I'm All Yours [Luvut 1,2,3,4] [+Trailer+Prologi]

I'm All Yours- INFO:

KIRJOITTANUT: hande12 aka Mika
TYYLILAJI: Fantasia, toiminta, draama sekä romantiikka.
IKÄSUOSITUS: K-13.
HUOM(:) Aikomuksena ei ole plagioida Stephanie Meyerin Twilight saagaa ollenkaan, jos jotkut ottavat nokkiinsa siitä että lisään vampyyriromantiikkaa tarinaan.

This is for you,
~Mika

BIG HUOM: KUN POSTAATTE TÄHÄN, OOTAN NIITÄ 2 RIVI VIESTEJÄ! Eli kommenttia + ilmottautumine jos mukaan haluaa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

I'm All Yours -TRAILERI

TAUSTAMUSIIKKI: Metric - Eclipse (All yours)

...Other lives, always tempted to trade...
''Kuka tuo on?''
''Toivottakaa tervetulleeksi Kraven Williams!''

...Will they hate me for all the choices I’ve made...
''Onko hän...?''
''Puolivampyyri, kyllä.''

...Will they stop when they see me again?...
''En voi olla pitämättä hänestä.''
''Voi ei Laureen, lopeta tuo hössötys ja ryhdistäydy!''

...I can’t stop now I know who I am...
''Professori Nyrwick, eräs oppilaistanne löydettiin äsken kuolleena valvojaoppilaiden kylpyhuoneesta.''
''Tämä ei saa jatkua!''

...I’m all yours, I’m not afraid...
''Suutele minua, Kraven.''
''Mielihyvin.''

...you're all mine, say what they may...
''Tekijä on saatava kiinni niin pian kuin mahdollista! Pääepäiltynä on Kraven Williams.''
''Psst. Kravenia täytyy suojella. Joukkoomme on ujuttautunut toinen vampyyri.''

...all your love I’ll take to the grave...
''Kuole senkin verenimijä!''
''Ihanaa että sanot noin.''

...all my life starts now...
''Anna anteeksi, Kraven.''
''E-e-ei se mitään.''

...Under every scar there’s a battle I’ve lost...
''Tämä on Kravenin puolesta!''
''Tämä on SINUN loppusi!''

...I can’t stop now I know who I am...
''Te ette sitten ikinä taida oppia.''
''Minun on lähdettävä pois näiltä maisemilta, minusta on vain liikaa harmia.''
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Prologi ~

TAUSTAMUSIIKKI: Jacob's theme

Luulen tietäväni miltä tuntuu, kun sattuu niin paljon, ettei pysty hengittämään. Miltä tuntuu, kun ei enää edes halua hengittää, eikä kukaan pysty auttamaan vaikka he kuinka yrittäisivät. Tiedän millaista on huutaa, vaikka kukaan ei kuule. Itkeä, vaikka kukaan näe. Millaista on kävellä kadulla ja toivoa, että joku tulisi ja veisi pois.

Ilmestymiseni siihen taikakouluun taisi olla virhe. Olen katunut sitä siitä asti kun se tapahtui. Onneksi kuitenkaan kaikki eivät saaneet heti selville minkälainen minä olen. Tosin hän, se kehen minäkin silmäni ensimmäisenä iskin, tunsin sen, että hän tiesi mikä minä olen. Se tuntui ahdistavalta. Toinen ahdistava asia oli se, että ainoastaan minulla olisi lajittelu edessä. Minä ainoana 17-vuotiaana pienten ensiluokkalaisten joukossa. Kuulin joidenkin naurahtelevan, jotkut tuntuivat jopa säälivän minua. Minkä minä sille mahdan että kuulen paremmin kuin muut, ihmiset. Se ihme hattu, sanoi että kuulun Luihuinen -nimiseen tupaan. Hän, johon minä suoraansanottuna rakastuin, oli myös siinä tuvassa. Minkä minä mahdan omille tunteilleni. Seuraavina päivinä minua ahdisti kävellä koulun käytävillä, luojan kiitos silloin ei ollut aurinkoista. Se saa silmäni kutisemaan, ellen pidä aurinkolaseja. En tiedä kuinka moni tietää moisia, toivottavasti jotkut tietäisivät. Ainakin ne joita kutsutaan jästisyntyisiksi. Jästisyntyinen kuulostaa minusta hieman kankealta, mutta kuraverinen kuulostaa radikaalilta. Lupaan ottaa sellaisen puhutteluun, kuka mainitsee moisen sanan. Vielä enemmän vihaan sitä, että ihmiset täälläpäin kutsuvat itseään puhdasverisiksi tai puoliverisiksi. Minun maailmassani ei tunneta muita kuin kylmäveriset. Minäkin olen hivenen kylmäverinen, mutta puhdas, puoli tai kuraverinen. Hankkikaa elämä. Minua häiritsee vieläkin se, että jouduin lähtemään, koska en ole normaali vaikka pystyinkin sopeutumaan heidän joukkoonsa. Ainakin hetkeksi. *Huokaus*

Kaikista hauskin asia oli se, että minä osasin taikoa aivan kuten nämäkin ihmiset. Se oli harvinaista minunlaisilta. Suvussani isoisoäitini on ollut edellinen joka on osannut taikoa sellaisena minkälaisena hän oli. Harmi kuitenkin että hän on poissa. Oikeastaan, se oli hänen oma vika, sillä hän tuhosi itsensä, ja minä en tuntenut häntä kauaa. Kuka heivaisi ikuisen elämän pois, jos sen on jo saanut, vasten tahtoaan. Hullu hän oli muutenkin, anteeksi isoisoäiti. Mitä minä löpisen enempää sukuni menneisyydestä? Hourailua, mutta hyvä se on ehkä teidänkin tietää.
Minua suoraan sanottuna alkoi pelottamaan, kun ihmiset alkoivat saada selville mikä minä olen. Ne juorut kuulostivat vääristetyiltä. Se tuntui selkäänpuukotukselta. Minä kielsin sitä typerää tyttöä kertomasta muille mikä minä olen ja mitä minä saatan tehdä pahimmassa tapauksessa. Onneksi kaikki päättyi viimeisinä viikkoina hyvin. Olisin tappanut itse itseni aivan kuten isoisoäitinikin jos kaikki olisivat alkaneet kaihtaa minua kuin jotain epäluonnollista. Minä en valinnut tietäni. Olisin mielummin elänyt normaalia elämää. Syy on kuitenkin vain ja ainoastaan hänen. Minä kuitenkin päätin hänen elämänsä, se oli kaikille ainoastaan hyvä asia. Jos voisin muuttaa menneisyydestäni mitä vain, muuttaisin sen, että en olisi syntynyt ollenkaan, ainakaan tällaiseksi, ja että saisin olla rakkaani kanssa, ikuisesti.

Pahoittelen että Prologista tuli näin lyhyt (:

Catherine Bond mukaan. Se ei sit oo opettaja vaan kakkosluokkalainen


Yritäppäs saada se kaksi riviä täyteen, olen kuitenkin armollinen, enkä poista ilmoittautumistasi. - J

AAA. Kolme aata, ihana toi traileri.. Hyvi keksitty ja noi sanat on kai laulusta ;o En itte osais tehä tälläst trailerii mis on jotku laulun sanat, jos noi ees on. Mut i like the idea, because i heard it yesterday. ;-) And i want to read this. Tulee vähä mielee twilight, mut ei se väärin oo : ) Jatka samaa rataa. Ps, mun mielestä oot kehittyny kirjottamises aika paljonki ;o

Juups, kuten Maria yllä sanoikin, loistavaa tavaraa! Ihanan salaperäinen traileri. Ja pidän myös toosi paljon siitä, että joku laittaa jonkun biisin sanat traileriinsa. <3 Kovasti odottelen tulevaa tuotantoa! Toivon että pääsen mukaankin.


Ofc haluan itsekkin mukaan, eli; Jeremy Williams, Korpinkynsi, 4lk & Vo.

No joo, mun oli pakko tunkee laulun sanat toho, ku raapustaessani traileria paperille, keksin mitättömiä lauseita ennen reploja kuten: ''UUSI LUKUVUOSI TYLYPAHKASSA ....TUO MUKANAAN MULLISTUKSIA JA SALAISUUKSIA ...'' ja sitä rataa. Alkaa olla aika kulunutta, ainaki mun osalta. Tollaset pitää sovittaa vain ja ainoastaan Tylypahkajuttuihin. Tämä tarina kylläkin sijoittuu Tylypahkaan, mutta siellä sitte tapahtuu paljon muutaki ku tunneilla kököttämistä ja heilutellaan sauvaa niin että koko koulu räjähtää. Tästä pitäs joku pikku prologi tulla kanssa D: . Tykkään enemmä nykysi tunkee lauluje sanoja trailereihin. Paljon parempi sillain ;)

Hyvä toi traileri, toivottavasti et jätä tätä tarinaa kesken.. Ensimmäistä lukua odotellaan innolla.
Ja minut mukaan, elikkä: Allen Lindo, Luihuinen 2lk.

Ja noi laulun sanat toimii hyvin :--)

TÄTEN ILMOITAN ETTÄ OLEN JULKAISSUT TÄMÄN TARINAN PROLOGIN JOS ETTE TAJUNNEET SITÄ VILKAISTA! Capslock yeah hyvi toimii. Lukekaa ja kommentoikaa! :)

Prologi oli ihana, eikä yhtään liian lyhyt . Siitä tuli hyvin ilmi se tunne, mikä kuohui kyseisen henkilön pinnan alla. Trailerikin vaikutti todella hyvältä, joten alappas ensimmäistä lukua kirjoittaan . Ää, mä rakastan tota All Yours kappaletta ;--; Hyvin olit valinnut myös prologiin hyvän taustamusiikin, plussat siitä.

