Émolas ~ Another side, another story

Tarina kertoo Arctan näkökulmasta

- Varr'n suvun mystisen historian.
- Mitä tapahtui Silasin kuoleman jälkeen.
- Kuka on Xerates Varr.

Ja tämä tarina on pikemminkin selvennys tapahtumiin, eikä sitä ilmesty muuta kuin tämä yksi luku.

Quiet mansion

Kalpea kuu loi säteensä massiivisen kartanon ylle. Se näytti aavemaiselta sisältä loistavan punaisen valon ansiosta. Kartano, tai pikemminkin linna, oli rakennettu korkean vuoren huipulle, josta se vartioi alla olevaa laaksoa kuin kotka. Tämän kartanon historia oli mystinen, eikä kukaan laakson kylässä tiennyt järkyttävää salaisuutta, jota linnan omistanut suku vartioi.

Vaimea tuulen suhahdus rikkoi kuolemanvakavan hiljaisuuden. Kokonaan mustiin pukeutunut mies lähestyi kartanoa, tarpoen lumen poikki. Saavuttuaan ruosteisten porttien luo hän nosti kätensä ilmaan, kuin tervehdykseksi.
"X. A. V.", mies lausui lähes ääneti, avaamatta suutaan ollenkaan. Portit leimahtivat tuleen ja sulivat maahan. Mies kulki porttien ohi varoen astumasta siihen kohtaan jossa ne olivat olleet. Päästyään ohi, maassa olleet tuhkat syttyivät uudelleen tuleen, jolloin portit olivat taas paikallaan
vahingoittumattomina. Hän kulki kartanon pihamaan poikki ja ohi kiiltävän, jäisen puutarhan. Päästyään pikimustille tammiporteille, ne avautuivat itsestään ja sisältä tulvahti kuuman ilman tuulahdus.

Mies astui suureen eteishalliin, jonka lattiaa koristi valtaisa mosaiikkikuvio. Kuvio esitti kahta miekkaa, jotka olivat ristikkäin ja miekkojan yhtymäkohdassa näkyi valtaisa liekki. Kuvion alla luki punaisella, taiteellisella käsialalla kirjoitettu suvun motto. Älä antaudu voimalle, vaan hallitse se.
Jostain syystä mies kavahti taaemmas nähdessään kuvion ja tekstin.
"Minun olisi pitänyt tietää.. hän ei luovuta, ei ollessaan jo näin lähellä."hän ajatteli kun suoristi asentonsa ja lähti nousemaan marmoriportaita ylöspäin, tietäen minne ne hänet veisivät. Jokainen askel ylöspäin sai aikaan kumahtavan äänen, joka jäi kaikumaan portaikkoon. Mies pysähtyi jälleen ovien eteen odottamaan. Kun ne avautuivat, hän astui sisään.

Two Varr's

Sali oli valtava; massiiviset takat koristivat lähes joka seinää, ikkunat, joiden punainen väri lähes häikäisi, valtaisa ruokapöytä ja tuolit. Pöydän päässä korkeimman tuolin kohdalla istui joku.
"Xerates.. oletan, että hyväksyit kutsuni?" mies pöydän päässä kysyi väsyneellä äänellä, kuin Xeratesin tulo olisi ollut hänelle yhtä tyhjän kanssa. Xerates astui pois oviaukosta, hitain askelin, kunnes pysähtyi pöydän toiseen päähän ja istui tuolille.
"Kerrankin näin päin; minä olen nyt suvun johtaja, sinä vain käskyläinen" miehen ääni jäi kaikumaan ilmaan. Hänen päänsä oli hiukan painoksissa ja varjot estivät näkemästä tämän kasvoja. Xerates irvisti vastentahtoisesti.
"Minulle sinä et ole mitään, vain kuvajainen. Pelkkää ilmaa. Jos sukumme olisi vielä elossa et hallitsisi mit.." Xerates aloitti, kun toinen mies keskeytti hänet lyömällä nurkkinsä pöytään.
"Siinä me juuri eroamme. Aivan, kun puhut suvustamme.. MEIDÄN suvustamme, oletan sinun kuitenkin hyväksyneen tapahtuneen." mies nosti päänsä ylöspäin, tuijottaen nyt ilmeettömästi Xeratesia. Arcta Varrista näki, kuinka ajat olivat häntä kohdelleet.
"Arcta hyvä, sinun olettamuksesi tiedetään. Oletit myös oikein Destinyn heittotikarin etäisyyden.." Xerates viittasi Arctan sidottuun olkapäähän, "..ja niin, en ole astumassa sivuun. En nyt. En koskaan. Et saa omaksesi sitä, mikä erottaa meidät toisistamme." Xerates hiljeni tämän jälkeen, odottaen myrskyisää vastausta. Hiljaisuus kuitenkin lankesi miesten välille. Vain tuli ratisi takoissa, jotka loivat ainoan valon saliin.

