostuisi siihen», hän jatkoi.
»Jäämmekö taas ilman oikeudenmukaista hallitsijaa?» Wandee kysyi, kohottaen katseensa takaisin tytön puoleen.
»Vain sadaksi vuodeksi», Hope vastasi hymyillen.
»Mistä tiedät?» Wandee kysyi hivenen hämmentyneenä.
Hope huokaisi pienesti, korjaten istuma-asentoaan lattialla paremmaksi ennen, kuin alkoi kertoa tarinaansa.
»Minä ja Affection olemme tienneet jo kauan mikä on kohtalomme», tyttö aloitti. »Se on kuolema, sankarikuolema. On olemassa ennustus, joka kertoo kolmesta tytöstä joiden nimet juontuvat sanoista usko, toivo ja rakkaus. Meitä on pian enää vain yksi jäljellä, ja se on -» Hope jatkoi, kunnes Wandee keskeytti hänet.
»Faith?» hän kysyi epäuskoisena. »Tuo nimi tarkoittaa -» mies jatkoi, mutta nyt oli Hopen vuoro keskeyttää hänet.
»Uskoa, aivan» hän lausahti. »On vain yksi tapa pysäyttää hiidet, ja siihen tehtävään tarvitaan uskoa. Affectionin rakkaus maataan kohtaan ei riittänyt, eikä minun toivoni luonut tarpeeksi valoa näiden synkkien katujen ylle. Se tyttö, joka tulee täyttämään tämän maan paitsi omalla uskollaan, kykenee myös kylvämään rakkautta ja toivoa jokaisen kansalaisen sydämeen, olen siitä varma», hän jatkoi.
»Mutta miksi juuri usko?» Wandee kysyi jälleen hämmentyneenä.
»Koska ennustuksen mukaan hänellä on jotain tekemistä hiisikuninkaan kanssa», Hope vastasi. »Luota minuun, Wandee – hän ei tule epäonnistumaan.»
»En silti halua sinun lähtevän pois luotani», mies tokaisi huultaan purren.
»En minä lähdekään pois luotasi», Hope vastasi naurahtaen. »Olen koko ajan täällä, sinun sydämessäsi», hän jatkoi – painaen sanojensa päätteeksi kätensä Wandeen rintaa vasten.
»Tiesitkö koko ajan, että tulet kuolemaan?» Wandee kysyi.
»Tiesin», Hope vastasi huokaisten. »Siksi en olisikaan saanut rakastua sinuun. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen, en kadu hetkeäkään – en sekuntia, minuuttia, tuntia, kuukautta tai tätä ainokaista vuotta, jonka olen viettänyt täällä Alamaailmassa, että tutustuin sinuun», hän jatkoi.
Wandee tarttui tytön käsistä kiinni, pidellen niitä omiensa välissä edelleen hyvin hämmentyneenä ja sanattomana.
»Wandee», Hope lausahti yllättäen. »Saanko pyytää sinulta jotain?» hän kysyi.
»Mitä vain ikinä haluat», mies vastasi vaimeasti.
Hope irrotti otteensa miehen kosketuksesta, vieden kätensä kaulassaan roikkuneelle kaulakorulle. Hän napsautti lukon auki, asettaen kaulakorun miehen kämmenelle hymyillen.
»Wandee, minä pyydän; anna tämä krusifiksi hänelle, kun hän saapuu luoksenne», Hope lausahti.
»Mutta tämähän on se kaulakoru, josta olet saanut voimasi?» Wandee kysyi kulmiaan kurtistaen.
»Niin, niin on» Hope vastasi. »Mutta olen varma, että hänen käsissään ne voimat, jotka minä opin hallitsemaan tulevat olemaan hänen käsissään paljon mahtavammat», hän jatkoi hymyillen.
»Hyvä on», Wandee vastasi. »Lupaan toteuttaa toiveesi.»
»Eikä siinä vielä kaikki», Hope tokaisi yllättäen. »Lupaathan pitää hänestä yhtä hyvää huolta, aivan kuten pidit minusta?» hän jatkoi hymyillen.
»Minä yritän», Wandee vastasi.
»Sinun pitää nyt mennä», tyttö lausahti vaimeasti. »Minua tullaan pian hakemaan.»
Wandee kohotti kätensä Hopen silkinpehmeille poskille, kumartuen suutelemaan tätä kaltereiden välistä hellästi suoraan huulille.
»Pidä huoli itsestäsi», Hope tokaisi irrottautuessaan Wandeesta.
»En voi sanoa sinulle enää samaa», mies vastasi päänsä alas painaen. »Pelottaako sinua edes?» hän kysyi.
»Ei», Hope vastasi hymyillen. »Tiedän, että tämä maailma tulee olemaan vielä hyvissä käsissä.»
Hän suuteli vielä nopeasti miehen poskea, jonka jälkeen käänsi katseensa kohti ovea.
»Mene», hän lausahti. »Mene ja pidä lupauksesi.»
»Minä lupaan», mies vastasi vaimeasti.
Hän nousi seisaalleen, astellen vaimein askelin vankityrmän ovesta ulos, katsahtaen vielä nopeasti hiisivartijaa, jonka oli kolkannut tajuttomaksi läheiseen nurkkaan.

Kului arviolta vain viisitoista minuuttia aikaa, jolloin ronskin näköinen hiisivartija asteli noutamaan Hopea tämän vankityrmästä.
»No niin, tyttö -», hiisivartija aloitti naureskellen. »- nyt mentiin!» hän jatkoi, aukaisten sellin oven avaimella.
»Odota», Hope lausahti pyytävästi. »Saanko pukeutua edes lempihameeseeni?» hän kysyi toiveikkaasti, osoittaen pientä laukkua lattialla, jonka oli raahannut mukanaan vankityrmään.
»No», hiisivartija aloitti hampaitaan yhteen kirskutellen. »En usko, että se haittaa herraamme», hän jatkoi. »Mutta olekin sitten nopea!»
»Kiitos», Hope tokaisi. »Voisitko mitenkään silti poistua kahdeksi minuutiksi? En mielelläni näyttäytyisi edessäsi alasti», hän jatkoi inhoten.
»Se on sitten vain kaksi minuuttia!» hiisivartija vastasi, astellen nurkan taakse odottamaan.
Hope riisui nopeasti vangin vaatteensa, viikaten ne siististi puiselle penkille. Tämän jälkeen hän aukaisi pienen laukkunsa lukon, nostaen sieltä esiin kauniin valkoisen – pitkähihaisen sekä pitkähelmaisen hameen, jonka vetäisi päänsä ylitse ylleen.
Kaksi minuuttia vierähti nopeasti, ja pian hiisivartija astelikin noutamaan Hopea – tarkoituksenaan viedä tämä keskustorille, missä hänen oli määrä asettua mestattavaksi roviolle.
»Sitten mentiin», hiisivartija tokaisi tiukasti, kietoen tytön kädet köydellä yhteen tämän selän taakse.
»Niin, niin mentiin», Hope ajatteli hiljaa mielessään.