Pst, Prof. Prue Black mukaan ^^

Wou, toi prologi oli mahtavasti kirjotettu, tykkäsin tooosi paljon. : O Just sopivan pitunen, ja kuten Annakin sano, se kuvas tosi hyvin sen henkilön tuntemuksia ym. Toivottavasti saadaan pian lukee ensimmäistä osaa tästä. (:

Mutkin voisi tunkee tähän mukaan, hahmohan on siis Cady Dawson, 7lk. Korpinkynsi. (:

I'm All Yours - Ensimmäinen luku - The Newcommer

TAUSTAMUSIIKKI - Florence & The Machine - Heavy In Your Arms

Mikä ei olisi ihanempaa kuin aloittaa jälleen ties mones lukuvuosi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa? Oppilaiden saapumiseen olisi vain muutama päivä ja siitä se hulabaloo pian taas alkaisi. Kuka tietää, mitä rehtori tuo avajaispuheessaan julki, tai mitä hän jättää kokonaan kertomatta?

''En millään jaksaisi enään yhtä tuskallista vuotta.'', valitteli Nico Williams kävellen laiskasti kohti Tylypahkan pikajunaa. Laureen, Jeanne ja Robert naurahtelivat Nicon käytökselle ja säälivät tätä hieman auttaen nostamaan hänen tavaransa vaunuun.
''Sinä olet laiska.'', tokaisi Jeanne muiskauttaen pienen suukon pojan poskelle. Nico punastui Robertin ja Laureenin naureskellessa tuolle. Kuten aina, nelikko varasi aina parhaan vaunuosaston itselleen, lähellä ruokailuvaunua tietenkin, koska Nico rakasti ruokaa.
''Kantaisitteko minut samalla myös ruokailuvaunuun? Jalkani ovat lörpsähtäneet liiasta kävelystä tänne asti. Hei minne te menette?'', Nico kysyi hätäisenä mulkoillen kolmikkoa jotka naureskelivat jättäen Nicon valittelemaan tuskiaan. Junamatka sujui yllättävän nopeasti ja rauhallisesti, ellei toki oteta huomioon muutaman ensiluokkalaisen törmäystä keskellä käytävää.
''Voisikohan Hagrid viedä minut lin....'', Nico aloitti mutta Jeanne keskeytti hänet:
''Nyt riittää! Nico minä jätän sinut jos valitat vielä kertaakaan tänä iltana! Olemme melkein perillä. Pue kaapusi ylle. Laureen lupasi manata päällesi lepakonräkäherjan ellet tottele.'', Jeanne karjaisi pelottavasti joka sai Nicon heti hommiin. Nico kuiskasi Robertille:
''Hän on suloinen kun hän raivostuu.''
''Hmm. Olen toista mieltä. Hänen karjaisunsa kuulostavat suorastaan ...'', Robert aloitti Laureenin vetäistyä kuitenkin tämän käytävälle tirskuen. Robert mulkoili tätä pienen hymyn kanssa.
''Olet liian pervo, Robert. Tiedän mitä sinä ajattelet.'', Laureen tokaisi työntäen Robertin seinää vasten purren tätä kädestä.
''Aih ...aivan. Anteeksi, en olisi saanut ajatella moista. Unohdin kokonaan että sinäkin kuulet mitä minä ajattelen.'', Robert totesi ja irrotti Laureenin roikkumasta. Juna alkoi pikkuhiljaa pysähtyä.


Junan pysähdyttyä oppilaita tulvi kaamealla rynnäköllä ulos junasta. Riistanvartija Hagrid heilutteli suurta lamppuaan huudellen ensiluokkalaisia luokseen. Eniten huomiota kiinitti se, että ensiluokkalaisten joukossa seisoi hivenen vanhemman näköinen poika. Kuudes -ja seitsenluokkalaiset tytöt mulkoilivat tuota miltei kuolaten maahan. Robertin astuttua junasta, hän näki myös tuon mysteerisen, komean ja kiinostavan näköisen pojan. Poika ei kuitenkaan katsonut takaisin.
''Robert, tule. Meidän täytyy olla siellä kolmen minuutin kuluttua.'', Laureen hihkaisi, tarttuen tuon hihasta kiinni vetäen mukanaan. Robert ei kiinittänyt huomiota Laureenin sanomisiin, mutta lähti kävelemään takaperin tuon kanssa, katse edelleen lukittautuneena vaaleahiuksiseen, hieman häntä pidempään ja lihaksikkaan sekä halittavan näköiseen poikaan.
Laureen ja Robert saapuivat viimeisten joukossa ennen ensiluokkalaisia. Robert vaikutti poissaolevalta istuessaan Luihuisten tupapöytään Laureenia vastapäätä, joka mulkoili Robertia. Häntä ärsytti kun hän ei päässyt lukemaan tällä kertaa miehen ajatuksia.
''Mikä sinua vaivaa? Herätys!'' karjaisi Laureen niin lujaa että melkein koko sali kääntyi katsomaan heitä. Rehtori Faith Strife tarttui kuitenkin siinä tilanteessa aisoihin keräen oppilaiden katseet häntä kohden. Hän nosti kummatkin kätensä ylös, jolloin Suuren salin kultaiset ovet avautuivat. Historiallinen kuiskimisoperaatio alkoi. Eniten kaikki taisivat juoruilla ja hiiskailla vaaleatukkaisesta pojasta, joka käveli tietenkin pisimpänä ensiluokkalaisten joukossa.
''Kuka tuo on?'', kysyi korpinkynteläinen Cady Dawson halveksivan ihailevasti. Vaaleatukkainen poika suuntasi katseen Cadya kohden joka ihmetteli, miten tämä oli kuullut hänen retorisen kysymyksensä vaikka oli lausunut sen hipihiljaa mölyn keskellä. Ensiluokkalaiset asettautuivat lopulta omiin asemiinsa tupapöytien eteen. Strife hiljensi salin käsiään kohottamalla, joka tarkoitti sitä, että nyt on aloituspuheen aika, ennen lajittelua.
''Rakkahat oppilaani, opettajat...'', Strife aloitti nyökäten ensin eteensä, ja sitten opettajanpöytää kohden. Hän rykäisi ja jatkoi:
''...on sangen harvinaista, että aloitan lyhyen puheeni jo ennen lajittelua(Kuului pientä naurua, kaikki haistoivat sarkasmin). Katsokaas, näettehän että joukkoomme on saapunut taas liuta uusia tovereita, suloisia ja rumia, herttaisia ja ärsyttäviä, sekä myös hieman vanhempi uusi oppilas.'', Strife sanoi, suunaten katseensa vaaleatukkaiseen poikaan. Poika keräsi katseita.
''Toivottakaa tervetulleeksi, Kraven Williams!'' Strife huudahti, alkaen taputtamaan ja muut toistivat saman eleen. Kuului vihellyksiä ja hurraa -huutoja. Ainoastaan Nico Williams buuasi, yhden mitättömän syyn takia.
''BUUUUUU. Hänellä on sama sukunimi! Yääää. AUTS!'', Nico pingahti kivusta. Laureen oli potkaissut poikaa reiteen.
''Shhh, hänet lajitellaan varmaan ensiksi.'', Laureen sanoi. Jeanne asteli salin alkupäästä rehtorin ja ensiluokkalaisten luokse lajitteluhattu arvokkaasti käsissään. Saavuttuaan perille, hän laski lajitteluhatun jakkaralle. Kraven Williams hymähti katsoessaan koin syömää hattua.
''Kraven Williams, ole hyvä.'', Strife sanoi arvokkaasti, ja pyysi poikaa istumaan jakkaralle. Strife käveli pojan viereen, otti ensin lajitteluhatun kouraansa, antoi pojan istua ja asetti hatun hänen päähänsä. Silloin hattu puhkesi puhumaan:
''Mistäs tämä tällainen tapaus on tullut tänne? Puoliv...aah aivan aivan, en paljastakkaan salaisuuttasi. Pitemmittä puheitta, paikkasi on: Luihuisessa!'', hattu karjahti ja hurraa -huudot alkoivat jälleen, kuuluvimmat tietenkin Luihuisten pöydässä. Sattumalta Kraven hymyili hieman, ja lähti kävelemään epävarmana tupapöytäänsä kohden. Hän istuutui sattumalta Robertin viereen. Hurraahuutojen jälkeen tunnelma vaihtui hiljaiseksi, sillä rehtori alkoi kuuluttamaan nimiä aakkosjärjestyksessä, jolloin hän istutti jokaisen vuoronperään. Lajittelu kesti melkein tunnin, sillä ensiluokkalaisia riitti. Ruokailun ja kaiken muun pienen sikailun, sekä rehtorin iltasadun jälkeen oppilaat nousivat vatsat täysinä ja uneliaina pöydistään, lähtien seuraamaan valvojaoppilaita, omiin tupiinsa päin.