Hidden truths

Arcta nousi ylös ja käveli suurimman takan eteen, pysähtyen siihen.
"Nyt ei kuitenkaan ole oikea aika kinastella mitättömistä pikkuseikoista." Arcta kääntyi Xeratesiin päin, "Olen varma, että tunnet kuvion takan yläpuolella."
Xerates vilkaisi Arctan viittaamaan paikkaan. Taas sama symboli; kaksi miekkaa ristikkäin, keskellä liekki.
"Et ole tosissasi.. Atarin kaksoismiekat? Ne eivät ole olemassa, tiedät itsekin niiden olevan vain suvun vanha legenda." Xerates heitti asian Arctalle, kuin tikarin sydämeen. Arcta epäröi sekunnin murto-osan, kunnes vastasi.
"... nyt sinä oletat, etkä näe kokonaisuutta. Kai kuitenkin tiedät niiden historian? Odota, älä vastaa. Voin toistaa sen sinulle.."

Noin 1500 vuotta sitten, Varr'n suku oli mahtavimmillaan..
Heidät tunnettiin kaikkialla. Suvun maine oli levinnyt laajalle alueelle ja heitä kavahdettiin. Kukaan ei halunnut joutua huonoihin väleihin, varsinkaan kun kuninkaan neuvonantaja oli yksi Varr'n suvun jäsenistä. Vanitas Varr.. kuuluisin ja mahtavin. Hän odotti hirmuisen kuninkaan kuolemaa, kuten kaikki muutkin. Kun kuningas viimein kuoli, hänellä ei ollut perillisiä, joille jättäisi valtaistuimen. Niinpä hän jätti kuningaskunnan Vanitas Varr'lle. Vanitas I, oli niin hyvätahtoinen kuin voi olla, mutta kansa ei silti pitänyt hänen tavastaan johtaa maata. Verojen nousu vielä lisäsi vihaa ja katkeruutta. Siitä syystä hänelle annettiin lisänimeksi Vanitas Hirmuinen. Noh, vallankumous oli selvästi arvattavissa, mutta se miten se tapahtui, kuka sen aloitti, jäi mysteeriksi. Tiedetään vain, että Vanitas tunsi hänet entuudestaan, eikä ollut mielissään kun joutui pakenemaan omasta linnastaan.

Vuosia myöhemmin Vanitas janosi kostoa. Hän oli jo jonkin aikaa antautunut alkemian ja mystisten pimeyden taikojen pariin. Hän ja hänen vaimonsa Endaril olivat pysytelleet poissa kuvioista pitkään ja uusi kuningaskin oli jo valittu. Tätä Vanitas ei tosin tiennyt vaan luuli, että hänen vihollisensa oli yhä maan valtias. Ja niin eräänä yönä kun koko linna nukkui.. Vanitas ilmiintyi sisään, vastaloitsuista huolimatta. Hän suuntasi vartijoiden ohi näkymättömyysviittansa avulla ja ilmestyi lopulta kuninkaan makuukamariin. Vanitas surmasi kuninkaan miekallaan. Tämän jälkeen hän oli jo lähtemässä pois, kun kuninkaan kotitonttu ilmestyi tämän viereen. Tontun nimi oli Erater ja se kertoi kuinka kuningas oli sitä kurittanut ja pyysi lupaa tulla Vanitasin mukaan ja hänen kotitontukseen. Vanitas suostui oitis, sillä tarvitsi apulaista alkemian tutkimuksiensa parissa. Kaksikko pakeni linnasta ja Varr'it muuttivat toiseen kuningaskuntaan.

