Varjossa auringon alla - [Prologi/Luvu(t): 1]

Kirjoittaja: Anette ~
Tyylilaji: Romantiikka, jännitys, salapoliisiromaani ja draama.
Varoitukset: Tulee sisältämään herkistelyä.
Ikäsuositus: (S), Sallittu kaiken ikäisille.

A/N: Kaunis tarina naisesta, joka tuomitaan hirteen syyttömänä miehensä murhasta. 14 vuoden jälkeen murhan "sulkemisesta", saapuu tapausta selvittämään kuuluisa salapoliisi Ian Nyrwick, jonka tehtävään palkkaa hirtetyn naisen oma tytär - äidilleen ja isälleen uskollinen Laureen Dawlish.

VARJOSSA AURINGON ALLA - Traileri

..14 vuotta sitten.
”Rakastan sinua, Lucas.”
”Niin minäkin sinua, Faith.”

..Eli onnellinen perhe.
”Äiti, saanko lainata korkokenkiäsi?”
”Totta kai saat, pikkuinen.”

..Kunnes eräänä kesäisenä iltana.
”Maalaan maiseman ensin loppuun ja tulen sitten.”
”Asia selvä, kultaseni.”

..Riistetään kahden viattoman nuoren ihmisen henki.
”Lucas makaa kuolleena laiturilla!”
”Sinä tapoit hänet, senkin lutka!”

..Varjossa auringon alla.
”Täten tuomitsemme sinut, Faith Dawlish kuolemaan miehenne Lucas Dawlishin murhasta.”
”Anteeksi, että sait odottaa, rakas. Minä tulen luoksesi ihan näillä minuuteilla.”

..Kunnes vuosien jälkeen..
”Minä pyydän, herra Nyrwick – ratkaiskaa tapaus. Olette ainoa toivoni.”
”Hyvä on, neiti Dawlish.”

..On aika kaivaa totuus esiin.
”Faith? Hän oli hyvin herttainen nuori nainen. Rakasti miestään enemmän, kuin mitään muuta. Olen yhä varma siitä, että hän kuoli hänen takiaan.”
”Hän oli syyllinen, olen varma siitä.”

..Aina varjon alta, jonka aurinko peittää alleen.
”Lasinsiruja?”
”Ne ovat olleet täällä neljätoista pitkää vuotta.”

..Salaisuuksiaan;
”Kysytkö tosiaan, että mitä minun ja Lucasin välillä oikein tapahtui?”
”Meillä oli suhde, hyvin intiimi sellainen.”

..Ja totuuksiaan myöten;
”Minä rakastan sinua enemmän, kuin mitään muuta.”
”Niin minäkin sinua, rakas.”

..Ja kun auringon valo ei riitä.
”Te kuulitte, mitä herra ja rouva Dawlish puhuivat keittiössä tuona iltana.”
”Miten julkeatte väittää minua murhaajaksi?”

..Tarvitaan psykologiaa.
”Minä tiedän, että sinä et vihannut siskoasi.”
”Hän oli minulle kuin toinen äiti.”

..Jotta kykenisi saavuttamaan auringon viimeisenkin säteen.
”Faith Dawlish ei voinut murhata aviomiestään Lucas Dawlishia, sillä syyllinen istuu tälläkin hetkellä tässä huoneessa.”
”Ammu minut, jos se helpottaa oloasi.”

..Ja rauhan.
”Isä, äiti – Laureen tässä.”
”Erikoispainos! Haworthin kartanon murhamysteeri sai uuden käänteen 14 vuoden kuluttua!”

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VARJOSSA AURINGON ALLA - Prologi

Lontoo, Englanti – 6. elokuuta 1922

Rakas Laureen,

Minun nimeni on, tai no – oikeastaan oli Faith Dawlish. Olin äitisi, rakastava sellainen – lempeä, anteeksiantavainen ja ymmärtäväinen.
Kaksi kuukautta sitten minut tuomittiin kuolemaan isäsi, Lucas Dawlishin murhasta. Siitä on nyt 14 vuotta, ellen aivan väärin laske, kun lähdin isäsi perään. Haluan sinun tietävän tämän kirjeen myötä, että se äiti joka sinua rakasti ja ihannoi – ei ole kylmäverinen murhaaja. Olet tällä hetkellä varmasti yhtä kaunis kuin kirkkain auringonlasku, jonka näin elämäni viimeisenä iltana vankilasellini ikkunasta. Minä ajattelin sinua; tyttöä, joka toi elämääni valon isäsi lisäksi. Minä elin viimeiset kuukauteni varjossa auringon alla; vailla rakkautta, vailla omaa lastani, vailla ymmärrystä ja uskoa. Kukaan ei uskonut minun syyttömyyteeni, vilpittömyyteeni saati uskooni.