Keskustori kuhisi Alamaailman kansalaisia, jotka osoittivat kovaan ääneen mieltään. Suurin osa heistä kuitenkin itki polvillaan katukivetyksellä, sillä he tiesivät ajautuvansa jälleen keskelle ahdinkoa, sotaa ja epätoivoa kuningattaren kuoleman myötä.
»Senkin saastaiset pedot! Kuinka julkeatte mestauttaa maamme ainoan hyväsydämisen ihmisen?» kiljui eräs ruskeahiuksinen tyttö, jota saapui kuitenkin pian rauhoittelemaan tämän oranssihiuksinen ystävä.
»Camilla, rauhoitu!» tyttö lausahti napakasti. »Tuo ei muuta mitään.»
»Minä tiedän, Cady» Camilla lausahti kyyneleet silmissään. »En silti halua, että hän kuolee!»
Pian joukko hiisiä asteli raivaamaan tietä rovion edustalle. Jokainen heistä kannatteli kädessään keihästä, osoitellen niiden terävillä kärjillä jokaista, joka yritti tunkeutua heidän tielleen.
»Hope..» Wandee lausahti huomatessaan kauniin tytön, joka asteli silmät ummessa, hiisivartijan saattelemana kohti roviota.
Kookas, rautahaarniskaan pukeutunut mies istui suurella, näädännahalla vuoratulla ”valtaistuimella” aivan rovion lähettyvillä, katsellen tytön askelia maskinsa alta mietteliäänä. Hopen päästessä hänen kohdalleen, soi tyttö tämän puoleen omahyväisen virneen, mikä sai miehen heilauttamaan kättään merkiksi, että oli tullut aika.
Hiisivartija irrotti tytön köydet tämän ranteista, mutta vain hetkeksi. Pian hänet oli teljetty puiseen tolppaan, mikä sai Cadyn ja Camillan purskahtamaan lohduttomaan itkuun.
»Tämä on kauheaa», lausahti eräs toinen ruskeahiuksinen tyttö. »Nico, älä vain anna pikku Stephenin nähdä tuota!» hän jatkoi.
»En anna, Jeanne-kulta» Nico niminen mies vastasi, kohentaen pienen tytön asentoa sylissään, tämän pään olkaansa vasten painaen.
»Tuuli? Lupaathan tulla takaisin?» Hope ajatteli hiljaa mielessään, kohottaen katseensa kohti taivasta. »Lupaathan olla seuraajani mukana niin myötä, kuin myös vastoinkäymisissä?» hän jatkoi.
Lopulta hän kohotti katseensa päättäväisesti eteensä, suoden hymyn alamaisilleen.
»En koskaan unohda teitä!» hän huudahti. »Olkaa huoleti, hän saapuu vielä pelastamaan teidät!» tyttö jatkoi.
»Kuka hän?» Jeanne kysyi hämmentyneenä ruskeahiuksiselta pojalta, joka seisoi tämän vieressä. »Mathias, tiedätkö kenestä hän puhuu?»
»En tiedä», mies vastasi hämmentyneenä. »Minä kun luulin, että hän olisi Alamaailman viimeinen kuningatar», tämä jatkoi.
»Sytyttäkää rovio!» kajahti lopulta kookkaan miehen määräys ”valtaistuimelta”.
Neljä soihduin varustettua hiisivartijaa asteli lavan viereen, sytyttäen sitä ympäröineet risut tuleen.
»Rakastan sinua, Wandee», Hope lausahti hiljaa. »Nyt, aina ja ikuisesti.»
»Minäkin rakastan sinua, Hope» Wandee ajatteli hiljaa mielessään, katsellen miten tuli alkoi levitä risuja pitkin kohti lavaa.
»Minä uskon Jumalaan, isään kaikkivaltiaaseen – taivaan ja maan luojaan», Hope ajatteli.
Tuli saartoi nopeasti lavan, mutta tytön ilmekään ei värähtänyt. Hän katseli päättäväisesti eteensä, hengittäen rauhallisesti viimeisiä henkäyksiä ilmaa keuhkoihinsa.
»Ja Jeesukseen kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan – meidän herraamme», Hope jatkoi. »Joka sikisi pyhästä hengestä, syntyi neitsyt Mariasta – kärsi Pontius Pilatuksen aikana», hän jatkoi päättäväisesti.
»En kestä katsoa», Cady parahti kyyneleet silmissään.
»Ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin. Astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin. Istuu Jumalan, isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita» Hope jatkoi päättäväisesti, pyrkien parhaansa mukaan sietämään kuumuutta.
»Ja pyhään henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden!» tyttö huudahti lopulta, kohottaen katseensa taivaalle tuskissaan. »Syntien anteeksi antamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän!» hän huudahti loppuun, mikä sai Jeannen puhkeamaan lohduttomaan itkuun.
»Kiitos kaikesta, Jumala» hän ajatteli loppuun, suoden hymyn taivaalle.