Erater ja Vanitas uurastivat pitkään, monia vuosia alkemian parissa. Mutta eräänä päivänä he tulivat umpikujaan. Vanitasin luomus, joka oli lähes valmis, tarvitsi vielä jotain, joka antaisi sille sen ikuisen kestävyyden. Jos hän haluiaisi luomansa esineen pysyvän rikkoutumattomana ikuisuuden ajan, tarvitsi hän jotain joka olisi olemassa.. ikuisesti. Vanitas mietti monta kuukautta, etsi kaikkea mahdollista. Viimein hän ymmärsi mitä tarvitsi. Tuli. Se on asia, joka on ollut olemassa aikojen alusta saakka. Ja Vanitas tiesi mistä voisi saada sitä. Erater oli erikoinen kotitonttu, jolla oli kyky hallita tulta. Muut kotitontut eivät tähän pystyneet. Niin Vanitas otti päättäväisenä miekkansa ja teurasti Eraterin. Kun kotitonttu tunsi miekan lävistävän itsensä, sen erikoiset voimat hajosivat ilmaan, kuin sankka savu. Vanitas vangitsi Eraterin voimat ja liitti ne luomukseensa; Atarin kaksoismiekkoihin. Nämä miekat.. ne antavat omistajalleen kyvyn hallita tulta missä sen muodossa tahansa. Vanitas valjasti sen voimat tämän toisen kuningaskunnan valloittamiseen ja nousi sen kuninkaaksi jälleen. Tällä kertaa hän hallitsi sitä kuin pahin diktaattori. Hän tuhosi linnan ja kylän jossa oli ennen ollut kuninkaana ja rakensi tilalle uuden valtakunnan ja hallitsi näin lopulta kahta eri valtakuntaa, jotka hän yhdisti valtaisaksi maaksi. Hän oli tämän päivän Iso-Britannian yksinvaltias.

Arcta lopetti tarinan kertaamisen ja loi merkitsevän katseen Xeratesille.
"Ne ovat olemassa ja minä jopa tiedän missä." Arcta selitti tyynesti.
Xeratesin kasvot olivat järkytyksestä kalpeat.
"Huijaat, et voi tietää. Et varmasti, ne ovat vain LEGENDAA!" Xerates ei enää tiennyt mihin uskoi. Jos Arcta tosiaan tiesi niiden olinpaikan, oli kaikille tiedossa synkät ajat.
"Hän bluffaa.. aivan varmasti.. pelaa vain aikaa.." Xerates vakuutteli itselleen. Kesken ajattelun hän havahtui kun kuuli viiltävän äänen korvissaan ja käänsi katseensa Arctaan.
"Katsohan veli.." Arcta piteli kädessään miekkaa, jonka terä oli tulenpunainen ja kahva sitäkin tummempi. "..toinen Atarin miekoista. Se on nyt minun."
Xerates tunsi kun jokin olisi pistänyt hänen sisimpäänsä.
"Mistä sait sen!?" hän huudahti värisevällä äänellä, voimatta pidättää kammoksuntaansa.
"Se ei liene sinun huolesi. Voin valottaa sen verran, että Silasilla oli osuutensa asiassa. Mies tosin ei tiennyt siitä mitään. Hah! Kun hän tunkeutui Tylypahkaan, hän löysi sen AIVAN SATTUMALTA. Ja mitä hän teki? Viskasi sen minulle "vaivanpalkaksi". Itse hän vohki samaisesta huoneesta löytyneet rikkaudet itselleen.. kuinka sokea hän olikaan." Arcta selitti selvästi innoissaan. Hän ihasteli miekkaa outo, punainen kiilto silmissään. Hiljaisuus täytti salin jälleen. Kello oli jo lähes kaksitoista.
Xerates rikkoi hiljaisuuden. "Ja mitä aiot nyt tehdä? En usko että saat toisen niin helposti."
Arcta murahti vihaisena.
"En, en saakkaan. Kyse ei kuitenkaan ole mistään hirveän vaikeasta asiasta.. nimittäin, oli toinenkin syy sille, miksi lähdin Silasin matkaan." Arcta kääntyi poispäin ja loi katseen takkaan. "Ensin ajattelin vain saada miekan itselleni.. ja sainkin. Mutta sain selville erään tärkeän seikan." Arcta hiljeni hetkeksi, antaen Xeratesille mahdollisuuden kysyä.
"Ja se seikka oli?" Xerates nousi ylös tuolistaan, selvästi jännittyneenä.
"Se valtakunta, jonka kuningas Vanitas oli ensin.. sen valtakunnan linna oli rakennettu kukkulalle.. metsän viereen.. järven äärelle." Arcta sulki silmänsä ja puristi Ataria kädessään. "Linna tuhoutui, mutta sen tilalle rakennettiin uusi. Monta vuotta myöhemmin näes. Nykyään tuo uusi linna tunnetaan nimellä Tylypahka.. ja meillä Varr'n suvun jäsenillä, Vanitas I laillisilla perijöillä, on oikeus tuohon linnaan."