Sinä olet kuitenkin aina tyttäreni; se iloinen, hurmaava ja ihastuttava Laureen Verity Dawlish, jota minä ja isäsi rakastimme aina viimeiseen asti. Jos me olisimme vielä täällä, jos voisit kuulla kuiskauksemme tuulen mukana – haluaisimme sanoa sinulle, että olet kaunis ja vilpitön, ihastuttava ja hurmaava sekä rakastettava – nuori nainen. Me olemme aina mukanasi, aina tukenasi sekä turvanasi. Näiden sanojen myötä haluan kertoa sinulle, että minä – Faith Verity Dawlish, sinun äitisi – en olisi koskaan, en koskaan kyennyt murhaamaan isääsi. Minä rakastin häntä, aivan kuten rakastin sinua ja hymyäsi, persoonallisuuttasi ja kirkkaita silmiäsi. Täällä pilven reunalla on hyvä olla, aivan kuten varjossa auringon alla.

Niin, aivan kuten varjossa auringon alla.

Rakkaudella,
äitisi – Faith Verity Dawlish

Haworth, England – 6. kesäkuuta 1922

Kaukana Englannin pääkaupungista, Lontoosta – sijaitsee kaunis, kookas kartano. Vaaleahiuksinen tyttö, joka on pukenut ylleen valkoisen leningin ja äitinsä ylisuuret korkokengät astelee olohuoneen halki, aina suurelle – auringon valaisemalle terassille saakka. Hän hymyilee aurinkoista hymyään, raottaen terassin ovea varoen.
”Kultaseni”, lausahti iloisesti ruskeahiuksinen nainen, joka istui terassilla varjoisan auringon alla.
”Äiti!” tyttö huudahti riemuissaan, sännäten juoksujalkaa naisen syliin tämän suukoteltavaksi.
Mustahiuksinen mies nousi seisomaan, sammuttaen sormiensa välissä levänneen savukkeen tuhkakuppiin hymyillen.
”Oma pieni enkelimme”, hän lausahti hymyillen – suoden itsekin suudelman pienen tytön otsalle.
Hän kurottautui naisen puoleen, suudellen tämän sametinpehmeitä huulia hellästi. Nainen vastasi miehen suudelmaan lempeästi, syleillen samalla tyttöä, joka istui hänen sylissään.

Lontoo, Englanti – 7. elokuuta 1922

Ovi aukesi narahtaen, jolloin käsirautoihin teljetty nainen kohotti katseensa aukenevan oven puoleen. Sisään huoneeseen saapui kaksi miestä, jotka astelivat molemmat naisen molemmille puolille seisomaan. Hän nousi ylös penkistä, katsahtaen miehiä pelokkaasti – vuoroin molempiin kasvoihin. He tarttuivat tätä käsistä kiinni, lähtien saattelemaan pitkin himmeästi valaistua – kolkkoa käytävää pitkin kohti pimeää huonetta. Nainen hengitti raskaasti, katsellen vähän väliä molemmille puolilleen, ikään kuin etsien katseellaan jotain tuttua ja turvallista.

Käytävän päässä häntä odotti huone; huone, joka tulisi olemaan hänen viimeinen määränpäänsä. Miehet vetivät hänen päähänsä valkoisen hupun, asettaen tämän jälkeen ruskean hirttoköyden naisen kaulalle. Hän hengitti yhä raskaasti, selvästi peloissaan. Kuitenkin hänen ajatuksensa kulki yhä eteenpäin, eikä hän halunnut jäädä heikoimmaksi osapuoleksi – syytetyksi, tuomituksi.
”Minä rakastin ja rakastan sinua yhä, Lucas” hän ajatteli, suunnaten katseensa vaiteliaana maata kohden, vaikkei valkoisen hupun takia nähnytkään mitään eteensä.
”Sinä uskot minun syyttömyyteeni, viattomuuteeni ja Jumalaan kohdistuvaan uskooni, hän jatkoi ajatuksissaan.
”Sinä annat minulle anteeksi aivan niin kuin Jumala, joka tuntee kaikki syntini”, nainen jatkoi.

Silloin hänen silmiinsä ilmestyi muisto; muisto, joka kertoi kaiken onnesta. Onnesta, joka oli pirstottu palasiksi. Vaaleahiuksinen tyttö kohdisti katseensa hänen puoleensa, ladaten kameran otteessaan valmiustilaan. Hän katsoi naista hymyillen, liiankin anteeksiantavasti. Mustahiuksinen mies syleili ruskeahiuksista naista ja pientä, ikäarvioltaan noin viisivuotiasta tyttöä hymyillen samalla, kun katseli kameraa. Nainen soi lempeän katseen kameraa kohden, valmistautuen otokseen; otokseen, joka jäisi viimeiseksi.

Hänen korviinsa kantautui räpsähdys, jolloin hirttoköysi laukesi. Nainen tipahti lattialuukun lävitse, kaiken elollisen pimentyessä hänen silmissään. Hän oli pyytänyt anteeksi mieheltään, Jumalalta, tyttäreltään ja ennen kaikkea; itseltään – aina viimeiseen hengenvetoon asti.

