[Enfath] - [Ensimmäinen luku]

Kaksi lasta juoksivat metsässä niin nopeasti kuin ikinä pystyivät. Heitä jahdattiin,
ja se joka heitä jahtasi oli vihoissaan oleva hirviö.
Sitten toinen lapsista kompastui puun juureen ja nousi heti takaisin pystyyn
ennen kuin joutuisi hirviön vatsaan.
Heidän edessään oli talo jonne he yrittivät päästä ennen kuin hirviö tappaisi heidät.
Juuri ennen kuin hirviö oli meinata saada toisen lapsista, he pääsivät sisään ja lukitsivat
oven. Molemmat huokaisivat helpotuksesta että he olivat turvassa, ja
he eivät olleet kuolleet. Sitten Riley katsoi Emman kättä johon hirviö oli raapaissut vihoissaan.
Riley juoksi äkkiä keittiöön ja otti kaapista puhdistusainetta ettei haava tulehtuisi.
»Älä liiku, tämä ei satu paljoa, ajattele jotain muuta kuin sitä mitä äsken tapahtui.»
- »Selvä.»
Riley puhdisti Emman haavaa niin hellästi kuin vain osasi ettei vain satuttaisi tyttöä.
Molemmat toivoivat etteivät koskaan enää näkisi hirviöitä tai mitään muutakaan sen kaltaista.
Sitten he menivät katsomaan
ikkunasta olisiko hirviö jo lähtenyt pihalta, että he voisivat lähteä pois sieltä autiosta
talosta. Seuraavaksi he päättivät lähteä sieltä ja mennä Emman talolle.
Siellä he ainakin olisivat turvassa pedoilta.
He avasivat oven varoen ja kurkistivat hitaasti ulos ettei siellä ollut ketään
piileksimässä puskan takana eikä missään muualla.
He avasivat oven kokonaan ja tulivat nopeasti ulos talosta ja lähtivät kävelemään
kohti Emman taloa. Matkan varrella he kulkivat puiston ohi joka oli täynnä lapsia
pitämässä hauskaa, ja leikkimässä hippaa keskenään. Kun he olivat hetken tuijottaneet leikkiviä lapsia,
he jatkoivat matkaansa kohti taloa.
Ilma oli kylmä ja sumuinen. He eivät nähneet mitään sumun keskellä ja
rypistivät silmiään nähdäkseen jotain että tietäisivät minne päin menevät.
Vihdoin he olivat perillä Emman luona, Riley avasi tytölle oven kohteliaasti ja sanoi:
»Naiset ensin..»
»Kiitos.» Emma naurahti.
Molemmat astuivat sisään ja huusivat »Hei!» että muut tietäisivät heidän tulleen takaisin.
Sitten he astelivat hitaasti keittiöön missä Emman äiti laittoi ruokaa, lihapullia ja perunamuusia.
»Ai hei Emma ja Riley, ruoka on pian valmista, voitte mennä siksi akaa yläkertaan siivoamaan.»
»Selvä äiti.» Emma supisi.
Riley ja Emma meinasivät lähteä siivoamaan mutta sitten Emman äiti kauhistui:
»Emma, mitä sinun kädellesi on tapahtunut? Hyvänen aika!»
Emma mietti hetken aikaa mitä sanoisi äidilleen, koska eihän he voineet oikeaa totuutta kertoa.
»No, me oltiin metsässä ja mitä kopastun ja loukkasin käteni.»
Emman äiti alkoi heti etsiä siteitä hänen haavaansa.
Hän sitoi haavan varoen, mutta oli kuitenkin sitä mieltä että niin ei tapahtunut oikeasti niinkuin lap-
set väittivät.
»Kiitos äiti, mutta nyt minä ja Riley lähdemme.»
»Muistakaakin sitten olla varovaisia!»
Kun haava oli sidottu, Emma laittoi varoen päälipaidan ylleen ja kulki Rileyn kanssa kohti ovea.
Kuului ääni kun ovi avautui ja sitten hetken päästä sulkeutui taas.
Riley ei ollut Emman perheelle sukua. Hänen vanhempansa kuolivat ja hänet annettiin heille.
Emma ja Riley olivat yhdessä. Kaikkien mielestä he olivat outo pari, koska molemmat olivat hyvin
hiljaisia ja salperäisiä. Sitten Riley antoi tytölle pusun poskelle ja sanoi:
»Toivottavasti haavasi paranee pian. Sattuuko siihen?»
»Ei, olen kunnossa. Anteeksi.»
Riley kummasteli ja kysyi uuden kysymyksen koskien tytön vastausta.
»Mitä pyydät anteeksi?»
»No sitä että johdatin meidät sinne hirviön pesään, tietysti.»
Sitten hän käänsi katseensa eteen päin ja nyökytteli päätään. Riley ei ollut mikään tavallinen ihminen,
hänellä oli erityisiä kykyjä nähdä tulevaisuuteen ja kiduttaa muita ihmisiä mielensä avulla.
Hän oli joutunut käyttämään viimeksi voimaansa hirviöön. Riley oli kiduttanut hirviötä että
he olisivat päässeet karkuun. Onneksi he pääsivätkin Rileyn ansiosta pois hirviön kimpusta
pois turvaan Emman ja Rileyn yhteiselle salaiselle talolle.
He olivat löytäneet talon kauan sitten yhdessä silloin kun kulkivat ensimmäistä kertaa metsässä
yhdessä poimimassa marjoja Emman äidille.
Juuri sinä päivänä Riley kertoi ystävälleen kyvyistään jotka oli saanut syntyessään.