All the pieces lie where they fell

"Joten.." Xerates aloitti, "sinä olit hänen mukanaan, koska ajattelit syöstä hänet vallasta, JOS hän olisi valloittanut sen itselleen?"
"Juuri se oli ajatukseni, mutta mitä tapahtuikaan? Silas kuoli, sillä hän teki sen virheen, jota minä en ole tekemässä.. hän aliarvioi vihollisensa." Arcta lopetti, mutta kiirehti nopeasti väliin, "JA ÄLÄ SINÄ PUHU MINUN ALIARVIOINNISTANI!" Arcta piti olkapäästään kiinni ja huusi minkä kurkusta lähti. "Hän osui, sillä järjestön jäsenet olivat liian heikkoja. En voinut suojautua. Minut saarrettiin ja ainoa mahdollisuuteni oli paeta."
"Mutta et yhä tiedä missä miekka on." Xerates siirtyi lähemmäs, omahyväinen virne kasvoillaan.
"Väärin. Retki Tylypahkaan paljasti minulle arvokkaan tiedon. Olin tosin arvaillut sen jo aiemmin, mutta nyt se varmistui.. toisen miekan olinpaikka." Arcta huusi voitonriemuisena. Xerates käveli miehen eteen.
"Olet silti myöhässä. Kutsuin mukaani pari auroria, jotka voivat ratsata linnan." Xerates 'sylki' päin miehen naamaa. Arcta heilautti Ataria, joka syttyi hehkumaan. Xerates lennähti kuuman painealllon voimasta seinään. Arcta käveli hitaasti tämän luokse.
"Tiedätkös, se ei haittaa sillä olenkin jo matkalla tapaamaan miekkaani.. ja sitä joka sen on vienyt.. sillä kun Vanitas menetti valtansa, hän ei tiennyt että seuraava kuningas tulisi varastamaan toisen Atarin miekoista." Arcta piti hetken hengähdystauon. "Miekan varasti kuningas Will I ja miekka on siitä lähtien periytynyt sukupolvelta toiselle. Ja nyt.. nyt on tullut aika hakea se takaisin OIKEALLE omistajalleen."
"Siksi siis.. olet jahdannut häntä? Kaikki ne yritykset murhata hänet.. miekan vuoksi?" Xerates kähisi heikosti. Arcta alkoi nauramaan ja kun lopetti, hän sanoi painokkaasti.
"Miekka on Remus Bringsirillä.. hän on Will James Bringsirin perillinen. Sinä et kuitenkaan estä minua saamasta miekkaa, sillä lähden jo tänään ja sinä kuolet tänne." Arcta heilautti miekkaa uudemman kerran, jolloin Xerates lennähti paineen ansiosta päin takanreunusta. Hän tömähti reunaan ja menetti tajuntansa. Arcta käveli salin poikki, pyörähti ovien kohdalla ympäri ja sulki ne voitonriemuinen ilme kasvoillaan.