Mä en taaskaan varmaan onnistu antamaan mitään järkevää palautetta, mutta kommentoin kuitenkin.
Voi herranen aika toi traileri ja ennen kaikkea prologi ovat aivan ihania. Mua niin säälittää pikku-Laureen joka menetti vanhempansa ja Faith joka menetti miehensä. En malta odottaa että tulee ensimmäinen luku, - ja ennen kaikkea, en malta odottaa että saa tietää kuka oli murhaaja!

Hienon trailerin ja prologin olet saanut aikaseksi. Hyvä idea, ja toi alkuasetelma oli kiva ja jotenkin koskettava. Koko teksti oli muutenkin tosi kauniisti kirjotettu, ja liikuttavia kohtauksia löyty. Kaiken kaikkiaan tosi onnistunut traikku ja prologi, varsinkin toi prologin loppu oli tosi hyvä. Ensimmäinen luku siis kehiin!

Ooh vähä hyvä! Vähä mua kyl epäilyttää tää mestarisalapoliisi Ian Nyrwick mut... ;D Mä oon vieläki sitä mieltä, et sun pitäs iha oikeesti kirjottaa joku täysmittanen romaani, koska sun tyylis kirjottaa on nii mielenkiintonen ja puoleensavetävä, et varmastikaa kukaa, joka sun tekstei lukee, ei kyllästy tai haluu lopettaa lukemista.

Ihan hyvä prologi, vaikka tajusinkin mistä tämä tarina on vaikutteensa saanut. Se pilaa ehkä vähän lukukokemusta, mutta ainakin ootan innolla sitä miten tulet käyttämään meidän ropehahmoja tässä
Ja voithan aina tehdä asiat vähän eritavalla...

Hyvvee tekstii, ite en ainakaan huomannut mitään virheitä.

Traileri kulki hyvin mukana koko tarinan, sinne loppuun asti, ja jotain pientä ajattelua tarinan kulusta ajattelinkin päässäni, mutta aina ei voi tietää - mitä tuleman pitää. Prologikin oli aika "meedium", paljastusten suhteen, ettei mielestäni ainakaan liikaa tullut mitään esille. Eli, kyllä tuo oli aika vaikuttavaa tekstiä, paitsi yhden kohdan suhteen; Kun oli se kamera, niin minulle ainakin tuli mieleen ensin joku digikamera, kun se laitettiin valmiustilaan.

Tosi ihana prologi. Tää on tosi jännää, koska ennenhän tääl ei oo ollu tällästä mysteeri-tyylistä tarinaa Mua jännittää tosi paljon murhaajan henkilöllisyys, tykkään tosi paljon just kaikista mysteereistä ja varsinkin niiden selvittämisestä (tai ainakin yrittämisestä).

Ja Ian on just oikea salapoliisin rooliin XD
Odottelen jatkoa innolla.

VARJOSSA AURINGON ALLA – Ensimmäinen luku – Teetä neljälle

Lontoo, Englanti – 7. elokuuta 1936

Nuori, ikäarvioltaan noin 36-vuotias nainen istui yksin junassa. Hän oli pukeutunut mustiin vaatteisiin, meikannut kasvonsa kevyesti sekä sipaissut tummanpunaista huulipunaa täydellisille huulilleen. Hän katseli vaiteliaana ulos ikkunasta, muistellen selvästi jotain. Hänen silmissään välähti punainen, suuri kartano kauniine rantoineen sekä hiekkadyyneineen. Joutsenparvi, joka juoksi auringonlaskun alla veden pintaa pitkin, kohoten kauniissa muodostelmassa taivaalle. Kesä, joka toi selvästi muistoja mieleen.

Samaan aikaan Lontoon keskustan hienostohotellin eteen kurvaa musta taxi. Autosta nousee esiin vaaleahiuksinen nainen, joka on pukeutunut mustiin vaatteisiin sekä kauniin eleganttiin hattuun, jonka verkko verhoaa hänen kauniita kasvojaan. Naisen maksettua taximatkansa, astelee hän päättäväisin askelin sisään hotellin aulaan, pysähtyen pian vaaleahiuksisen – hyvin nuoren ja komean miehen eteen.