Tunnelma oli hyvin kiinostava Luihuisten tuvassa. Aluksi Loyal Kruger, Luihuisten tuvanjohtaja sekä Tylypahkan vararehtori kävi puhuttelemassa Kravenia kunnioitettavasti, toivottaen samalla pojan Tylypahkaan.
''Kiitoksia, Kruger.'', Kraven sanoi kätellen Krugeria hyvin rauhallisesti. Kruger hymyili tälle.
''Milloin Kruger on hymyillyt?'', Laureen kysyi hämmästyksissään. Robert ei kiinittänyt huomiota tytön kysymykseen vaan oli jo noussut sohvalta, lähtien Kravenin luokse.
''Hei, Kraven. Robert Black.'', hän sanoi Kravenille, ojentaen kätensä. Kraven oli otettu, tarttui Robertin kädestä kiinni, kummankin vastaten kättelyyn.
''Kraven Williams, toistamiseen.'', Kraven sanoi, antaen pojalle viimeinkin hymynsä, kasvokkain. Robert tuntui olevan taivaassa. Hän hymyili Kravenille hieman.
''Saanen esitellä sinulle poikien makuusalin? Huomenna voimme kierrellä suurimman osan Tylypahkaa lävitse. Meillä ei ole niin hoppu tunneille. Opettajat armahtavat minut, kun olet mukanani. Olethan uusi tulokas. Harvinainen tapaus.'', Robert sanoi ja lähti jo kävelemään.
''Aah, toki. Vai että, erikoinen tapaus.'', Kraven sanoi hiljaa, katsoen vakavalla naamalla lattiaan, lähtien pojan perään. Pian he olivatkin jo poikien makuusalissa.
''Sinulle on merkattu peti ilmeisesti minun viereeni.'', Robert sanoi omahyväisesti. Hänen teki mieli katsoa poikaan, mutta ei kehdannut. Kraven ei vastannut mitään, vaan istahti sängyllensä. Hän oli huolissaan siitä, tiesikö liki tuntematon ihminen hänestä jo jotain, mitä hänen ei kuuluisi tietää? Siinä samassa Robert sanoi:
''Minä tiedän, mikä sinä olet. En pane ollenkaan pahakseni.'', Robert sanoi, tutkaillen hänen taikasauvaansa, ainoastaan tylsyyden merkkinä. Kraven hymähti, riisui ja puki yllensä pyjaman ja horjahti sänkyyn.
''Hyvää yötä, Robert.'', Kraven sanoi, ja siirsi sängyn verhoaan hieman hänen eteensä. Myös Robert riisui, ja puki ainoastaan pyjaman housut, meni sängylleen makaamaan, toljottaen edelleen Kravenin sänkyä. Hän tiesi että hän on hereillä.
''Miksi sinä et nuku?'', Kraven kysyi. Robert hymyili, vaikka tuo tuskin sitä näkikään.
''Kiinostava kysymys. Pystytkö sinäkin lukemaan ajatuksia?'', Robert kysyi kiinostuneena. Kraven avasi verhonsa, käänti kylkensä Robertia kohden ja katsoi häntä kiinostuneena.
''Mietitäänpä. Hyvin vaikeaa se kyllä on. En ole ollut ikinä hyvä lukemaan ajatuksia. Minunlaisiltani se on hivenen vaikeaa. En haluaisi edes olla täll..'', Kraven keskeytti ja katsoi poissaolevasti Robertiin.
''Miksi et haluaisi?'', Robert kysyi. Hänen teki mieli lähestyä tuota.
''Tunnen itseni... luonnonoikuksi. Mitättömäksi.'', Kraven sanoi. Hän tosiaan näytti tunteensa. Robert ei uskonut silmiään. Poika itki, aivankuin hän ei itse sitä milloinkaan tekisi. Se näytti kauniilta.
''En ole koskaan nähnyt noin kauniita kyyneleitä.'', Robert sanoi. Hänen teki mieli itsekin itkeä.
''Ajattelin, että katseesi kiinittyisi silmiini. Katso.'', Kraven sanoi hieman käskevästi. Hänen ja Robertin katseet kohtasivat hyvin lähellä toisiaan. Silmänräpäyksessä Kravenin silmänväri oli vaihtunut punaiseksi.
''Näytät pelottavalta.'', Robert sanoi. Kraven nauroi hiljaa. Pian hänellä oli turkoosin värinen silmä, sen jälkeen kullanruskea ja sitten oma silmänvärinsä, ruskea.
''Vain puolivampyyrit kykenevät tuohon, omasta tahdostaan. Mustaksi ne muuttuvat vain silloin kun me ...juomme verta.'', Kraven sanoi tuskallisesti viimeisen sanan.
''Minä ajattelin että sinä ...'', Robert aloitti Kravenin keskeyttäessä hänet.
''Ei. Vihaan olla ...kuolematon. Olisin halunnut elää normaalin elämän. Omassa perheessä.'', Kraven sanoi. Hänen kyyneleensä muuttuivat verikyyneleiksi. Robert hihkaisi, ja pyyhki pojan veritipat pojan poskilta. Kraven nosti katseensa jälleen poikaan, ja nosti toisen kätensä pojan hartialle.
''Ethän kerro kenellekkään? Lupaathan. Saan tietää jos SINÄ olet kertonut jollekulle.'', Kraven pyysi. Robert soi pojalle hymyn ja nyökkäsi.
''Sinun on parasta alkaa nukkumaan. Olet aivan ...väsynyt.'', Robert sanoi, ja meni oman peittonsa alle. Lopulta myös loput pojista tulivat makuusaliin, raahaten Nicoa omaan sänkyynsä. Kaikki toivottelivat hyvät yöt ja vaipuivat tovin kuluttua uneen. Kraven oli otettu, että hänellä saattoi olla jo hyväkin ja luotettava ystävä, hänelle itselleen olevassa uudessa yhteisössä.

Söpööö. Mika, pistä mut mukaan tarinaan, en ole tietääkseni ilmoittautunu, mut joo laita vaa. Aika jännä tarina. =o Hieman lyhyt pätkä oli, ja jäin kaipaamaan vähän enemmän huumoria, mutta ei se ole pakollista. Joo kirjota lisää ja lisää mut mukaan, haluan lukea taas, ja enpäs keksi enempää kirjottamista eli, sori.

Luv it. <3 Tiesin et Robert ihastuu siihe XD ei ollu yllättävää ootan lisää koska toi eka luku koski vaa ensimmäistä päivää, nyyh mitä sille käy toisena päivänä, mite sil menee tunnit ja mite kaikki tytöt (laureen) kuolaa sen perään ;o ja toiki oli hyvä idea että se ei menny ykköselle vaan oliki erikoistapaus ja oli vanhempi ja meni jollekki luokalle ;o Se jäi häiritsee ku sitä luokkaa ei sanottu murr. Mut muuten loistava, vaikka vähän pätkäks jäi. Mika, älä kiirehdi kirjottamista, hiljaa hyvä tulee =)

Tosi upee, ja hyvin kirjotettu. Ootan innolla lisää
Niin, ja mutkin voit tunkee sinne tarinaan, (Jos vaan mahtuu)

Jennifer Roweld - 2lk - Korpinkynsi

I'm All Yours - Toinen luku - Decissions

TAUSTAMUSIIKKI: Metric - Help I'm Alive

Kraven Williams oli otettu hyvin vastaan Tylypahkaan. Nicon kohdalla oli toki vielä jotain tapauksia, sillä tämä oli katkera, kun ei saanut huomiota niin paljoa nykyistä enempää. Kravenia oli turvaamassa tietenkin Robert ja Laureen, jonka kanssa Kraven ehti ystävystyä ensisilmäyksellä heti seuraavana päivänä Luihuisten tuvassa. Kuten Robert oli luvannut, hän viettäisi kokopäivän Kravenin kanssa, kierrellen ympäri koulua, näyttäen paikkoja, mutta olihan siinä vielä ne oppitunnitkin.
''Oletko varma että osaat käyttää sauvaa?'', Laureen kysyi epävarmana laahustaen Robertin ja Kravenin perässä. Pojat eivät vastanneet tytölle mitään, vaan jatkoivat kävelemistä. Laureen kadehti Robertia. Kolmikko saapui määränpäähänsä, Robertin ja Laureenin lempiluokkaan, nimittäin Pimedyden voimilta suojautumiseen. Kravenin astuttua luokkaan, kaikki käänsivät katseensa häntä kohden. Jotkut hymyilivät, jotkut mulkoilivat ja jotkut hihittelivät.
''Tulet pitämään tästä, usko pois! Benford on huippu, tosin osaa hän olla kireäkin.'', Laureen sanoi, kääntäen katseensa pojasta luokkaan astuvaan professori Benfordiin. Jessy Benford on myös PVS'sän lisäksi Korpinkynnen tuvanjohtaja.
''Hyvää huomenta, luokka.'', Benford sanoi.
''Hyvää huomenta, professori.'', koko luokka sanoi kuorossa. Benford nyökkäsi, joka tarkoitti sitä että nyt olisi lupa istua. Benford kiinitti huomion ensimmäisenä uuteen tulokkaaseen.
''Kas kas, Williamshan se oli?'', Benford sanoi hymyillen, lähtien kävelemään tuota kohti hitaasti.
''Kukapa muukaan, professori.'', Kraven sanoi. Hän nousi ylös ja kätteli jo hänen eteensä saapunutta professoria.
''Oikein paljon tervetuloa.'', Benford sanoi, pidellen edelleen pojan kädestä kiinni. Kraven tunsi että hän mietti jotain, mitä Robert oli miettinyt kanssa edellisiltana. Benford irrottautui tuon kädestä, antoi pojan istua ja läksi takaisin luokkansa eteen.
''Kas niin, tänään onkin vuorossa ...tattadaaaa, pistokokeet. Kravenin ei tarvitse osallistua. Sauvat taskuun, sulkakynä, mustepullo ja pergamenttia esille!'', Benford huudahti, hyppelehtien oman tuolinsa ääreen. Kraven kohotti kulmiaan, sillä hänen teki mieli nauraa. Benford heilautti sauvaansa, ja liitutaululle ilmestyi kymmenen kysymystä sekä extrakysymys, josta voi ansaita aina 10 pistettä tuvalleen.
''Aikaa teillä on 15 minuuttia. Aloittakaa!'', hän huusi, ja käänsi tiimalasin toistepäin.