Kului arviolta tunti, kunnes rovio oli sammunut kokonaan. Hiidet olivat poistuneet paikalta heti sen jälkeen, kun olivat todenneet Hopen olevan varmasti kuollut. Vain hänen läheisimmät ystävänsä istuivat edelleen katukivetyksellä, katsellen naisen elotonta – pahoin palanutta ruumista. Camilla oli saanut tyrehdytettyä itkunsa, kun taas Cady ja Jeanne halailivat toisiaan yhä lohduttomina, Mathiaksen ja Nicon yrittäessä lohduttaa heitä parhaansa mukaan.
»Mi – minne hänet nyt viedään?» Cady kysyi surkeana.
»Kappeliin», Wandee vastasi vaimeasti. »Uskoisin, että hän toivoi pääsevänsä lepäämään Affectionin vierelle», hän jatkoi.
»Hy – hyvä», Cady vastasi änkyttäen. »Pystytkö sinä kantamaan hänet?» hän jatkoi, suoden säälivän katseen ystävänsä puoleen.
»Pakko se on jonkun tehdä» Wandee vastasi, nousten ylös katukivetykseltä.
Mies asteli varovaisin askelin Hopen ruumiin luokse, kohottaen kätensä arasti kohti tämän olkapäätä. Koskettaessaan sitä, hätkähti mies outoon näkyyn, jonka näki silmissään hyvin vahvana.
Näyssä hänelle hymyili vaaleahiuksinen nainen, jonka kasvojen piirteet muistuttivat erehdyttävän paljon Hopen kasvonpiirteitä. Hän oli tosin aavistuksen lyhyempi, mutta yhtä suloinen kuin edeltäjänsä. Tytön vaaleat hiukset liehuivat vienossa tuulenvireessä olkapäältä toiselle, mikä sai miehen irrottamaan kätensä palaneen Hopen olkapäästä.
»Hän ei valehdellut», Wandee tokaisi yllättäen.
»Valehdellut mistä?» Mathias kysyi kulmaansa kohottaen.
»Tytöstä, joka saapuu luoksemme sadan vuoden päästä», Wandee vastasi.
»Mistä tiedät, että kyseessä on juuri se tyttö?» Camilla kysyi kulmiaan kurtistaen.
»Koska näin näyn hänestä», Wandee vastasi. »Ja hänen vaaleat hiuksensa liehuivat tuulessa, tajuatteko mitä se merkitsee?» hän jatkoi.
»Alamaailman tuulihan puhaltaa vain, jos kuningatar on läsnä?» Jeanne kysyi hämmentyneenä.
»Aivan» Wandee vastasi, kääntäen katseensa takaisin Hopen ruumiin puoleen.
»Joten -» Nico aloitti yskäisten. »Mitä me nyt teemme?» hän kysyi.
»Odotamme sata vuotta», Wandee vastasi vaimeasti. »Sata pitkää vuotta.»

Alamaailma, 16. huhtikuuta vuonna 2000

Vuodet vierivät eteenpäin, eikä elämä Alamaailmassa ollut muuttunut oikeastaan mihinkään suuntaan. Hopen ystävät, hovipalvelijat ja avustajat pitivät linnaa edelleen pystyssä, pyrkien nauttimaan elämästään mahdollisimman paljon. Jeannen ja Nicon tytär, Stephen oli ennättänyt kasvaa nuoreksi aikuiseksi ja aloittanut opiskelun naapurivaltakunnan tyttökoulussa, missä häntä pidettiin jo tähtioppilaana.

»Stephen, sinun pitää syödä aamiaisesi», Jeanne lausahti suu täynnä kroisanttia. »Muuten et jaksa koko päivää koulussa», hän tähdensi.
»En tosiaan syö tuota puuroa», tyttö tuhahti vastaukseksi. »Ties vaikka Mathias olisi taas pistänyt sinne muutaman kanelitangon liikaa!» hän jatkoi.
»Kiitos luottamuksestasi, Stephen» Mathias vastasi nyrpeästi.
»Ole hyvä, Mathias!» Stephen vastasi kieltään miehelle näyttäen. »Joka tapauksessa, minä lähden nyt kouluun», hän jatkoi.
Tyttö poimi koululaukkunsa lattialta, heilauttaen sen näpsäkästi olalleen.
»Hyvää koulupäivää», Nico tokaisi pienesti.
Stephen tyytyi vain heilauttamaan vanhemmilleen kättään, jonka jälkeen hän asteli raskaiden tammiovien luokse, avaten ne sepposen selälleen.
»Minulla on sellainen tunne, että tästä tulee hyvä päivä!» Stephen ajatteli hymyillen, hengittäen raikasta aamuhuurteen ilmaa keuhkoihinsa.
Yllättäen tyttö kuuli kavioiden kopsetta oikealta puoleltaan. Hän käänsi katseensa kohti soratietä, joka johti tällä hetkellä vartioimattomalle portille.
»Mitä ihmettä?» hän ajatteli, kun huomasi kahden nuoren tytön taluttavan valkeita hevosia vierellään, sekä askeltavan kohti linnan pääsisäänkäyntiä.
»Äiti!» Stephen huudahti juostessaan takaisin sisälle keittiöön. »Äiti! Pihalla kävelee kaksi outoa tyttöä! Keitä he ovat?» hän kysyi, jolloin Jeannen teekuppi tipahti särkyen lattialle.
»Wandee!» Jeanne kirkaisi. »Mikä päivä tänään on?» hän kysyi.
»16. huhtikuuta, kuinka niin?» Wandee kysyi suu täynnä Mathiaksen ylimakeaa puuroa.
»Siitä on sata vuotta!» Cady kirkaisi, pompaten ylös paikaltaan.
»Herran Jumala!» Mathias huudahti, juosten Cadyn perään, kompastuen melkein ystäväänsä Jessyyn, joka ryntäsi tämän eteen.

He juoksivat tammiovien luokse, pysähtyen kukin katselemaan kahden tytön keskustelua portaiden alatasanteella.
»Keitä olette?» Nico kysyi kulmaansa kohottaen.
Mustahiuksinen tyttö kohotti katseensa miehen puoleen, suoden tälle suloisen hymyn.
»Minä olen Laureen Aston, ja tässä on ystäväni Faith Strife», hän lausahti pirteästi.
»Faith Strife?» Wandee ajatteli häkeltyneenä.
»Mistä tulette ja miksi olette täällä?» Mathias kysyi kiinnostuneena.
»Tulemme taivaasta», Laureen vastasi. »Meidät lähetettiin tänne, koska ystäväni on saanut tehtävän», hän jatkoi.
»Miksi ystäväsi piilottelee kasvojaan hupun alla?» Wandee kysyi kulmiaan kurtistaen.
»Hän oli hieman vastahakoinen lähtemään tänne, eikä ole puhua pukahtanut sanaakaan koko matkan aikana», Laureen vastasi huokaisten. »Faith, voisitko jo vihdoinkin ottaa osaa keskusteluun?» hän jatkoi, suoden kysyvän katseen ystävänsä hupun alle.
Tyttö kohotti kätensä valkoisen matkaviittansa hupulle, laskien sen alas selkänsä taakse.
»Ei voi olla totta..» Cady kiljahti, läimäisten kätensä suunsa eteen.
»En voi uskoa silmiäni..» Wandee tokaisi hämmentyneenä.
»Niin», Faith aloitti vaimeasti – kunnes Jessy keskeytti hänet.
»Hän kuulostaakin aivan Hopelta!» mies tokaisi.
»Niin, mitä olit sanomassa?» Wandee kysyi kohteliaasti.
»Niin», Faith huokaisi. »Nimeni on Faith Strife, kuten Laureen tuossa äsken jo mainitsikin», hän jatkoi. »Minut lähetettiin tänne siksi, että minua odottaa suuri ja vastuuntuntoinen tehtävä», tyttö lausahti loppuun.
»Ja mikä se tehtävä on?» Jeanne kysyi toiveikkaana. »Sano se, ole niin kiltti!»
»Alamaailman uskon, toivon ja rakkauden palauttaminen», Faith vastasi. »Sekä kuningattaren kruunun vastaanottaminen» hän jatkoi, kohottaen katseensa suoraan Wandeen silmiin.
»Se on hän. Nuo silmät, ne kertovat jo kaiken» mies ajatteli hämmentyneenä.