Nainen kaivaa laukustaan esiin savukkeen, asettaen sen kauniiden huuliensa väliin, joille on sipaissut kevyen kerroksen vaaleanpunaista huulipunaa. Kohtelias nuoriherra nostaa sytyttimen naisen savukkeen eteen, tuikaten sen palamaan samalla hymyillen.
”Neiti Dawlish”, mies lausahti pienesti kumartaen.
”Herra Ian Nyrwick”, nainen vastasi hymyillen. ”Mukavaa, että vastasitte kutsuuni näin nopeasti.”
”Ilo on kokonaan minun puolellani, arvon neiti” herra Nyrwick vastasi. ”Tulkaa, meille on varattu pöytä hotellin ravintolan puolelta”, hän jatkoi.
”Kiitos”, neiti Dawlish vastasi. ”Ja voitte kutsua minua nimellä Laureen”, hän lisäsi.
Mies hymyili vastaukseksi, tarjoten kätensä naiselle, joka tarttui siihen hymyillen. He astelivat ravintolan puolelle, istuutuen alas kumpikin vaiteliaina. Pian tarjoilija saapui tuomaan heille kummallekin viinilasit, sekä ottamaan tilaukset ylös. Kun tarjoilija poistui paikalta, suuntasi herra Nyrwick katseensa kiinnostuneena nuoren neidin puoleen, aloittaen keskustelun.
”Dawlish? Nimi kuulostaa jotenkin tutulta”, mies lausahti kohteliaasti. ”Oliko isäsi kenties –” hän jatkoi, kunnes Laureen keskeytti hänet.
”- Lucas Dawlish”, nainen lausahti pienesti hymyillen.
”Ah”, Ian vastasi. ”Se kuuluisa taiteilija?” hän kysyi.
”Niin”, Laureen vastasi. ”Tosin, hänestä tuli kuuluisa vasta kuolemansa jälkeen”, hän jatkoi.
”Hmmh”, mies hymähti mietteliäänä. ”Olen vasta 36 vuotta vanha, mutta kuvittelisin lukeneeni joskus lehdestä jutun isäsi kuolemasta, johon liittyi murha”, hän jatkoi.
”Juuri siitä halusin tulla keskustelemaan kanssanne”, Laureen lausahti.
Nainen napsautti käsilaukkunsa auki, kaivaen sieltä esiin valkoisen kirjekuoren, jonka kanteen oli kirjoitettu kauniilla käsialalla nimi Laureen Dawlish. Hän ojensi kirjeen miehelle, joka otti sen vastaan kysyvä ilme kasvojaan koristaen.
”Kun täytin 19 vuotta, sain perintöni mukana tuon kirjeen”, Laureen aloitti. ”Se on äidiltäni, Faith Dawlishilta, joka kirjoitti nuo sanat vain päivää ennen kuolemantuomionsa voimaan astumista”, hän jatkoi.
Ian taitteli kirjeen auki, lukaisten sen huolellisesti läpi kahteen kertaan.
”Olet nähtävästi vakuuttunut siitä, että äitisi ei ollut syyllinen murhaan?” Ian kysyi lopulta, ojentaen kirjeen takaisin Laureenille.
”Olen aina ollut siitä varma, herra Nyrwick” Laureen vastasi.
Pian tarjoilija palasi kaksikon luokse mukanaan kaksi ruokalautasta, jotka hän asetti kohteliaasti kummankin osapuolen eteen. Molemmat kiittivät tarjoilijaa vuorollaan, joka palasi tämän jälkeen takaisin töidensä pariin.
”Tapaus on 14 vuotta vanha”, Ian lausahti lopulta, kun oli pureskellut suunsa tyhjäksi.
”Niin on”, Laureen myötäili. ”Tiedän, että oikean totuuden kaivaminen esiin saattaa olla hyvinkin haasteellista jopa teidän kaltaisellenne nerolle, mutta olen valmis maksamaan tuhdin korvauksen, jos onnistutte puhdistamaan äitini maineen”, hän jatkoi.
”En vaadi teiltä minkäänlaista korvausta”, Ian vastasi hymyillen.
”No siinä tapauksessa”, Laureen aloitti vaimeasti. ”Minä pyydän, herra Nyrwick – ratkaiskaa tapaus. Olette ainoa toivoni”, hän jatkoi.
Ian katseli naista hetken mietteliäänä, kunnes kohotti viinilasinsa käteensä hymyillen.
”Hyvä on, neiti Dawlish”, hän lausahti juhlallisesti. ”Otan haasteen vastaan.”

Päivällisen jälkeen Ian Nyrwick suuntasi matkansa kohti Lontoon suurkirjastoa, josta toivoi pystyvänsä aloittamaan tutkimuksensa. Päästyään perille, asteli Ian ensimmäisen kirjastoneidin luokse, joka käveli häntä vastaan tiedustellakseen häneltä vanhoja sanomalehtiä.
”Haworthin murha?” nainen kysyi hämmentyneenä. ”Tarkoitatteko tosiaan sitä tapausta, joka sattui 14 vuotta sitten?”
”Kyllä, juuri sitä” Ian vastasi hymyillen. ”Jos mitenkään on mahdollista, niin voisinko saada aikakausi- ja sanomalehdet niin murha, kuin myös oikeudenkäyntipäivältä?” hän jatkoi.
”Totta kai”, nainen vastasi hymyillen. ”Haen ne teille saman tien.”
Kun Ian lopulta sai sanomalehdet käsiinsä, uppoutui hän lukemaan niitä kirjaston sanomalehtinurkkaukseen.
Murha Haworthin kartanossa – uhrin vaimo vangittu, luki ensimmäisen lehden kansisivulla.
Ian avasi aukeaman, joka kertoi tarkemmin tapauksesta. Aivan ensimmäisenä hän kiinnitti huomionsa syytetyn pidätyskuvaan, joka oli asetettu otsikon oikeaan reunaan.
”Tuo katse ei näytä ollenkaan syylliseltä”, mies ajatteli hiljaa mielessään.
Hän luki artikkelin tarkkaan läpi, jonka jälkeen siirtyi seuraavan lehden pariin.
Haworthin murhassa läpimurto – syytetty tunnustanut, kirjoitettiin seuraavan lehden kannessa.
Ian avasi lehden, siristäen silmiään epäuskoisena.
”Miksi tunnustaa murha poliiseille, jos väittää toista omalle tyttärelleen kirjeitse?” hän pohdiskeli.
Mies luki jälleen lehden tarkoin lävitse, kunnes taitteli auki kolmannen – oikeudenkäynnistä kertovan lehden.
Faith Dawlish tuomittu kuolemaan miehensä Lucas Dawlishin murhasta, kerrottiin lehden etusivulla.
Jälleen kerran Ian luki artikkelin tarkoin lävitse, kunnes kiinnitti huomionsa lehden alareunan kuvaan.
Catherine Bond, Mathias Ravenholm, April Williams, Finella Raw ja Leon Ravenholm saapuivat oikeuteen vaiteliaina, luki kuvatekstissä.
”Hmmh”, Ian myhähti ääneen. ”Mikäli oikein muistan, niin myös kotiopettajatar ja taloudenhoitaja olivat myös paikalla, mutta heistä ei mainita lehdessä mitään”, hän pohti.
Tuomari Jessy Benford ja valamiehistö varmoja syytetyn syyllisyydestä, kirjoitettiin sivun alareunassa.
”Vanha kunnon Benford”, Ian naurahti ajatuksissaan. ”Taidankin käydä hänen juttusillaan.”