Tunnin päätyttyä Kraven oli aivan täynnä uutta tietoa, hän oli täpinöissään. Hän vakuutti että Benfordin tunnit tulisivat olemaan parhaimpia.
''Meillä on kaksi tuntia tehokasta vapaa-aikaa.'', Laureen tokaisi, hyppelehtien takaperin, katse pojissa. Robert näytti kieltä Laureenille. Kraven hämmentyi.
''Ööh. Eikö tuo ole aika ...rumaa?'', hän sanoi antaen epävarman hymyn. Robert ja Laureen puhkesivat pieneen nauruun.
''Missä ajassa sinä elät? Tuo on nykypäiväistä, kun sisko ja veli näyttävät toisilleen kieltä.'', Robert sanoi pidellen kättänsä suunsa edessä.
''Mit...oletteko te sisa...?'', Kraven aloitti, mutta Robert ja Laureen pudistivat päätään.
''Olen asunut Laureenin luona siitä asti kun synnyin, eli vuodesta 1992. Aluksi se oli kuulema aika rankkaa, sillä Laureenin vanhemmilla on jo edestään kaksi tytärtä, eli Alice ja Laureen. He kuitenkin hyväksyivät minut, heidän oli oikeastaan pakko. Minua ei voitu antaa minnekkään muualle.'', Robert selosti. Kraven kohotti perusteellisesti kulmiaan.
''Ymmärrettävää. Miksi sinut hyljättiin, vai onko siihen joku toinen syy?'', hän kysyi kiinostuneena. Robert näytti siltä ettei haluaisi kertoa tuota tarinaa heti. Kraven ymmärsi, sillä hän pääsi tunkeutumaan pojan ajatuksiin.
Laureen häiriintyi hiljaisuudesta, joten hän tarttui kumpiakin poikia käsistä kiinni, lähtien vetämään heitä portaita alas kohti pihaa. Robert oli varma että tytöllä olisi taka-ajatuksia.

Sillä välin, opettajien keskuudessa, opettajien huoneessa, käytiin kiivasta keskustelua heidän uudesta tulokkaastaan, Kraven Williamsista.
''Minusta hän vaikuttaa herrasmieheltä. Ulkokuori toki voi pettää, hän on ainakin tosi ystävällinen.'', sanoi professori Nyrwick, Puuskupuhien tuvanjohtaja. Muutamat nyökkäilivät, jotkut olivat aivan liikkumatta, ryystäen päiväteetänsä.
''Hän on hyvin salaperäinen.'', paljasti Benford. Katseet kääntyivät häntä kohden. Hän jatkoi:
''Minä aion pitää sitä poikaa silmällä. Toivon että te muutkin aiotte, mutta älkää missään nimessä näyttäkö epäilyksiänne häntä kohtaan. Hän osaa lukea ajatuksia.'', hän korosti. Jotkut haukkoivat henkeään, ja sitten ovi kävi ja rehtori Strife astui sisään.
''Jessy. Onko hän...?'', Strife aloitti, silmäparien kääntyessä noita kahta kohden, samalla kun Benford vastasi:
''Puolivampyyri, kyllä.''. Professori Boaz paiskasi kätensä naaman eteen.
''Hänestä ei ole uhkaa. Tietäisin jos olisi.'', huudahti Kruger, huoneen nurkan luota. Päät kääntyivät häntä kohden.
''Minulla on ns. vakooja. Tiedän, olen liioitteleva, mutta hänestä täytyy ottaa selvää. Robert Black lupasi ottaa homman omiin käsiinsä. Jotenkin vain tuntuu että hän ei hoida tehtäväänsä kunnolla. Hän viihtyy todella Kravenin seurassa ja Kraven viihtyy hänen seurassaan.'', Kruger sanoi hiljaiseen äänensävyyn. Strife nyökkäsi.
''Olen samaa mieltä. Minusta meidän ei kannata hätiköidä. Hän on vain puoliksi vampyyri, joten hän voi elää normaalisti keskuudessamme. Onneksi. Hänestä ei ole oppilaille, eikä henkilökunnallekaan mitään vaaraa, mut ...'', Strife selitti Boazin keskeyttäessä hänet:
''Miten voitte olla noin varmoja? Puolivampyyreille ei aina normaalikaan ruoka kelpaa! Veri pitää heidät paremmin kasassa. Kai hän jostain verta saa?'', hän sanoi hätäiseen sävyyn.
''Riittää! Boaz, puhut asiaa, mutta nyt ei ole aika hätiköidä. Paras antaa hra Blackin hoitaa hommansa rauhallisesti.'', Strife sanoi ja käveli teetarjottimen ääreen, kaataen itselleen kupillisen raikkaan tuoksuista kamomillateetä.