Hienoa, että tämä on taas herätetty henkiin
Lol, innostuin kun huomasin nimeni olevan tuolla, kiirehdin heti vilkaisemaan valkkaamaasi kuvaa ja meinasin kuolla huomattuani sen olevan se pyyhekuva XD
Ton kuvan perusteella jää mietityttämään millaisena kuvaat Leonin ja milloin tämä ilmaantuu kehiin.

Ja sitten tarinaan. Hienoa tekstiä kuten aina (ja pitkää...). Jännää, että käytät tässä tuota >>-merkintää lainausmerkkien sijaan. Jään odottelemaan innolla jatkoa

Tosi ihana osa Noi kuvat oli kyllä kaikki tosi osuvia XD Pidin kovasti sekä trailerista että ensimmäisestä osasta.

Odottelen jatkoa innolla

uuh! Tää_on_hyvä!
Kerranki joku hyvä kuva luxusta XD

Oooooh tämmönenkin on tänne tullu! Mahtavaa, loistavaa! Ihana prologi.. <33 En kyllä tajuu miten sulla riittää sitkeys alottaa tää aina vaan alusta, mutta onneks riittää, nii ei jää kokonaan tekemättä Toivottavasti se sitkeys palkitaan tällä kertaa ja saat jatkettuu tätä niin, ettet joudu enää alkumetreille ^^

Ihan yhtä loistava tää on kun ne aikasemmat, kaunista tekstiä <3 Jostai syystä repsahdin pikkasen Leonin kuvalle.. XD

Hienoahieanoahienoa! Tykkään tosissani tästä sun kirjotustyylistä, se on tommonen öö .. Jännä! Mutta mutta mutta, kivaa ku Stephenki on mukana, ihahhahhaa. Suloinenihananomnom prologi, ja niiin pelottava!

The Queen of Underworld – Ensimmäinen luku – Rakas, rakkaampi, rakkain – kihlattu

Ystävysten päästyä määränpäähänsä – Alamaailman kuningattaren linnaan, asettuivat he nopeasti taloksi. Cady lähti esittelemään uteliaalle Laureenille paikkoja, kun taas Prue lähti johdattamaan Faithia kohti tämän tulevaa huonetta, sen hänelle esitelläkseen. Huone sijaitsi viidennessä kerroksessa, joten portaita oli paljon. Faith ei kuitenkaan valittanut, vaan käveli vaiteliaana tytön perässä aina viidenteen kerrokseen asti.

»Tässä on sinun huoneesi», Prue lausahti iloisesti hymyillen.
»Se on -» Faith aloitti vaimeasti, napsauttaen huoneen kattokruunun valot päälle valokatkaisijasta. »- iso?»
»Nuo lakanat on vaihdettu viimeksi eilen, joten ne ovat puhtaat», Prue ilmoitti.
»Miksi vaihtaa lakanat, kun huoneessa ei ole edes nukkunut kukaan sataan vuoteen?» Faith kysyi hämmentyneenä.
»No, tuota -» Prue aloitti, pyöritellen peukaloitaan vaivaantuneena ympäri. »- olemme pitäneet kiinni arkisista askareistamme», hän jatkoi. »Vaihdamme jokaisen huoneen petivaatteet kerran viikossa, joten myös tämä huone on kuulunut niiden joukkoon», hän päätti kertomuksensa.
»Selvä», Faith vastasi huokaisten. »Toivottavasti totun nukkumaan näin isossa huoneessa», hän ajatteli.
»Haluaisitko nähdä työhuoneesi?» Prue kysyi kohteliaasti.
»Öhm -» Faith vastasi epäröiden. »- toki? Ei kai siitä haittaakaan ole», hän jatkoi.