-

Lontoo, Englanti – 6. elokuuta 1922 – Oikeudenkäynti

Nuori, arviolta noin 28-vuotias nainen asteli kahden poliisin saattelemana, käsirautoihin teljettynä sisään oikeussaliin. Hänen katseensa oli vakava, lähes luonnottoman ilmeetön, kun hän istuutui omalle paikalleen salin etuosassa. Tunnelma oli hiljainen, lähes aavemaisen kuollut, kun valamiehistön kaksitoista jäsentä astelivat saliin kukin omille paikoilleen istumaan. Heti heidän jälkeensä ovesta saapui sisään tuomari Jessy Benford, joka istuutui arvokkaasti omalle paikalleen salin ylätasanteelle. Hän oli valmis antamaan tuomionsa.

”Tapaus numero 368”, tuomari Benford aloitti kuuluvalla äänellä. ”Valamiehistö on tehnyt päätöksensä, joka koskee Haworthin kartanossa 7. kesäkuuta 1922 tehtyä murhaa”, hän jatkoi. ”Valamiehistö on päätynyt yksimieliseen ratkaisuun, jossa todisteiden- ja todistajien kertomusten pohjalle rakennettu ratkaisu on selvä. Lucas Dawlish, uhriksi joutunut 28-vuotias mies murhattiin julmasti myrkyttämällä. Myrkky oli sijoitettu hänen olutlasiinsa, josta löytyi tappava annos Coniine-nimistä myrkkyä. Näin ollen hänen aviovaimonsa Faith Dawlish on todettu syylliseksi murhaan”, hän lisäsi.
Kuului naisen epätoivoinen kirkaisu salin takaosasta, joka sai syytetyksi asetetun naisen ummistamaan silmänsä.
”Äiti, toivottavasti ymmärrät minun tekoni vielä joskus”, hän lausahti hiljaa ajatuksissaan.
”Täten tuomitsemme sinut, Faith Dawlish kuolemaan miehenne Lucas Dawlishin murhasta”, tuomari Benford lausahti. ”Tuomio astuu voimaan huomenna aamulla”, hän jatkoi – jonka jälkeen kopautti puisella nuijalla pöytää kerran.

-

Ian Nyrwick nousi taxista ulos oikeustalon edustalla, astellen ripein askelin lukuisat – marmorista muuratut portaat ylös. Sisäänkäynnin takaa paljastui suuri halli, jonka halki Ian asteli kohti oikeussalia.