Laureen, Robert ja Kraven viettivät aikaa järven rannalla. Laureenia nauratti Kravenin ulkonäkö, sillä hän piti aurinkolaseja päässä.
''Laureen lopeta. Hänen silmänsä rasittuvat auringosta.'', Robert sanoi tiuskaisten. Laureen lopetti heti, ja juoksi pulahtamaan järveen.
''Robert, sopiiko että menemme tuonne puun alle?'', Kraven kysyi ja nousi jo ylös. Robert nyökkäsi.
''Hän pitää sinusta.'', Robert sanoi ohimennen. Kraven kuitenkin tajusi.
''Olen huomannut sen. Onko hän aina tuollainen?'', hän kysyi. Robert repesi nauruun.
''Ai onko? Aina. Tosin, osaa hän pahempikin olla.'', Robert sanoi tukahdutettuaan naurunsa. He istuutuivat varjoisan puun alle. Laureen herätti paljon huomiota, sillä hän huusi hauskasti ja heilutteli käsiään.
''Tämä saattaa olla hieman...hämmentävä kysymys, mutta juotko sinä ollenkaan?'', Robert kysyi typerästi ja käänsi katseen pois pojasta.
''Mitä? Aa.. verta. No, olen maistanut ihmisverta muutaman kerran, mutta se huuma mikä siitä tulee, se on lähes peruuttamatonta, vampyyreilla siis. Puolikkailla se on tosin helpompaa, saat päättää milloin lopetat. Maku on vain niin houkutteleva, että et tahtoisi lopettaa koskaan.'', Kraven sanoi, nosti maasta kiven ja heitti sen eteenpäin.
''Juotko sinä sitten, eläinten verta?'', Robert kysyi. Kraven naurahti.
''Joskus, mutta minulla on keinoverta mukanani. Pysyn pelkällä verellä hengissä jopa puolitoista kuukautta.'', Kraven sanoi. Robertille tuli kylmät väreet.
''Kuvitella, olla syömättä mitään niin kauaa. Nicolle se olisi jo kidutusta.'', Robert sanoi nauraen. Kraven yhtyi nauruun. Laureen juoksi pyyhe ympärillään heitä kohti. He olivat unohtaneet tytön kokonaan.
''Pojat, arvatkaa mitä? Tämän päivän tunnit on peruutettu kokonaan!'', Laureen huusi innoissaan.
''Mitä, miksi?'', Robert ja Kraven sanoivat yhteen ääneen.
''Opettajat suunittelevat jotain kuulema tärkeää, liittyen kevääseen. Saamme lähteä Tylyahoon jos haluamme. Saamme olla siellä ehkä kolmisen tuntia. Kruger ja Benford tosin kiertelevät ympäri Tylyahoa etsimässä oppilaita, jotka norkoilevat liian kauan.'', hän sanoi.
''Minun alkoi tehdä mieli karkkia. Miltä kuulostaa Kraven, lähdetäänkö?'', Robert kysyi, ottaen tuota kädestä kiinni virnistäen. Poika ei vastannut, mutta nyökkäsi. He lähtivät Laureenin perään, sillä tytön piti päästä vaihtamaan vaatteita. Kymmenisen minuutin kuluttua he olivat jo tuvassaan.
''Käyn ylhäällä nopeasti.'', Kraven sanoi ja jätti Laureenin ja Robertin kahdestaan. Laureen oli ilmeisesti jo vaihtanut vaatteensa.
''En voi olla pitämättä hänestä.'', Laureen sanoi, posket punottaen.
''Voi ei Laureen, lopeta tuo hössötys ja ryhdistäydy.'', Robert nauroi ja pörrötti tytön hiuksia. Poikien makuusalista kuului kova ''EI'' huudahdus. Kaksikko ryntäsi välittömästi Kravenin luokse.
''Kaikki viety! Tämä ei voi olla mahdollista.'', Kraven sanoi tuskissaan. Hän katsoi Laureenia ja Robertia. Hänen silmänsä olivat muuttuneet mustiksi.
''Kraven... silmäsi. Mitä ihmettä, Robert, onko hän...?'', Laureen kysyi, perääntyen hieman. Robert tarttui tytöstä kiinni. Hän laski tytön ajatuksiinsa. Kesti hetken, kunnes Laureen rauhoittui ja ymmärsi.
''Voi, Kraven, anna anteeksi. Kuka voisi pihistää sinulta keinoveret?'', Laureen sanoi epätodelliseen sävyyn. Kraven pudisti päätään. Robert käveli pojan luokse, otti veitsen taskustaan ja viilsi ranteeseensa viillon.
''Laureen, annatko pienen muovisen purkin.'', Robert sanoi, katsoen Kravenia. Kraven pudisti päätään sanomatta mitään.
''Laita purkki ranteeni alle.'', Robert sanoi, ja Laureen teki niin. Hän alkoi valuttamaan vertaan pieneen purkkiin. Muutamien sekuntien kuluttua purkki oli jo täysi.
''Pahan päivän varalle.'', Robert sanoi Kravenille.
''Sinun ei olisi pitänyt, kätesi.'', Kraven sanoi, tutkaillen edelleen pojan kättä. Laureen otti taikasauvansa taskustaan, heilautti sitä pari kertaa Robertin ranteen ympärillä, ja viilto sulkeutui, jättäen pienen punotuksen pintaan. Robert istahti raskaasti sängylleen. Hän oli kalvistunut, syystäkin.
''Minusta tuntui, että minun täytyi tehdä se. Ihmisen veri ravitsee sinua enemmän kuin keinoveri, joten tuosta riittää vähäksi aikaa. Tosin voisit pitää sitä mukanasi, jottei sitä pihistetä.'', Robert sanoi.
Laureenin teki mieli itkeä. Parin tunnin kuluttua kolmikko pääsi lähtemään kohti Tylyahoa. Robertin toivuttua hän huokui innosta esitellä Kravenille paikkoja Tylyahon jälkeenkin, vaikka kello alkoi olla jo paljon.
''Ääh, riittää tältä päivältä. Minä taidan painua jo pehkuihin.'', Kraven sanoi, haukotellen hieman. Robert ja Laureen potivat hieman syyllisyyttä. Heidän mielestään he väsyttivät Kravenia liikaa. He lähtivät seuraamaan Kravenia, keskustellen jo seuraavasta päivästä. Yhtäkkiä Kraven pysähtyi, nuuhkaisten jotain.
''Mitä nyt?'', Robert kysyi. Hän katsoi ympärilleen. Hän näki takanansa ainoastaan Cady Dawsonin kanssa kävelevän Julian Lauréntin. Julian ja Cady vilkuttivat kolmikolle.
''Ei mitään, mennään vain.'', Kraven sanoi hengittäen syvään, mulkoillen edelleen Juliania. Julian hymyili pirullisesti takaisin Kravenille. Kolmikko lähti kävelemään viimeinkin hieman tiuhaa tahtia kohti tyrmiä. Kraven näytti hieman hätäiseltä, mutta ei sanonut mitään. He astuivat tupaan, muutamien ihmisten mulkoilessa oven suuntaan.
''Haluan unta, anteeksi. Hyvää yötä.'', Kraven sanoi, ja melkein juoksi makuusaliin. Robert katsoi poikaa huolissaan.
''Yrität lukea hänen ajatuksiaan?'', Laureen kysyi Robertilta. Hän nyökkäsi.
''Hän osaa sulkea mielensä hyvin. En tahdo riivata häntä enempää.'', Robert sanoi, ja istuutui sohvalle, toljottamaan takkatulta.
''Hän ainakin haistoi jotain. Sen huomasi selvästi. Onneksi ympärillä ei ollut ihmisiä.'', Laureen sanoi huokaisten. Robert oli samaa mieltä, kaivoi laukkuaan ja hänen kätensä tarttui johonkin pyöreähköön purkkiin. Hän haukkoi henkeä nostaessaan purkin laukustaan.
''Robert, mitä?'', Laureen kysyi hätäisesti.
''Keinoveripurkki.'', Robert kuiskasi. Hän oli hämmentynyt, eikä tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Jotain kummallista oli nyt tekeillä, mutta mitä? Oleskeluhuone alkoi tyhjentyä, sillä kello alkoi näyttää jo yli puolenyön. Robert nousi ylös ja niin teki myös Laureen.
''Hyvää yötä.'', he sanoivat yhtäaikaa, halasivat, suukottivat toisiaan poskille ja kääntyivät kumpikin kohti omaa makuusaliaan. Robertin saavuttua makuusaliin, hän katsoi ensimmäisenä Kravenin petiin. Hän näytti nukkuvan sikeää unta. Robert riisuuntui ja suuntasi sänkyynsä. Tovin kuluttua hän oli jo unessa, mutta hän näki kummallista unta. Hänen päässään välähti ajatuksia ja kuvia, komeasta pojasta, sekä hieman nuoremman näköisestä, komeasta pojasta, vihaisina toisilleen. Nuorempi näytti enemmän virnuilevan.
Sitten kohtaus vaihtui - nuorempi poika ja Robertin ruumis maassa. Nuoremman pojan suupielet valuivat verta. Hän oli aivan varmasti purrut ja imenyt Robertin kuiviin. Vanhempi poika, eli varmasti Kraven, makasi lyötynä maassa, kääntyillen tuskallisesti, yrittäen tavoittaa Robertia. Nuori poika nauroi, ja käveli Kravenin luokse. Hän tarttui pojan päästä kiinni, ja oli valmiina kääntämään niskat nurin. Hän odotti viimeisiä sanoja, kuitenkaan niitä kuulematta ja sitten, hyinen ääni ja Kraven makasi maassa, velttona ja silloin kaikki pimeni.

uh, tämä on oikein mahtavaa tekstiä ! En huomannut edes että oliko kirjoitusvirheitä vai ei. Tapahtumat kulkee ihan sopivaa vautia, joten älä hirveesti nopeenna tapahtumien kulkua. Ja sitten ilmoittautumiseen. Jos pääsee vielä mukaan niin laita mun rakas homopoika, Alex McHill 5lk Luihuinen, mukaan.

ihanaa tekstiä, tykkään tosi paljon <3 jatkahan kirjoittelua ja tosiaan, älä nopeenna vauhtia. Musta tarina etenee sopivaa vauhtia eikä ole ollenkaan tylsä... ja muistaakseni olin ilmoittautunut Allenilla, eikä mua ole näkyny? en jaksais löpistä täs, mutta pakko saada kaks riviä täytee..

Mika milloin aiot jatkaa tätä tarinaa ? Oon ootellu tätä jo jonku aikaa :--)

Jatkoa tarinalle: I'm all yours - tulee 1-1½viikon kuluttua. Tarinasolut ei oo oikeen päässä nyt raksutellu ^^, toivon että jaksatte oottaa, ei mitään hätää! Yritän vielä parhaani mukaan tehdä siitä toosi pitkän.. mun luulojen mukaan siis! Lähden viikoksi nääs leirille niin ei voi kirjottaa nyt :)