Prue lähti johdattamaan Faithia kohti tämän työhuonetta, joka sijaitsi linnan toisessa kerroksessa. Tytöt astelivat sanaakaan toisilleen sanomatta kolme kerrosta rappusia alaspäin, kunnes Prue pysähtyi kahden suuren tammioven eteen huokaisten.
»Se on ollut koskematon aina siitä lähtien, kun Hope kuoli», tyttö ilmoitti.
»Ai?» Faith kysyi hämmentyneenä. »En minä voi ottaa sitä», hän jatkoi niskaansa samalla vaivaantuneena hieraisten.
»Ei», Prue tokaisi päätään puistellen. »Se on nyt sinun.»
Tyttö kaivoi taskustaan yleisavaimen, työntäen sen varoen huoneen ovenkahvan lukkoon. Yksi avaimen kääntö oikealle riitti, jonka jälkeen ovi aukesi narahtaen taaksepäin.
»Saranat tosin pitää varmaan rasvata», tyttö lausahti hymyillen.
Faith astui sisään pimeään huoneeseen, jonka kaikki huonekalut oli peitetty valkoisilla kankailla, jottei pöly kertyisi niiden pinnoille.
»Kutsu minua, jos tarvitset jotain», Prue lausahti lopulta hiljaisuuden päätteeksi, poistuen paikalta hymyillen takaisin käytävälle.
Faith vilkaisi olkansa ylitse mustahiuksisen tytön perään, kunnes käänsi katseensa kohti ikkunoita, joiden eteen oli vedetty suuret, tummanpunaiset verhot. Hän asteli ensimmäisen ikkunan eteen, kiskaisten verhot auki. Raikas luontoäidin luoma valo kylvi sisään ikkunoista, valaisten vaimeasti yhden neljäsosaa Faithin takana lepäävästä työpöydästä. Pian tyttö oli kiskaissut loputkin verhot auki, kyeten näin tutkimaan tarkemmin huonetta. Hän antoi katseensa kiertää pitkin seiniä ja huonekaluja, kunnes päätti istahtaa suureen työtuoliin, joka oli asetettu leveän kirjoituspöydän taakse. Faith kiskaisi pölyisen kankaan tuolin päältä lattialle, yskäisten pienesti.
»Sata vuotta vanhaa pölyä - hyi olkoon» hän ajatteli, peittäen hengitystiensä hihallaan.
Myös pöytä hänen edessään oli peitetty valkoisella kankaalla. Tällä kertaa Faith kuitenkin päätti nostaa sen varovaisesti pois paikoiltaan. Tyttö tarttui kaksin käsin kiinni kankaan reunoista, astellen pöydän toiselle puolelle samalla kangasta varovaisesti yhä enemmän ja enemmän pöydän päältä pois kiskoen.
»Mitä ihmettä?» Faith lausahti ääneen huomatessaan, mitä kankaan alta oikein paljastui. »Mikä tämä on?» hän kysyi itseltään ääneen, istuutuen varovaisesti työtuoliin.
Keskellä pöytää lepäsi poikittain pitkä, hopeinen miekka. Miekan terä oli taottu hopeasta, kun taas kahva oli valmistettu aidosta kullasta. Faith tutkaili miekkaa hetken vaiteliaana, kunnes kuuli napakan koputuksen oven toiselta puolelta.
»Öh -» Faith tokaisi yskäisten. »Sisään?»
Ovi aukesi narahtaen, jolloin sisään asteli pitkä – päälle kaksimetrinen mies, jonka nimen Faith muisteli olevan Wandee.
»Ai, hei» Faith lausahti hymyillen.
»Olet ilmeisesti löytänyt jo Hopen jättämän perinnön?» Wandee kysyi hymyillen, astellen hitain askelin toiselle puolelle työpöytää.
»Perinnön?» Faith kysyi hämmentyneenä.
»Niin» Wandee vastasi, istuutuen pöydän reunalle. »Tuo on The Sword of Astardian, legendaarinen lohikäärmekansan takoma miekka», hän jatkoi.
»The Sword of Astardian?» Faith toisti hiljaa ajatuksissaan. »Se on todella kaunis», hän tokaisi lopulta hymyillen.
»Niin on, mutta hyvin tuhoisa väärissä käsissä» Wandee vastasi myötäillen.
»Ehm?» Faith ajatteli, kurtistaen kulmiaan hivenen pelokkaana.
»Mutta älä huoli, se toimii sinun käsissäsi», Wandee lausahti rauhoittavasti. »Mutta saadaksesi sen toimimaan, sinun pitää käyttää tätä», hän jatkoi – kaivaen sanojensa päätteeksi taskustaan esiin tummansinisen samettirasian.
Mies aukaisi rasian kannen, jonka alta paljastui kaunis – yksityiskohtia myöten valmistettu krusifiksi.
»Krusifiksi?» Faith kysyi epäuskoisena. »Miten se muka saa miekan toimimaan?» hän jatkoi.
»Näetkö tuon krusifiksin muotoisen kolon miekan kahvassa?» Wandee kysyi, osoittaen kultaista kahvaa sormellaan. »Aseta tämä koru siihen hetkeksi.»
Faith nosti varovaisesti korun käteensä, asettaen sen Wandeen osoittamaan koloon hämmentyneenä.
Stand by, ready kajahti siinä samassa naisen ääni miekasta.
»Mi – mitä?» Faith hätkähti peloissaan, irrottaen otteensa miekasta.
»Sait sen toimimaan! Onnitteluni!» Wandee lausahti hymyillen. »Hopella kesti viikko tajuta miekan idea.»
»Sinä autoit minua, Wandee» Faith tokaisi. »Minulla olisi mennyt varmaan kauemmin, kuin viik -» hän jatkoi, keskeyttäen kuitenkin lauseensa.
Tyttö poimi varoen käteensä valokuvakehyksen, jossa istuivat vierekkäin vaaleahiuksinen mies sekä vaaleahiuksinen nainen.
»Taisit tosiaan välittää Hopesta?» Faith lausahti, näyttäen valokuvaa Wandeelle.
»No, tuota -» mies vastasi epäröiden. »- niin, niin välitin.»
»Mmh», Faith vastasi huokaisten. »Minullakin oli eräs vielä silloin, kun olin elossa ja vietin huoletonta opiskelijaelämää maapallolla», hän jatkoi.
»Saanko udella, että kuka tämä ”eräs” mahtoi oikein olla?» Wandee kysyi kiinnostuneena.
Faith sipaisi hiuksensa pois silmiltään, nojautuen kättään vasten vaiteliaana.
»En muista tarkkaan hänen sukunimeään, mutta etunimi taisi olla Lucas», hän vastasi lopulta. »Olimme kihloissakin, kunnes eräänä keväisenä iltana – tarkalleen ottaen, tasan kymmenen vuotta sitten hänen isänsä tappoi minut», hän jatkoi.
»Tunnen vain yhden Lucas –nimisen miehen, jonka sukunimi on Dawlish», Wandee vastasi. »Ja hänen isänsä on oikea hirviö.»
»Sanoitko juuri äsken, että hänen sukunimensä on Dawlish?» Faith lausahti, kohottaen katseensa Wandeen puoleen.
»Kyllä, sanoin» Wandee vastasi. »Kuinka niin? Mitä teet sillä tiedolla?» hän kysyi.
»Koska hänen sukunimensä oli Dawlish!» Faith tokaisi hämmentyneenä. »Ja hänen isänsä, se -» hän jatkoi, etsien hetken oikeaa nimeä. »- Remus! Remus Dawlish, oikea idiootti! Pukeutunut isoon haarniskaan, haisee todella pahalle ja käyttäytyy kuin mikäkin hirviö», hän jatkoi.
»Remus Dawlish?» Wandee tokaisi nyt jo jyrkästi. »Väitätkö, että hän tappoi sinut?»
»Kyllä, juuri hän!» Faith vastasi. »Olin tuolloin 17-vuotias ja matkalla treeneistä takaisin sisäoppilaitokselle, kun törmäsin häneen», Faith jatkoi. »Hän sanoi minua verenpetturiksi, viitaten tällä ilmeisesti suhteeseeni Lucasin kanssa. Hän käski minun anella polvillani armoa, mutta en -» tyttö jatkoi kiihtyneenä, kunnes vaikeni hetkeksi. »- mutta en anellut. Sen sijaan vannoin hänelle kostavani vielä joskus», hän jatkoi huokaisten.
»Tiedätkö ollenkaan, että kuka tämä Remus Dawlish oikein on?» Wandee kysyi vakavoituen.
»En, kuinka niin?» Faith kysyi kulmaansa kohottaen.
»Hän on piinannut Alamaailman kansalaisia jo satoja vuosia», Wandee aloitti vaimeasti – nousten samalla seisomaan pöydän reunalta. »Juuri hän on Affectionin ja Hopen kuolemien takana. Hänen lapsistaan tiedän ainoastaan sen verran, että heistä vain kaksi on yhä elossa – Allen ja Lucas Dawlish», hän jatkoi. »Kuitenkin, hän on hiisikuningas – sydämetön murhaaja, vallanhimoinen idiootti sekä ennen kaikkea piikki kansalaistemme lihassa», mies lausahti loppuun.
»Mitä oikein ajat takaa?» Faith kysyi hermostuneena.
»Sitä, että tehtäväsi täällä -» Wandee aloitti hämmentyneenä, kääntäen katseensa lopulta tytön puoleen. »- on pysäyttää hänet ja lopettaa tämä sota.»
»Anteeksi mitä? Kukaan ei puhunut minulle taivaassa sanaakaan siitä, että minun pitäisi lopettaa sota hiisiä vastaan!» Faith lausahti järkyttyneenä.
»Faith, yritä ymmärtää – olet ainoa, joka voi nousta häntä vastaan», Wandee lausahti surullisena. »Ennemmin tai myöhemmin hiisikuningas tulee vaatimaan henkeäsi, enkä halua enää ikinä nähdä yhdenkään kuningattaren kuolevan silmieni edessä», hän jatkoi.
Faith vaikeni kuin muuri kuullessaan Wandeen sanat. Puolet hänen sydämestään kertoi tytölle miehen olevan oikeassa, kun taas puolet sydämestä yritti laittaa parhaansa mukaan vastaan.
»En -» Faith aloitti vaimeasti. »- en tiedä kykenenkö siihen», hän jatkoi.
»Minä voin valmentaa sinua», Wandee ehdotti. »Osaan omasta mielestäni taistella melko hyvin, joten opettaminen ei tulisi tuottamaan ongelmia», hän jatkoi.
»Tekisitkö sen todella?» Faith kysyi, suoden kirkkaiden silmiensä kauniin katseen suoraan miehen silmiin.
»Hän muistuttaa aivan liian paljon Hopea», Wandee ajatteli hiljaa mielessään, kunnes alkoi jälleen puhua.
»Kyllä, tekisin sen mielelläni», hän vastasi hymyillen.
»Sepä mukavaa», Faith tokaisi itsekin hymyillen. »Mutta ensin haluaisin löytää Lucasin», hän jatkoi mietteliäänä.
»Väitätkö tosiaan olleesi kihloissa sen juron, sarkastisen sekä epäsosiaalisen miehen kanssa?» Wandee kysyi hivenen huvittuneena.
»Väitän», Faith vastasi. »Mahdatko tietää missä hän asuu?» hän kysyi.
»Varmaan hullun kissaäitinsä luona kaupungissa», Wandee vastasi olkiaan kohauttaen.
»Ai Janen?» Faith kysyi kiinnostuneena.
»Tunnut tietävän paljon», Wandee vastasi naurahtaen. »Voin viedä sinut sinne, jos niin haluat», hän jatkoi.
»Selvä», Faith tokaisi päättäväisesti. »Lähdetään saman tien!»
»Ota miekka varmuuden vuoksi mukaan», Wandee tokaisi juuri, kun kaksikko oli ennättänyt astella työhuoneen ovelle. »Ties vaikka hiidet haistaisivat uuden kuningattaren saapuneen.»
»Ah, niin – totta kai» Faith vastasi, juosten nopeasti hakemaan Astardien miekan työpöydältään.