Sali oli tyhjä, joten mies uskaltautui astumaan sisään. Ilokseen häntä vastaan asteli juuri tuona kyseisenä hetkenä tuomari Jessy Benford, joka tervehti tuttavaansa iloisesti hymyillen.
”No mutta, kukas se siinä? Ettei vain olisi itse mestarisalapoliisi Ian Nyrwick?” herra Benford aloitti naurahtaen, kätellen ystäväänsä.
”Herra Benford”, Ian vastasi hymyillen. ”Viime kerrasta onkin ennättänyt vierähtää tovi.”
”Niin, aivan” herra Benford vastasi. ”Liikutko jälleen työasioilla?” hän kysyi uteliaana.
”Kyllä, ja tällä kertaa ratkaistavanani on astetta mielenkiintoisempi tapaus”, Ian vastasi. ”Sinä jos kuka muistat varmaan Haworthin kartanon murhan?” hän kysyi.
”Ah, kyllä – muistan sen varsin hyvin”, herra Benford vastasi huokaisten. ”Todella surullinen ja traaginen tapaus, etten sanoisi.”
”Sinähän tuomitsit syytetyn kuolemantuomioon?” Ian kysyi, esittäen ikään kuin ei tietäisi asian pitävän paikkaansa.
”Kyllä”, herra Benford vastasi. ”Se nainen sai ihan oikean tuomion.”
”Kuulehan ystäväiseni”, Ian aloitti vienosti hymyillen.”Tämä syytetty, Faith Dawlish – olen lähes vakuuttunut hänen syyttömyydestään”, hän jatkoi.
”Todisteet ja todistajien lausunnot puhuvat aivan eri kieltä, kuin epäilyksenne” herra Benford vastasi.
”Silti haluaisin pyytää sinulta palvelusta”, Ian aloitti hymyillen. ”Voisitteko mitenkään kertoa minulle yksityiskohtia kyseisestä tapauksesta?” hän tiedusteli.
Herra Benford vaikeni oitis, mutta ohjasi ystävänsä kuitenkin istumaan oikeussalin takapenkkirivistöön kertoakseen hänelle tarinansa.
”Faith Dawlish uhkasi murhata miehensä, mikäli tämä ei lopettaisi suhdetta Catherine Bondin kanssa”, hän aloitti huokaisten.
”Oliko Lucas Dawlishilla ja Catherine Bondilla suhde?” Ian kysyi kiinnostuneena.
”Näin neiti Bond väitti oikeudessa”, herra Benford vastasi. ”Kuitenkin. Faith Dawlish varasti koniinia naapuriltaan, jonka kätki omaan hajuvesipulloonsa. Pullo katosi sattumalta murhapäivänä, ja löytyi murhan jälkeen tyhjänä. Rouva Dawlish ei tiennyt miksi pullo oli tyhjä ja väitti, että kyseinen myrkky oli hänelle itselleen tarkoitettu”, hän jatkoi.
”Miksi hän olisi tehnyt itsemurhan?” Ian kysyi.
”Sitä ei tiedetä”, herra Benford vastasi. ”Herra Dawlish sai kuitenkin myrkyn elimistöönsä oluen kautta, jonne se laitettiin pipetillä. Kyseinen pipetti löytyi myöhemmin rikottuna”, hän jatkoi.
”Nauttiko herra Dawlish oluensa lasista vai pullosta?” Ian kysyi jälleen.
”Lasista”, herra Benford vastasi. ”Rouva Dawlish toimitti kaksi olutlasia aviomiehelleen ja tämän mallille Catherine Bondille murhailtana rantaan”, hän jatkoi.
”Miksi murhata aviomies, kun olisi voinut murhata salarakkaan?” Ian pohdiskeli ääneti mielessään.
”Kertoisitteko minulle vielä hieman todistajista?” Ian uteli jälleen, kohentaen samalla asentoaan puisella penkillä.
”Catherine Bond oli herra Dawlishin maalauksen malli”, herra Benford aloitti. ”Ikuinen juorujen kohde, nykyisin häntä tavataan useasti oikeudessa avioerojen takia”, hän jatkoi. ”Mathias Ravenholm puolestaan oli pörssivälittäjä, sekä herra Dawlishin hyvä ystävä aina lapsuudesta saakka. Leon Ravenholm oli Mathiaksen pikkuveli, joka työskentelee tietojeni mukaan yhä lääkealalla. Lisäksi heillä oli kotiopettaja, April Williams niminen nainen, joka ei koskaan ollut niinkään iloinen henkilö, mutta kuitenkin hyvin pätevä ammatissaan. Stephen Strife puolestaan oli rouva Dawlishin pikkusisko, joka ei saapunut oikeuteen kotiopetuksensa takia. Ja viimeisenä, muttei kuitenkaan vähäisimpänä kartanolla työskenteli taloudenhoitaja – Finella Raw niminen nainen, joka oli hyvin herttainen luonteeltaan. Hän murtui kovasti isäntänsä kuoleman, sekä emäntänsä kuolemantuomion myötä.”, hän jatkoi jälleen.
”Stephen Strife?” Ian ajatteli jälleen, siristäen samalla silmiään.
”Tämä neiti Strife kiehtoo minua kovasti”, Ian aloitti vaimeasti. ”Osaatteko kertoa hänestä minulle mitään tarkemmin?” hän tiedusteli.
”Neiti Strife oli puoliksi sokea”, herra Benford vastasi. ”Hän sokeutui onnettomuudessa ollessaan kuusivuotias, kun hänen isosiskonsa – Faith Dawlish heitti häntä vahingossa kivellä leikkien temmellyksessä suoraan oikeaan silmään”, hän jatkoi.
”Heillä kaikilla oli siis motiivi murhaan”, Ian tokaisi hymähtäen.
”Niin”, herra Benford huokaisi. ”Mutta vain yksi tuomittiin, ja olen edelleen varma siitä, että annoin tuomion juuri oikealle henkilölle.”