I'm All Yours - Kolmas luku - Original Fantasy

TAUSTAMUSIIKKI: The Rasmus - Ten Black Roses

Muutamia viikkoja myöhemmin meno alkoi normalisoitua Tylypahkassa. Kaikki olivat normaalisti. Kraven oli hyväksytty joukkoon, josta hän oli ollut sangen hämmästyksissään, mutta silti todella stressaantunut. Sunnuntai-iltapäivä oli pilvinen, josta Kraven oli kuitenkin mielissään. Robert oli ollut allapäin siitä asti, kun hän löysi yhden keinoveripurkeista, joka kuului Kravenille. Robertin teki mieli kertoa hänelle, mutta hän ei uskaltanut. Häntä suorastaan pelotti, vaikka hän oli luvannut olla rehellinen.
''Mikä sinua vaivaa? Pelotat minua, kun olet allapäin, ja näytät hyvin kalpealta. Etkai ole kipeä? Minusta sinun pitäisi mennä sairaa...'', Kraven päpätti mutta Robert keskeytti:
''Ei, ei pidä mennä. Olen kunnossa. Minun...mieltäni vain kalvaa eräs asia, ja minun on ...vaikea kertoa sitä sinulle.'', Robert huokaisi. Kraven naurahti.
''Tarkoitatko, sitä, että et voi kertoa minulle löytämästäsi keinoveripurkista. Älä huolehdi, kyllä minä sinua uskon. En uskoisi sinusta että olisit ottanut minun veripurkkejani. Olet aivan...idiootti.'', hän nauroi virnuillen. Robert puski häntä käteen ja yhtyi nauruun.
''Mikä se sinun käytöksesi oli silloin, kun Cady ja Laurént tulivat vastaan?'', Robert vaihtoi keskustelunaihetta ja Kraven katsoi tätä vakavissaan. Professori Nyrwick käveli normaalia iltapäiväkävelyään ilman paitaa kauempana, vihellellen ja laulaen Tylypahkan tunnuslaulua:
''Tyly, tyly, tylytylypahka ...''.
Catherine Bond juoksi tuli hännän alla tämän luokse hengästyneenä, joka sai ihmiset keräämään katseita tuon puoleen, sekä nyt myös Nyrwickin.
''Professori Nyrwick! Odottakaa!'', tyttö huusi, riisui toisen kenkänsä ja heitti häntä päähän. Nyrwick oli sangen hidasälyinen kun hän keskittyi laulamaan. Kenkä osui kuuluvasti hänen pääkoppaansa ja hän kääntyi sauva kädessään ympäriinsä ja tähtäili joka puolelle huutaen:
''KUKA SE OLI!? KUKA KEHTAA LANGETTAA LOITSUJA MINUN PÄÄKOPPAAN?! TUNNUSTAKOON ROHKEASTI VAIN - JA MINÄ TAK ..'', hän keskeytti, katsoi maahan, näki kengän, ja nosti katseensa Catherineen.
''Anteeksi, tyttöseni. Onko tämä sinun kenk ...'', Nyrwick aloitti tytön keskeyttäessä hänet:
''Professori Nyrwick, eräs oppilaistanne on löydettiin äsken kuolleena valvojaoppilaiden kylpyhuoneesta!'', Bond huusi ja heti kuului hätiköityjä huokaisuja. Oppilaat lähtivät säntäämään jo ennen Bondia ja Nyrwickiä sisätiloihin - täten he säntäsivät pikapikaa perään.
Käytävät täyttyivät oppilaista ja henkilökunnasta. Ihmiset pälpättivät kokoajan, kenenkään puheesta ei saanut selvää ja siinä samassa professori Benford oli paikan päällä, vetäisten sauvansa ja hän kohotti sen ylös, laskien sieltä räjähtäviä kipinöitä ylöspäin, saaden väkijoukon hiljentymään. Jotkut säikähtivät kirkuen räiskäystä, mutta hiljenivät heti.
''Selvä, ensimmäisenä, kaikki alaikäiset välittömästi Suureen saliin, valvojaoppilaiden johdattamana. Tämä on käsky! Täällä ei ole nähtävää, ainakaan pienokaisten silmille.'', Benford huokaisi. Huokaisuja kuului myös väen keskeltä ja jokapuolelta. Jopa ensiluokkalaiset olivat pettyneitä, mutta lähtivät nätisti jonossa valvojaoppilaidensa johdattamana kohti Suurta salia. Normaali puheensorina alkoi jälleen. Seitsenluokkalaiset saivat jäädä paikan päälle, heitä ei tosin ollut montaa. Strife ja Kruger säntäsivät hiki hatussa kohti nyt pienempää väkijoukkoa.
''KUKA USKALTAA ... KUKA KEHTAA ... MINUN KOULUSSANI?!'', Strife karjui. Kruger pyöritteli silmiään ja mäiskäisi Strifeä selkään ja tämä yskäisi.
''Rauhoitu ämmä! Nyt ei ole syytä paniikkiin. Nyt on syytä tiukentaa turvatoimia, lisätä aaveita ja Voro, ja ehkä muutama peikko vahtivuoroon joka yö kunnes tämä on selvitetty.'', Kruger selosti. Kaikki nyökkäsivät.
''Onko oppilas jo tunnistettu? Kenen oppilas hän ylipäätään oli?'', Benford kysyi. Nyrwick elehti niin, että kaikki tajusivat murhatun olevan hänen oppilaansa.
''Nimi?'', Strife kysyi.
''Wandee Oakfield.'', Nyrwick huokaisi raskaasti. Robert, Kraven, ja paikalle ilmestynyt Laureen, huokaisivat pelottavasti, ja eniten kuuluvasti. Katseet kääntyivät heihin. Strife mulkaisi Kravenia pahasti sanoen:
''Tuokaa ruumis heti tähän.''. Muut näyttivät vastahakoisilta, mutta he tiesivät mitä tapahtuisi, jos he eivät tekisi mitään.
''Tämä voi olla, järkyttävä näky, rehtori hyvä.'', sanoi matami Kay, avasi kylpyhuoneen oven, heilautti sauvaansa ja ruumis leijui sopivalla tasolla ilmassa. Siinä se leijui, heitä kohden, kalpeana, silmät edelleen auki.
''Imetty kuiviin...'', Kay sanoi, ja viittasi ihmisiä katsomaan kaulaan. Siinä tosiaan oli purujälki. Loput katseet, paitsi Robertin ja Laureenin, kääntyivät Kravenia kohden. Robert alkoi kuulla heidän ajatuksiaan.
''Sen täytyi olla Kraven. Meidän koulussamme ei ole toista hänen kaltaistaan, ei puolikasta eikä kokonaista.''
''Verenimijä, en ole ikinä pitänyt vampyyreista. Puuvaarna ja risti vain ja se olisi siinä. Ainiin ja sipuli... sipuli on hyvää.''. Robertin keskittyminen katkesi, kun Strife käski kolmikon poistua.

Luihuisten oleskeluhuone oli täynnä ihmisiä, mutta syyttäviä katseita ei näkynyt. Kraven oli hämillään, ja juoksi poikien makuusaliin, Robert ja Laureen hänen perässään. Suljettuaan makuusalin oven, Kraven katsoi ulos ikkunasta eikä sanonut sanaakaan.
''Et se voinut olla sinä, ethän?'', Laureen kysyi rohkeasti. Hänen äänensä värisi. Kraven ei vastannut, hän vain pudisti päätään. Hiljaisuutta kului vielä tovi.
''Täällä on toinenkin.'', Kraven sanoi. Laureen hätkähti.
''Mitä? Mikä? Kuka?'', Laureen kysyi. Robert laittoi kätensä naamansa eteen.
''Hölmö, vampyyri tietenkin!'', Robert tiuskaisi. Kraven kääntyi kaksikkoa päin, ja istui lattialle. Robert huomasi Kravenin ajattelevan jotain, ja pääsi viimeinkin pojan pään sisään.
''Se on Julian, aivan varmasti. Haistoin sen. Tietenkin hän yrittää pantata kaiken minun syykseni. Hän pitää näitä ihmisiä typerinä. En ole samanlainen kuin hän.''. Kraven katsoi Robertia, mutta ei tajunnut mitään.
''Miksiköhän Lauréntia ei näy koskaan päivällä?'', Kraven kysyi ja jatkoi: ''Ainoastaan päivinä jolloin aurinko ei paista, ja iltasella.''
''Etkö tiennyt, että hän on auringolle allerginen. Se saa hänen ihonsa punertamaan. Hän oli kuolla kerran.'', Laureen sanoi. Robert keskittyi edelleen Kravenin ajatuksiin.
''Tietenkin. Hän on osannut olla paljastamatta itseään. Hän on yhtä kiero, kun ennenkin.''. Sen jälkeen hiljaisuus laskeutui makuusaliin.

Sillä välin kun oppilaat spekuloivat ja yrittivät jopa epätoivoisesti selvittää Oakfieldin murhaa, opettajat ja tuvanjohtajat sekä muu henkilökunta olivat jälleen opettajanhuoneessa setvimässä asioita.
''Minä en usko, että se oli Williamsin poika.'', Kruger sanoi.
''Puolustele vain omia oppilaitasi, luihu!'', Kay tokaisi. Kruger katsoi tätä murhaavasti.
''Nyt ei ole aikaa kahinoihin, ainakaan henkilökunnan keskuudessa.'', Benford sanoi ja katsoi Kayta ja Krugeria vakavasti.
''Meilä ei ole syytä epäillä ketään muuta, kuin Kraven Williamsia.'', Nyrwick sanoi. Jotkut nyökkäsivät ja jotkut pudistivat päätään.
''Mitä sanot, Faith?'', Pirte kysyi. Katseet kääntyivät Faithin puoleen.
''Tämä ...tämä ei saa jatkua! Meillä ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että Williams olisi murhannut Oakfieldin. Epäillä me voimme. Pyydänkin, että alatte vahtimaan häntä. Hänen jokaista liikettään.'', Faith sanoi. He olivat tehneet toistaiseksi lopullisen päätöksensä.
''Ehkä oli virhe ottaa Kraven tähän kouluun.'', Kay sanoi.
''Ei ollut. Emme me tienneet sitä vielä silloin.'', Benford sanoi. Hiljaisuus lankesi myös henkilökunnan tiloihin.