»Eleanor?» Wandee huikkasi olohuoneen puolelle, kun hän saapui alakertaan Faith perässään. »Lähtisitkö mukaamme tapaamaan Jane Dawlishia ja hänen poikiaan?» hän kysyi.
»Sitä kissanaista, vai?» Eleanor kysyi hämmentyneenä kirjansa takaa. »No, mikä ettei.»
»Mitä te siellä teette?» Laureen kysyi hämmentyneenä, saapuessaan sattumalta paikalle kesken keskustelun.
»Menemme tapaamaan Faithin kihlattua», Wandee tokaisi.
»Mitä?!» Laureen jyrähti kovaan ääneen. »Faith, mitä tämä on? Miksi et ole sanonut sanaakaan siitä, että olet kihloissa?» hän jyrisi, katsellen samalla ystäväänsä tuimasti suoraan silmiin.
»No kun siitä on kymmenen vuotta aikaa!» Faith vastasi hämmentyneenä.
»Vaadin saada tulla mukaanne» Laureen ilmoitti, ristien kätensä puuskaan.
»Kyllä sinä voit tulla mukaamme, jos niin haluat», Eleanor lausahti ystävälliseen sävyyn.
»Mahtavaa!» Laureen hihkaisi.
»Eiköhän sitten lähdetä?» Wandee ehdotti, viittoen kolmikkoa seuraamaan perässään.

Käveltyään tovin, saapui nelikko lopulta pienelle rivitaloalueelle aivan keskustan tuntumaan. Wandee, joka oli porukan ainoa miespuolinen henkilö, asteli päättäväisin askelin valkoisesta portista sisään pienelle pihamaalle, koputtaen kohteliaasti oveen rystysillään.
Kuului kolahdus sekä särkyvien astioiden ääni, mikä sai Laureenin irvistämään.
»Hups?» hän lausahti, Eleanorin naurahtaessa vaimeasti.
»Kuka siellä?» kuului pian ääni ulko-oven toiselta puolelta. »En osta mitään! Vasta viime viikolla ostin teiltä imurin, joka räjähti suoraan kasvoilleni», ääni jatkoi.
»Rouva hyvä, emme ole kaupparatsuja», Wandee lausahti nauruaan pidätellen.
»No keitäs sitten?» ääni kysyi. »Jos olette niitä entisen aviomieheni kusipääsotilaita, niin lupaan vedellä teitä ympäri korvia!» ääni jatkoi.
»Liikumme hyvällä asialla», Wandee lausahti. »Tulemme kuningattaren linnasta, joten voisitteko ystävällisesti avata oven?» mies jatkoi.
Lopulta ovi aukesi narahtaen, ja näky sai Laureenin kohottamaan kulmaansa epäuskoisena. Oven toisella puolella seisoi yllättävän nuoren näköinen, nutturapäinen nainen, joka mulkoili vuoroin jokaista vierasta oven takana tarkkailevaan sävyyn.
»Vai kuningattaren linnasta?» nainen lausahti epäuskoisena. »Eihän maallamme edes ole kuningatarta!»
»Ei vielä, mutta pian on», Laureen lausahti hymyillen.
»Kuka -» nainen aloitti, mutta Wandee keskeytti hänet saman tien.
»Etsimme poikaanne Lucas Dawlishia», hän aloitti. »Tai no, hänen kihlattunsa etsii häntä», mies tähdensi.
»Eyon Catvert, vai?» nainen kysyi hämmentyneenä. »Mutta, se tyttö parka -» hän jatkoi, kunnes Faith astui esiin Eleanorin selän takaa.
»- on elossa», Faith lausahti vaimeasti hymyillen.
Naisen suu loksahti auki, kun hän näki vaaleahiuksisen – sinisilmäisen tytön hymyilevän suloista hymyään kotiovellaan.
»En usko silmiäni», hän lausahti. »En uskonut enää ikinä näkeväni sinua sen jälkeen, kun mieheni -» hän jatkoi, kunnes heilautti kättään tuhahtaen. »Antaa olla. Remus on paskiainen! Antaisin mitä vain, jos voisin vetää häntä kunnolla turpaan kaulimellani», nainen jatkoi. »Tulkaa toki peremmälle. Lucas on omassa huoneessaan.»