Vierailtuaan oikeustalolla, päätti herra Nyrwick aloittaa kuulustelunsa pörssivälittäjä Mathias Ravenholmista. Miehen toimisto sopivasti oikeustaloa vastapäätä, joten kävelymatka oli pieni ja vaivaton. Ian asteli varsin päättäväisin askelin sisään herra Ravenholmin työpaikan ovista, ilmoittaen sihteerille haluavansa tavata esimiehensä. Eipä aikaakaan, kun sihteeri jo soittikin yläkerran työhuoneeseen työnantajalleen, joka pyysi herra Nyrwickiä saapumaan toimistoonsa.

Ian matkasi ylimpään kerrokseen hissillä, astuen ulos punaisella matolla verhotulle käytävälle. Hän askelsi kohti suuria tammiovia, soittaen kohteliaasti seinän ovikelloa. Pian herra Ravenholm jo astelikin avaamaan oven miehelle, tervehtien tätä kohteliaasti.
”Hyvää iltaa, herra Ravenholm”, Ian Nyrwick toivotti kohteliaasti istuutuessaan alas paikalleen. ”Mukavaa, että otitte minut näin nopeasti vastaan.”
”Ian Nyrwick”, herra Ravenholm aloitti vienosti hymyillen. ”Enpä olisi uskonut juovani brandya hänen seurassaan.”
Ian hymyili pienesti, kunnes päätti mennä suoraan asiaan.
”Asiani ei koske liiketoimia, niin kuin varmaan ensisijaisesti odotitte”, hän aloitti. ”Asiani koskee Haworthin kartanon murhamysteeriä.”
Mathias Ravenholm laski brandylasinsa pöydälle, katsahtaen herra Nyrwickiä säikähtäen.
”Mi – mitä?” hän kysyi änkyttäen. ”Miksi te tutkitte ikivanhaa murhaa, joka on selvitetty jo 14 vuotta sitten? En halua puhua siitä!” hän tokaisi jyrkästi.
”Koska murhasta tuomitun tytär, Laureen Dawlish haluaa saada tietää totuuden!” Ian vastasi jyrkästi takaisin. ”Nyt, herra Ravenholm – kertokaa minulle mitä tiedätte."
Mathias Ravenholm vaikeni kuin muuri, mutta vain hetkellisesti. Hän joi lasinsa tyhjäksi, astellen täyttämään sen uudelleen ennen, kuin istuutui takaisin työpöytänsä taakse.
”Se tapahtui 14 vuotta sitten”, hän aloitti vaimeasti. ”Meitä oli viisi, viisi lasta. Minä, Lucas, Faith, Leon ja Stephen”, hän jatkoi.
”Kertokaa minulle mitä mieltä olitte rouva Dawlishista”, Ian tokaisi.
”Hän oli kiero”, herra Ravenholm vastasi virnistäen. ”En koskaan pitänyt hänestä, enkä ymmärtänyt miksi Lucas rakastui häneen. Mies parka ei tajunnut, että tuo nainen oli hulttio – hulttio, joka ajaisi hänet ongelmiin”, hän jatkoi.
”Tiedättekö mitä tapahtui sinä päivänä, kun neiti Strifen silmä sokeutui?” Ian kysyi.
”Faith heitti sen kiven”, herra Ravenholm vastasi. ”Olen varma, että hän halusi tappaa Stephenin, koska oli tälle kateellinen jostain”, herra Ravenholm vastasi.
”Entäpä herra- ja rouva Dawlishin avioliitto? Mitä mieltä olitte siitä?” Ian kysyi jälleen, suoristaen samalla aavistuksen ryhtiään.
”Ennen heidän avioliittoaan Faith haikaili kaikkien perään”, herra Ravenholm huokaisi.
”Eli siis teidän, Lucasin ja Leonin?” Ian vastasi.
”Niin”, herra Ravenholm tokaisi. ”Hän otti kuitenkin Lucasin, koska tämä perisi suuren Haworthin kartanon, ja kykenisi elättämään naisen rahoillaan, jotka tienaisi maalauksillaan. Hän oli hyvin lahjakas nuori taiteilija”, mies vastasi.
”Entäpä mitä tapahtui heidän avioituessa?” Ian jatkoi.
”Kun he menivät naimisiin, kaikki muuttui. Olin viettänyt monta ihanaa kesää Haworthin kartanossa, joten en kyennyt – en vain kyennyt pysymään sieltä poissa. Päätin kuitenkin olla puuttumatta heidän avioliittoonsa”, herra Ravenholm aloitti. ”Sinä päivänä kun saavuin kartanolle, Lucas ja Faith riitelivät. Syytä ei tarvinnut epäillä kauaa, sillä heidän riitansa liittyivät aina nuoreen malliin, neiti Bondiin”, hän jatkoi.