''Kraven, me lähdemme syömään. Tuletko?'', Nico kysyi. Laureen ja Robert pysähtyivät Nicon kysyessä tuolta.
''Ööh. Menkää te vain, tulen perästä.'', Kraven sanoi. Nico, Laureen ja Robert lähtivät. Kiviseinän sulkeuduttua, Kraven vänkäsi jo juoksuun, mutta hänet pysäytettiin.
''Kas, kas, kas. Mitä kuuluu, Kraven?'', ääni kysyi. Kraven makasi naama lattiaa vasten, mutta oli yhtäkkiä jo ylhäällä, vieden puhujan jalat alta.
''Sinä!'', Kraven katsoi nyt maassa makaavaa miestä. Kravenin silmät muuttuivat mustiksi.
''Hei, minulla on nimikin. Etkö muista minua? Olen Juli...'',
''Ole hiljaa, Laurént.'', Kraven keskeytti. Laurént repesi nauruun.
''Yhtä tyly, kuin aina.'', hän sanoi.
''Miksi tapoit Wandeen?'', Kraven kysyi, tönäisten samalla Lauréntin kovaa seinää vasten, sen hieman murtuen. Kraven paljasti kulmahampaansa tälle, kuten myös Laurént teki.
''Voi, etkö ole vieläkään perillä meidänkaltaisten luonteesta?'', Laurént sanoi, toi päätänsä lähemmäs ja nuolaisi Kravenin poskea.
''Todellakin tiedän, mutta tahdon tietää, miksi valitsit juuri hänet? Miksi, juuri silloin, kun minä astuin tähän kouluun?'', Kraven rähisi.
''Riittää, että koulussa on yksi kaltaiseni, eli minä. Minut tunnetaan paremmin. Tarina siitä, että olen auringolle allerginen, on tehonnut hyvin. Jopa se kamala noita-akka Strife ei ole tajunnut mikä oikeasti olen. Kruger tietää, ja sinä tietenkin.'', hän sanoi. Kraven kohotti kulmiaan.
''Krugerko tietää?'', Kraven kysyi, hellittäen hieman otettaan, mutta piti silti kiinni tämän ryntäistä.
''Hän on tiennyt jo monta vuotta. Hän tietää, mitä hänelle tapahtuisi, jos hän paljastaisi minut.'', Laurént sanoi huuliansa lipoen.
''Jätä minut rauhaan. Jätä nämä ihm...'', Kraven keskeytti. Julian yritti saada kontrollia hänestä.
''Lopeta!'', Kraven karjaisi, ja heitti Julianin kohti takkaa. Julian kuitenkin osui takan yläpuolelle.
''Et sinä minua saa tapettua.'', hän sanoi ja hyppäsi alas. Hän lähti kävelemään kohti Kravenia. Kraven alkoi sähisemään, ja meni hyökkäysasentoon. Hän oli juuri hyppäämässä, kunnes kiviseinä avautui. Kumpikin veti kulmahampaansa ikeniinsä, ryhdistäytyivät ja katsoivat toisiaan. Kiviseinästä saapui Laureen.
''Tuletko sinä, olemme odottaneet sinua jo vartin.'', Laureen sanoi ja huomasi myös Julianin. Julian nyökkäsi tälle, ja lähti kävelemään pois oleskeluhuoneesta.
''Kraven? Tule jo!'', Laureen tiuskaisi ja hänkin oli jo kääntymässä.
''...Mitäh, öö..joo.. aivan. Tulen heti.'', Kraven sanoi, ja oli jo Laureenin vieressä. Laureen hätkähti.
''Älä tee noin. Se herättää liikaa huomiota.'', Laureen sanoi. Kraven pyöritti silmiään.
''Eihän täällä ole ketään.'', hän sanoi. Laureen pudisti päätään, ja viittasi heidän edellä kulkevaan Julianiin. He kävelivät tyrmiin, ja sieltä ylöspäin, kohti Suurta salia. Astuttuaan Suuren salin ovista, katseet kääntyivät Laureeniin ja Kraveniin. Lähimmistä pöydistä kuului epäileviä lauseita.
''Hän kuulema murhasi Oakfieldin.'', sanoi tyttö Puuskupuhien pöydästä.
''Viimeinkin edes joku luihuinen on valvonnan alla. Jo oli aikakin.'', sanoi poika Rohkelikkojen pöydästä. Joistakin pöydissä ihmiset taas olivat sitä mieltä, että Kraven on syytön tapahtumaan.
''Oakfield on aivan hyvin voinut kompastua. Kylpyhuoneessa on esineitä, jotka voivat hyvin puhkaista kaulan.'', Dawson sanoi muille Korpinkynteläistovereilleen.
''Mutta verta ei ollut laisinkaan lattialla.'', joku heitti Puuskupuhien pöydästä. Kraven istuutui Laureenin kanssa.
''Meidän täytyy puhua, heti kun mahdollista.'', Robert sanoi Kravenille. Laureen näytti siltä kuin hänet olisi jätetty ulkopuolelle. Kraven nyökkäsi ja hörppäsi pikaristaan mehua.
''Sanon minun sanoneen, en ole pitänyt muista mehuista, mutta tämä on parasta mitä olen juonut.'', Kraven sanoi. Jotkut hörähtivät nauruun ja Kraven yhtyi siihen, mutta vakavoitui pian, sillä hän näki Julianin mulkoilevan häntä.

Ihana Mika! Lisäsit tän vihdoinkin. Enkä pettynyt ((: Teksti oli sujuvaa ja helppolukuista. Ah, että rakastan tota Kravenia ♥ Ja että oikein toinen vampyyri `? Oijoij♥ - tärisee innoissaan -. Jatkoa !

Hyvää tekstiä taas, Mika. Tarinassa oli kaikki kohdallaa, jännitys ja kaikki :--D
En nyt oikeen osaa sanoa tähän mitään rakentavaa, joten sanon vaan:
Koska seuraava osa tulee ? Ja missä Allen ? =)

Hrr. Tykkäsin tosta "taistelukohdasta" tai tosta se oli selkeesti kuvailtu eikä menny sekasi kuka teki ja mitä. Ja muutenki hrr. Mut yks asia mua jäis häiritsee et Kruger ei kertois sitä juttua koska se pelkäis jtn vampyyria XD ? se oli vähä epäaito mutta tarinaahan tämä joten go go go mipsukka tää on sun kirjottamist tarinoist ehdottomasti paras ! jatka samaan mallii beibe. <'3

+ Juoni etenee sopivaa tahtii, ei liia nopeeta eikä liikaa jaaritteluu : )

Mikaaa, milloin tulee part neljä ? :3333 Ootellu oon ja lukennu monesti nämä kolme muuta osaa )) Jatkathan ? Uiuiui - tykkää liikaa vampyyripojista - tshih, mut joo jatkoa!

Ryhdistäydyin ja tuli luettuu traileri, prologi ja kaikki kolme osaa. Muuta en voi sanoo ku että MAHTAVAA MIKA! Tykkään sun kirjotustyylistäs tosi paljon, juoni kulkee sopivan nopeesti ja aihe on enemmän ko mielenkiintonen. Ootan innolla neljättä osaa

I'm All Yours - Neljäs luku - Fire and Ice

TAUSTAMUSIIKKI: Band of Horses - Life on Earth

Illastamisen jälkeen, katseet kääntyivät tupapöydissä luihuisten pöytään. Robert viittasi mulkoilijoille että nyt ei ole sopiva aika alkaa langettamaan syytöksiä. Kraven sihahti. Muutama luihuisoppilas pompahti penkeiltään, sillä he säikähtivät.
''Anteeksi, ei ollut tarkoitus.'', Kraven sanoi pidelleen päätään pystyssä. Laureen halasi Kravenia. Nico mulkaisi Laureenia säälittävällä tavalla ja pyrki tätä lähemmäs. Laureen tajusi mitä Nico yritti.
''Nicoo, sinulla on Jeanne joka voi sinua halia. Kravenilla on nyt hyvin vaikeaa.'', Laureen sanoi. Nico näytti pettyneeltä, mutta ei luovuttanut vaan piti vauvamaista ilmettä kasvoillaan. Laureen luovutti ja halasi Nicoa.
''Tiesin ettet mahda minulle mitään. Olen niin valloittava.'', Nico ylpeili. Koko tupapöytä lankesi nauruun ja hekin nousivat ylös, lähtien kävelemään kohti tyrmiä. Puolivälissä Robert veti Kravenin syrjempään.
''Mitä sinä nyt a...?'', Kraven sanoi mutta Robert keskeytti hänet samantien nostamalla käden tämän suun eteen. He odottivat että loputkin oppilaat katosivat näkyvistä ja Robert kävi asiaan.
''Noniin. Nyt saat luvan kertoa minulle pari asiaa.'', Robert sanoi vaativasti ja piti Kravenia kaksin käsin seinää vasten. Kraven näytti pitävän siitä. Robertin ilme ei muuttunut.
''Mikä se teidän välikohtaus oli tänään tyrmissä Lauréntin kanssa?'', Robert kysyi. Kravenin silmät siristyivät ja hän alkoi puhua kylmään sävyyn:
''Miten sinä tiesit?'', Kraven sanoi. Robert irroitti toisen kätensä ja osoitti sitten etusormella päätään. Se tarkoitti ilmeisesti että: KÄYTÄ PÄÄTÄSI.
''Aah, olin jo unohtaa. En tiedä... haluatko edes tietää.'', Kraven sanoi ja suuntasi katseen vasemmalle ja sitten oikealle.
''Voi, kyllä haluan.'', Robert sanoi. Kraven virnisti.
''Laurént on luojani.'', Kraven sanoi. Robert oli tukehtua nielaistuaan ja hän alkoi yskiä kovasti.
''Köh..Anteeksi mitä? Onko Laurént...vampyyri?'', Robert kysyi hivenen raivoisaan äänensävyyn.
''Totta turiset.'', Kraven sanoi. Robert näytti mietteliäältä.
''Hän tappoi Wandeen?'', Robert kysyi johonka Kraven nyökkäsi harmillisen näköisenä.
''Se selittääkin kaiken. Miksi minä olen näin tyhmä? Eikö kukaan henkilökunnasta tiedä?'', Robert kysyi.
''Henkilökunta luulee, että hänellä on taipumus palaa auringossa, eli toisinsanoen vakava allergia. Ainiin, Kruger sattumoisin kyllä tietää, mutta hän ei uskalla kertoa sitä.'', Kraven kuiskasi Robertin korvaan, Dennis Parry käveli kaksikon ohitse, vilkuttaen innokkaasti Robertille.
''Tule pian oleskeluhuoneeseen Robert!'', Dennis huusi. Robert heitti vastaukseksi nyökkäyksen, ja käänsi päänsä takaisin Kravenin kauniita ja marmorisia kasvoja päin.
''Ystäväsi odottavat sinua jo. Mennäänkö?'', Kraven kysyi. Robert piti edelleen toisella kädellään kiinni Kravenista, ettei vain livahtaisi. He tuijottivat toisiaan tovin, ehkä varttitunnin, sanomatta sanaakaan. Käytävät olivat autiot, kaikki olivat jo oleskeluhuoneissaan.
''Kraven?'', Robert sanoi.
''Mmmh?'', Kraven vastasi äänähdyksellään. Hänen silmänsä eivät olleet enään siristyksissä.
''Suutele minua.'', Robert kuiskasi kiihkoissaan ja lähentyi entistä enemmän Kravenia, painaen vartalonsa hänen vartaloaan vasten. Kraven hymyili, jälleen.
''Mielihyvin.'', hän sanoi. Kraven lähestyi varovaisesti, mutta Robert vetäisi tämän pään aivan omaansa kiinni.
''Kun näin sinut, ensimmäisen kerran...sinussa oli jokin, mikä sai minut tuntemaan vetoa ja kiihkoa sinua kohtaan.'', Robert sanoi.
''Olenhan sentään komea, ja tuoksun hyvältä.'', Kraven kerskuili. Niiden sanojen sanottuaan, molemmat löivät päänsä yhteen, tirskahtivat, yrittivät uudestaan, ja viimeinkin, molempien huulet koskettivat toisiaan.