Eteinen oli hyvin ahdas ja täynnä kissan ruoka- ja vesikulhoja. Wandee sai kulkea pää kumarassa koko matkan aina olohuoneeseen asti samalla lattialla juoksentelevia kissoja väistellen, muiden seuratessa tätä perästä mahdollisimman varovaisin askelin.
»Käykää toki istumaan, jos nyt ensinnäkään mahdutte minnekään», nainen lausahti.
»Kiitos, rouva Dawlish» Wandee vastasi hymyillen.
»Ihan Jane vain», nainen tokaisi hymyillen ennen, kuin katosi keittiöön.
Eleanor päätti istuutua pitkälle kulmasohvalle, eikä laittanut ollenkaan merkille viltin alle käpertynyttä ruskeahiuksista hahmoa, jonka päälle istahti suorinta tietä.
»Iik!» Eleanor kirkaisi, tuntiessaan istuutuneensa jonkun päälle.
»Mitä sinä oikein meuhkaat?» kuului pian ääni viltin alta.
Puhuja oli tosiaan ruskeahiuksinen poika, joka kampesi itsensä istuma-asentoon Eleanorin nolon mokan myötä.
»Allen?» Faith kysyi epäuskoisena, jolloin poika käänsi katseensa vaaleahiuksisen tytön puoleen.
»Okei, näen unta -» poika tokaisi saman tien, painaen päänsä takaisin tyynyyn. »Eyon Catvert elossa? Jumalauta mikä uni», hän jatkoi.
»Allen, nyt se perse ylös sieltä sohvalta!» kajahti Janen käskevä ääni keittiön puolelta. »Etkö näe, että meillä on vieraita?» hän jatkoi.
»Mmh?» poika mumisi, aukaisten silmänsä uudelleen. »Se tosiaan on Eyon Catvert!» hän ajatteli, kammeten itsensä lopulta kokonaan ylös.
»Miten tämä voi olla mahdollista?» poika kysyi silmiään hieraisten.
»Niimpä» Faith vastasi hymyillen. »Nimeni ei tosin enää ole Eyon, vaan Faith», hän jatkoi.
»Mahtavaa nähdä sinua!» Allen lausahti naurahtaen, astellen halaamaan ystäväänsä. »Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää vielä!»
»Lucas Dawlish, nyt se perse ylös sieltä sängystä! Täällä on tärkeä vieras!» Jane jyrähti yläkerran portaikkoon, astellen sanojensa päätteeksi olohuoneen puolelle teetarjotin kädessään.
»Allen, harjaisit joskus hiuksesi», Jane tuhahti tympääntyneenä. »Näytät ihan siltä, kuin olisit vehdannut jonkun kanssa koko yön!»
»Entä jos vehtasinkin?» poika ajatteli samalla, kun pyöräytti silmiään.

Pian yläkerran portaista kuului askelten ääniä, eikä aikaakaan kun pitkä – arviolta noin 192 senttimetriä pitkä mies asteli alakertaan hopeita hiuksiaan haroen.
»Mikä voi olla noin helvetin tärkeää?» mies kysyi sarkastisella äänensävyllä, kunnes huomasi tuijottavansa vaaleahiuksisen tytön selkää.
»Voi ei, voi ei» Faith ajatteli, nielaisten pienesti.
»Lucas, oletko jo unohtanut kihlattusi?» Jane kysyi hymyillen.
Laureen katseli kulmat kurtussa ystäväänsä, joka käänsi hitaasti sirojen kasvojensa katseen miehen puoleen.
»Pitkästä aikaa», Faith lausahti vaimeasti.
»Nuo silmät» Lucas ajatteli, kallistaen päätään epäuskoisena. »Eyon?» hän kysyi varoen.
»Faith», tyttö korjasi. »Se on nimeni nykyään.»
»Sinä -» Lucas aloitti vaisusti, kohottaen kätensä tytön poskelle. »Olet elossa?»
Siinä samassa Faith läimäisi miestä suoraan tämän poskelle.
»Hän ansaitsi tuon», Allen kuiskasi Laureenille, joka nyökkäsi päätään hämmentyneenä.
»Niin, niin olen – paremmin kuin osaat kuvitellakaan!» hän sähähti, katsoen poskeaan nyt hierovaa miestä suoraan silmiin. »Ja olisin elossa vielä enemmän, jos olisit tullut minua sinä iltana vastaan, kuten sovimme! Sen sijaan pääsinkin treffeille isäukkosi kanssa, ja löysin itseni lähes saman tien taivaan porteilta!» hän jatkoi.
»Minä tulin sinua vastaan!» Lucas ärähti silmiään siristäen. »Mutta mitä sainkaan nähdä? Itse neiti Catvert ei ollutkaan paikalla silloin, kun oli sovittu!» hän jatkoi.
»Sinun piti olla hallilla puoli kahdeksalta!» Faith vastasi jyrkästi, osoittaen miestä sormellaan suoraan tämän leukaan.
»Minä tulin sinne -» Lucas aloitti, kunnes hiljeni. »Puoli yhdeksän? Voi helvetti!»
»Niin, mitä olit sanomassa?» Faith kysyi kädet lantiolleen asetettuna.
»Varmaan sen, että hän tuli sinne puoli yhdeksän, koska myöhästyi linja-autosta», Allen tokaisi viisaasti.
»Jumalauta Allen!» Lucas ärähti, jolloin Allen hyppäsi sohvan taakse piiloon.
»Ei, et saa lyödä! Äiti, sano tuolle jotain!» Allen huusi nauraa käkättäen, jolloin Jane soi toisen poikansa puoleen murhaavan katseen.
»Voisitteko jatkaa riitelyänne joskus toiste?» Eleanor lausahti lopulta.
»Saat maksaa tämän vielä», Faith lausahti pistävästi.
»Saat maksaa tämän vielä», Lucas imitoi lässyttäen, jolloin Faith läimäisi tätä kivuliaasti mahaan.