-

Haworth, Englanti – 8. kesäkuuta 1922

Faith Dawlish istuutui alas sohvalle teemuki kädessään, katsahtaen samalla sivusilmällä toisella puolen huonetta seisovaa Mathiasta, sekä sohvalla jalkojansa lepuuttavavia Catherine Bondia ja April Brownia.
Catherine Bond silmäili samanaikaisesti teehuoneen sisustusta, kunnes siemaisi pienen kulauksen teetä kurkustaan alas.
”Tämä huone olisi kaunis, jos täällä ei olisi näin paljon rojua”, neito lausahti hymyillen. ”Kun minä asun täällä, heitän kaiken turhan pois ja maalaan seinät kuparinvärisiksi”, hän jatkoi.
”Ajattelitko ostaa talon, Catherine?” Faith kysyi pilkallisesti, katsahtaen tyttöä jälleen sivusilmällä.
”Se ei ole tarpeen”, Catherine vastasi.
”En ymmärrä”, Faith lausahti pienesti hymyillen, laskien teemukinsa syliinsä.
”Tämä teeskentely on niin epärehellistä!” Catherine parahti naurahtaen. ”Lucas ja minä aiomme mennä naimisiin, ja muuttaa tänne kahdestaan asumaan”, hän tokaisi lopulta.
Mathias yskäisi kuuluvasti, laskien teemukinsa lautaselleen. Faith puolestaan katseli tytön kauniita kasvoja ilmekään värähtämättä, kunnes päätti jatkaa keskustelua.
”Kuten arvelinkin, tyttö kulta – olet menettänyt järkesi”, hän tokaisi sarkastisesti.
Pian itse puheenaihe – Lucas Dawlish asteli kädet taskuissa huoneeseen.
”Sain vatsanväänteitä siitä keitosta”, mies lausahti virnistäen, askeltaen samalla Mathiaksen luokse.
”Pyydä rouva Rawilta soodaa”, Faith vastasi tyynen rauhallisesti miehelleen. ”Ai niin muuten. Catherine sanoi, että aiot mennä hänen kanssaan naimisiin. Onko se totta?” nainen jatkoi, suoden kysyvän – pistävän kylmän katseensa aviomiehensä puoleen.
Lucas katsahti vaimoaan hämmentyneenä, vastaamatta kuitenkaan mitään.
”Onko se totta?” Faith kysyi uudestaan.
”Lucas, hänellä on oikeus tietää totuus”, Catherine lausahti naurahtaen.
Lucas ei vastannut vieläkään. Sen sijaan hän tyytyi tuijottamaan aviovaimoaan sekä sohvalla istuvaa naista vuoron perään.
”Eli on”, Faith lausahti.
Tämän jälkeen hän kohotti teemukinsa jälleen huulilleen, lopettaen keskustelun. Lucas puolestaan poistui lähimmästä ovesta sanaakaan sanomatta ulos.

-

”En ihmettele, jos hän olisi jo silloin päättänyt murhata aviomiehensä”, Mathias lausahti huokaisten, tumpaten savukkeensa tuhkakuppiin Ian Nyrwickin edessä.

JATKUU SEURAAVASSA LUVUSSA

Aaah. Tykkään. Catherine on just niin elementissään tossa roolissa.. Hmm, mitäs muuta osaisin sanoa tästä? No että tämä tarina on todella taidokkaasti kirjoitettu ja ja ja se on erinomainen.

Aivan ihana ja todella jännittävä osa. Nyt jännittää jo tosi kovasti, että kuka mahtaakaan olla syyllinen Catherine tosiaan oli aivan elementissään, juuri Cathin tapaista ensin hankkiutua salasuhteeseen ja sitten kertoa totuus ikäänkuin ohimennen XD

Odottelen innolla jatkoa

Grawl, tykkään! Kokonaisuudessaan tämä ensimmäinen osa oli selkeää luettavaa kuin myös prologi. En löytänyt kirjoitusvirheitä ollenkaan, vaikka se tässä tilanteessa ei ole mikään maailman tärkein asia. Benford sopii hyvin tuohon tuomarin rooliin kyllä XD ! Tapahtumat etenivät sopivaan tahtiin. Tuo päivämäärän laittaminen oli aika mielenkiintoinen, saapahan ainakin selvää milloin mitäkin tapahtuu. Odotan innolla jatkoa tälle! Kyllä sinusta vielä kirjailija tulee, usko pois. ^^

Leon Ravenholm? Tossa kohtaa oli ihan "wtf, nyt Anetelle on käyny faili?!", kunnes tajusin sen olevan tarkoituksellista (ja niihän se olikin =D ).
Hmm, mestarisalapoliisi Nyrwick alkaa jututtaa todistajia. Mitä kaikkea vielä paljastuukaan?

Kuten aina, mahtavaa tekstiä, just keep it coming!

Mahtavaa, salapoliisitarinoita! Tälläisiäkään ei tällä foorumilla paljoa ole, joten tämä tarina oli varmasti hyvä ponnistus! En ainakaan saanut selville trailerista tai prologista, että tämä kuitenkaan olisi salapoliisijatkonovelli, vai saiko kukaan muu? No, minun syyni oli se, että luin trailerin ja prologin illalla, kun väsytti..

Ja, se mikä mua itseäni rupesi naurattamaan, niin Leon Ravenholm. Yleensä Mathias liitetään muiden sukuun tälläissä tarinoissa, eli tämä oli myös aika yllätys minulla itselleni. Ja tarina on kiehtova, Englannista! Tulee mieleen hieman joku Neiti Marple, Sherlock Holmes tms. Odotan innolla jatkoa, Anette!