Vasta puolen tunnin kuluttua Robert ja Kraven palasivat Luihuisten oleskeluhuoneeseen. Molemmat toivottivat toisilleen hyvät yöt. Kraven jäi istumaan vielä itsekseen takan ääreen. Hänellä oli paljon asioita sulateltavana. Robert sensijaan loisti onnesta. Astuttuaan poikien makuusaliin, Laureen istui hänen sängyllään.
''No, mikä kesti?'', Laureen kysyi inhottavaan sävyyn. Robert toljotti häntä, ja hieroi kaulaansa.
''Meidän piti selvitellä asioita Kravenin kanssa.'', Robert valehteli, tai ei oikeastaan valehdellut. Hehän vain jäivät käytävän kupeeseen juttelemaan, joka päättyi melkein puolituntiseen suudelmasessioon.
''Mikä sinulla on kaulassa?'', Laureen kysyi. Robert punastui, mutta sai punansa kasvoiltaan pois.
''Kaaduin portaissa.'', Robert sanoi muka vakuuttavasti.
''VAI ETTÄ KAADUIT PORTAISSA. MIKÄ VELMU, ÄLÄ HUIJAA!'', kuului ääni hieman kovempaa Robertin takaa. Alex McHill huudahti.
''Tuo on aivan ilmiselvä fritsu!'', hän rääkäisi.
''Kiinni jäin, myönnetään. Kravenilla ei olisi ollut mitään sitä vastaan että olisin itse kertonut. Takuulla hän nauraa nyt takan ääressä. Hänellä on niin selvä kuulo.'', Robert vaihkeroi, sulki silmänsä ja hymyili.
''Joku taitaa olla vähän IN LÖÖÖÖÖÖÖÖÖV?'', Alex kuittaili. Robert läimäytti häntä takaraivoon.
''Nyt riittää Alex. Ja Robert, sinä et läimäytä ketään takaraivoon ennen minua!'', Laureen sanoi.
Portaista kuului juoksuääniä. Ovesta ryntäsi sisään Kraven sekä professori Boaz.
''Mikä hätänä, Boaz?'', Laureen kysyi hieman hämillään.
''Toinen murha! Tällä kertaa eteisaulassa!'', Boaz kiljui. Kaikki hihkaisivat kauhuissaan.
''Yllätin HÄNET tyrmien portailla, kävellen tänne päin.'', Boaz huusi, pidellen Kravenia ranteesta kiinni. Robert nousi ylös, mulkaisten Boazia murhaavalla ilmeellä.
''Laske ...hänet irti!'', Robert sanoi kauhistuttavaan sävyyn. Kraven pudisti päätään Robertia kohden.
''Se on mahdotonta! Hän oli kanssani äsken, ja hän jäi äsken alas takan ääreen.'', Robert sanoi.
''Onko hra Black niin vajaa päästään, ettei muista että verenimijät ovat nopeita!'', Boaz sihaisi.
''Ehkäpä taas Boaz on päässyt unohtamaan, että PUOLIVAMPYYRIT eivät tarvitse pelkästään verta selviytyäkseen! Ehkäpä Boaz on unohtanut ...'', Robert keskeytti aivan kuin hän olisi jäätynyt. Boaz virnuili ja viittasi kaikkia paikallaolevia seuraamaan.
''Järkytys on suuri, kun näette hänet.'', Boaz niiskaisi. Muutaman minuutin kuluttua eteisaulan keskellä oli suuri henkilökuntapiiri, lukuunottamatta muutamaa valvojaoppilasta. Hekin kerääntyivät piirin ympärille ja voihkaisivat kauhusta. Keskellä lattiaa makasi Allen Lindo, Luihuisen oppilas.
''Mahdotonta!'', Alex sanoi ja polvistui Allenin ruumiin ääreen.
''Ja me, poikaseni, lähdemme rehtorin kansliaan!'', Boaz vinkui. Samassa kuului kajahdus:
''Ette muuten lähde!'', huutaja oli Kruger.
''Mutta Loyal? Miksi?'', Boaz ärisi.
''Kraven sattuu olemaan minun tuvassani ja minä päätän hänen kohtalostaan. Poistukaa välittömästi. Lähettäkää Pyhän Mungon porukka hakemaan Allenin ruumis.'', Kruger sanoi. Hän vetäisi sauvansa taskustaan, sivalsi sitä ilmassa kuin ruoskaa ja yhtäkkiä Allenin ruumiin päälle laskeutui marmorinvärinen peitto.
''Lepää rauhassa, rakkaani.'', Alex parkaisi, nousi ylös ja lähti juoksemaan kohti tyrmiä.
''Williams, Black ja Aston, seuratkaa Alexia, katsokaa että hän menee suoraan petiin. Sama koskee teitä.'', Kruger sanoi. Kraven tunnisti äänensävyn tuskalliseksi, mutta ei sanonut mitään. Kolmikko lähti kävelemään takaisin tyrmiä päin.
''Mikä Krugeria vaivaa? Hän on ollut koko alkuvuoden tuollainen.'', Laureen vinkui ja käveli hitaasti, poikien hidastaessa vauhtia myös.

Allen Lindonin kuolema järkytti koko koulun seuraavana aamuna. Päivän Profeetta oli julkaissut jo listan Tylypahkan sekä Tylyahon kuolonuhreista.
''Joko Tylyahossakin on tapahtunut murhia?'', huusi Jennifer Roweld Korpinkynsien tupapöydästä.
''Tätä juttua supistellaan liikaa, Tylyahossa ei ole sattunut kun YKSI murha, joka myös jää ainoaksi. Minä epäilen todellakin sitä verenimijää.'', sanoi jokin Rohkelikon oppilas. Tuo lause kantautui Robertin korviin, joka nousi ylös, asteli rohkelikkopojan taakse, tökkäisi tätä, ja tämän kääntyessä mottaisi poikaa suoraan kasvoille. Robert virnuili, ja lähti kävelemään takaisin pöytäänsä kohti. Luihuisten pöydässä alettiin taputtamaan kovaan tahtiin.
''ROBERT BLACK! Tuolla tekosellasi luihuiset menettävät -50 pistettä!'', huusi professori Benford, jonka kasvoilla näkyi kuitenkin vihan rinnalla pientä vahingoniloa.
''Saamari että alkaa nyrpimään.'', Robert sanoi ja hieroi nyrkkiään. Kraven tarttui hänen kädestään kiinni, pudisti päätään joka ilmeisesti tarkoitti että: Älä tee tuota uudestaan jooko? - Hän iski päänsä murokulhoon, joka sai koko pöydän halkeamaan nauruun.
''Menen tupaan, jääkää te vain tänne.'', sanoi Robert ja lähti hölkkäämään kohti tyrmiä. Hölkätessään hänellä oli pieni paine päällä.
Saapuessaan oleskeluhuoneeseen, hän juoksi suoraan makuusaliin, avasi matka-arkkunsa ja veti sieltä pergamentin palasen esille.
Siinä luki: Jotkut sanovat, että maailma päättyy tuleen, jotkut taas sanovat että jäähän. Luulen tietäväni miltä tuntuu, kun sattuu niin paljon, ettei pysty hengittämään. Miltä tuntuu, kun ei enää edes halua hengittää, eikä kukaan pysty auttamaan vaikka he kuinka yrittäisivät. Tiedän millaista on huutaa, vaikka kukaan ei kuule. Itkeä, vaikka kukaan näe. Millaista on kävellä kadulla ja toivoa, että joku tulisi ja veisi pois.
Mutta mitä se oikein tarkoittaa? Robert ymmärsi sen, että maailma päättyy joko tuleen tai jäähän, mutta mitä loppuosa tekstistä voisi meinata. Hänen aivonsa eivät raksuttaneet niin, kuin piti. Kraven oli sekoittanut hänen pään, Wandeen ja Allenin murhat olivat sekoittaneet hänen päänsä. Mitä vielä? Julian Laurént hänen takanaan vainoamassa syyttä. Hän survosi pergamentin takaisin matka-arkkuunsa, sulki sen. Hän nousi ylös ja hihkaisi käännyttyään hänen edessä olevaa miestä kohti.
''Julian!'', Robert sanoi.
''Tiesitkö, että tuo on minun kirjoittama.'', Julian sanoi. Robert katsoi häntä halveksivasti.
''Miksi sinä tapoit heidät? Miksi sinun täytyy tappaa ihmisiä?'', hän kysyi, näyttäen siltä että voisi rientää kohta juoksuun. Kuitenkin hän sujautti kätensä valmiiksi vasempaan taskuunsa.
''Eikö Kraven ole kertonut, että mitä vampyyrit syövät? Olen pettynyt häneen.'', Julian sanoi aivankuin ei muka tietäisi. Julian käänsi selkänsä, Robert käytti tilaisuutensa hyväksi, vetäisi zipponsa taskusta, sytytti sen ja heitti sen Julianin hiuspehkoa päin. Julian oli kuitenkin nopeampi, ja katosi jo näkyvistä kun zippo tipahti maahan. Se sytytti maton palamaan. Robert katsoi mattoa järkyttyneenä, vetäisi sauvansa taskustaan ja loitsi:
''Aquatulio!'', sauvan kärjestä laukesi suuri vesisuihku. Hän ohjasi sen lieskojen juurille, kunnes tuli sammui. Hän jätti makuusalin märäksi. Hän oli tarpeeksi hämmennyksissään jo nyt. Hän jäi vain seisomaan, toljottamaan sitä mattoa jossa Julian Laurént seisoi juuri äsken.