Faith asteli istumaan Wandeen ja Allenin väliin, kun taas Lucas tyytyi nojautumaan seinää vasten koko pituudellaan.
»Rouva Dawlish?» Wandee aloitti yllättäen.
»Ihan vain Jane, edelleen» nainen vastasi hymyillen.
»No, Jane -» Wandee tokaisi, hymyillen itsekin. »Olen tässä vain miettinyt, kun tuota – krhm, Lucasin ja Faithin riitelyä kuunteli, että mahdatteko panna pahaksenne, jos pojat muuttaisivat asumaan linnaan?» hän jatkoi.
»Kyllä se minulle sopii», Jane vastasi samalla teetään lusikalla hämmentäen. »Minä en tosin voi muuttaa. Kissa parkani jäisivät aivan yksin!»
»Kuinka monta kissaa teillä oikein on?» Eleanor kysyi samalla, kun silitteli kahta kissaa sylissään.
»Hyvä kysymys, en ole ikinä laskenut!» Jane tokaisi naurahtaen. »Varmaan noin.. kolmisenkymmentä?» hän vastasi lopulta.
»Voi luoja» Lucas ajatteli, pyöräyttäen silmiään.
»No, sopiiko ehdotukseni teille – arvon herrat?» Wandee kysyi, suoden katseensa vuoroin Lucasin, vuoroin taas Allenin puoleen.
»Jos siellä on kauniita naisia, niin mikä ettei!» Allen vastasi ovelasti virnistäen.
»Kai se käy», Lucas vastasi jurosti.
»Se on sitten päätetty!» Laureen hihkaisi iloisesti. »Kiitos teestä, Jane – se oli oikein maittavaa.»

Paluumatka takaisin linnaan ei sujunut ongelmitta, sillä Lucas ja Faith riitelivät koko matkan kovaan ääneen, toisiaan nimitellen sekä tönien.
»Olit muuten todella huono sängyssä!» Faith ärähti kimpaantuneena.
»Ai jaa? No, sinulla oli kyllä todella pienet rinnat!» Lucas latasi takaisin, tönäisten tyttöä pienesti olkapäähän.
»Anteeksi mitä?» Faith kivahti. »No, sinun munasi vasta pieni olikin!» hän tokaisi nenäänsä nyrpistäen.
»Peru oitis sanasi!» Lucas tuhahti, napaten tyttöä tämän molemmista ranteista kiinni.
»Päästä irti, senkin jurouden perikuva!» Faith kiljaisi, Laureenin kääntäessä katseensa kaksikon puoleen.
»Oletteko muuten kuulleet, että pieni riitely parisuhteessa vain kehittää sitä parempaan suuntaan?» hän kysyi iloisesti hymyillen.
»Onko tuo sinun mielestäsi ”pientä riitelyä”?» Eleanor kysyi virnistäen.
»No, mitä se ikinä onkaan, niin olen varma että heidän etäisyytensä loppuu pian», Wandee lausahti virnistäen.

JATKUU SEURAAVASSA OSASSA!

Hahhah! Olipas hervoton osa, ja jälleen todella taidokkaasti kirjoitettu! Jälleen en varmaankaan osaa antaa rakentavaa kommenttia, mutta kukapa nyt osaisi? Kuitenkin osa oli todellaaa hyvä, kuten koko tarina muutenkin.

olipa Luxulla kiva isä =(
Hieno miekka ku osaa puhuakki XD

Eyon kirjoitti:

»Olit muuten todella huono sängyssä!» Faith ärähti kimpaantuneena.
»Ai jaa? No, sinulla oli kyllä todella pienet rinnat!» Lucas latasi takaisin, tönäisten tyttöä pienesti olkapäähän.
»Anteeksi mitä?» Faith kivahti. »No, sinun munasi vasta pieni olikin!» hän tokaisi nenäänsä nyrpistäen.
»Peru oitis sanasi!» Lucas tuhahti, napaten tyttöä tämän molemmista ranteista kiinni.
»Päästä irti, senkin jurouden perikuva!» Faith kiljaisi, Laureenin kääntäessä katseensa kaksikon puoleen.

Tuossa kohdassa ei voinut olla muuta kuin nauramatta . Aww, Traileri, prologi ja tämä eka luku olivat aivan ihania
Teksti oli selkää ja ihanaa, kuten aina. Hopen kuva oli mahtava, I love it _ Toista lukua odotellessa

Mahtavaa tekstiä! Jos en tietäisi kuka tätä kirjoittaa, voisin olettaa että joku ammattilaiskirjailija on asialla

Lainaus :

Käveltyään tovin, saapui nelikko lopulta pienelle rivitaloalueelle aivan keskustan tuntumaan. Wandee, joka oli porukan ainoa miespuolinen henkilö, asteli päättäväisin askelin valkoisesta portista sisään pienelle pihamaalle, koputtaen kohteliaasti oveen rystysillään.
Kuului kolahdus sekä särkyvien astioiden ääni, mikä sai Laureenin irvistämään.
»Hups?» hän lausahti, Eleanorin naurahtaessa vaimeasti.
»Kuka siellä?» kuului pian ääni ulko-oven toiselta puolelta. »En osta mitään! Vasta viime viikolla ostin teiltä imurin, joka räjähti suoraan kasvoilleni», ääni jatkoi.
»Rouva hyvä, emme ole kaupparatsuja», Wandee lausahti nauruaan pidätellen.
»No keitäs sitten?» ääni kysyi. »Jos olette niitä entisen aviomieheni kusipääsotilaita, niin lupaan vedellä teitä ympäri korvia!» ääni jatkoi.

Jane on kyllä mahtava.. XD

jane on kyllä ehdoton suosikkini, kisutäti :--D Vau anette! tää tuli tosi nopeesti tää ensimmäinen osa. voi, että tykkään lukee sun tarinoitas niin kamalasti. Toivottavasti nyt saisit tämän valmiiksi ilman muutoksia n_n'' Jatkoa odotellaan!

Hmm... Vähän tuntui paikoittain absurdilta tämä teksti. En kyllä oo vieläkään ihan selvillä missä suhteessa toi Alamaailma on oikeaan maailmaan. Mutta ihan jännästi näyttää edistyvän. Odotan innolla kakkoslukua (varsinkin kun kerroit Leonin tulevan siinä mukaan). Jänskättää mitä olet minun varalleni juoninut XD