~Oblivion [Ilmoittautuminen+Traileri+Osat 1-6]

KIRJOITTANUT: Aino/Rollins
TYYLILAJI: Jännitys, Draama, Romantiikka.
IKÄSUOSITUS: Ihan minkä ikäset vaan saa lukea, omalla vastuulla tosin.

Oblivion siis kertoo Tylypahkan uudesta lukukaudesta. Uusia pareja syntyy, vanhoja eroaa. Kihlajaisia, häitä, hautajaisia, ristiäisiä. Mitä kaikkea sisältyykään uuteen lukuvuoteen?

Entä mitä kätkee sisäänsä uusi salainen "rauhan huone" mistä kulkee kammottavia huhuja?

Ilmoittautuminen on käynnistynyt. Traileri ilmestyy jonkin ajan kuluttua.

OBLIVION
TRAILERI


Yllätyksiä.

"Neiti Dawson, te olette jo kihloissa!"
"Kenen kanssa muka?"

Arvoituksia.

"Tunnen tässä huoneessa pelkkää rauhaa"
"Neropatti. Luulitko sitten jotain muuta?"

Pelkoa.

"Meidän on kohdattava kylmä totuus"
"En haluaisi häiritä kuolleen rauhaa"

Viekottelua.

"Allen, rakastan sinua enemmän kuin se... Cady"
"Minä en rakasta sinua"

Jälleennäkemisiä.

"Päivää Cheri"
"S-sinä... "

Varoituksia.

"Älä koske siihen oveen, Peggy!"
"Miksen?"


Salaisuuksia.

"Uskallatko kurkistaa kallokoskeen, Finella?"
"Mitä pelättävää siinä muka olisi?"


Valheita.

"Laureen, rakkauttesi on kuollut"
"Sinä valehtelet..."

Hulluutta.

"Jos liikahdattekin, lukko nielaisee teidät"
"Luovuta. Et saa haluamaasi."

Järkytystä.


"Kuten huomaat, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"
"Olet pelkkä utuinen hahmo. Tämä on unta.."

Täysiä sekopäitä.

"Päivää, neiti Kay"
"Voisitko katsoa mielummin silmiini?"

Yhteistyötä.

"Tervetuloa rauhanhuoneen ensimmäiseen kokoukseen"
"Tämäkö on rauhanhuone?"

Sekä... muistamattomuutta?

"Minun on pyyhittävä muistisi"
"Katsotaan kuka pyyhkii ja mitä ja millä..."

~Ensimmäinen osa "Kihlasormus" on tulossa!

Onko mahdollista ilmoittautua mukaan? Jos on, Ellie Rowards on hahmon nimi. (; Ja traileri kuulosti tosi hyvältä.

Mut kans mukaan jos vielä voi/mahtuu..
Jennifer Roweld, 4lk, Korpinkynsi ^^
En malta oottaa tarinaa

ENSIMMÄINEN OSA
~KIHLASORMUS

Cady tuijotti kirkon alttaria äärimmäisen jännittyneenä. Se oli valmistettu puhtaasta kullasta ja koristeltu hopeisilla sydämillä. Kirkon lattialle oli ripoteltu punaista paperisilppua symboloimaan hääparin kukkaan puhjennutta rakkautta. Kirkon pitkät penkit olivat myös hopeaa ja niiden päälle oli ripoteltuja kauniita ruusuja ja liljoja. Ikkunat olivat todella suuret, ja aurinko paistoi sisään täydeltä taivaalta. Cadyn yllä oli yksi ehdokas hääpuvuksi, luonnonvalkoisesta kankaasta kudottu upea puku. Hänen sulhasensa Allen Lindo oli niin lähellä, mutta välimatka tuntui pitemmältä kuin kävelyretki Senegaliin. Kihlasormuksen timantti kiilsi ihanasti, eikä mikään voinut rikkoa Cadyn onnea. Mutta kun kaikki tuntuu täydelliseltä, niin silloin yleensä kaikki onkin päinvastoin täysin epätäydellistä. Tässäkkin upeassa kirkossa saattoi sattua ties mitä, mikä pilaisi morsiamen tunnelman täysin. Ja juuri silloin kirkon hopeiset ovet pamahtivat auki, ja sisään astui suurta kirjapinoa kantava kaljupäinen mies. Miehen silmälasit vinksottivat, ja tuuli nappasi hänen silinterihattunsa. Morsian Cady kääntyi katsomaan miestä. Mies henkäisi, ja avasi suunsa.
"Ette voi naida Lindon Allenia!" vanhus huudahti möreällä äänellään. Auringonkukkakimppu tipahti Cadyn kädestä.
"Miksen? Meidän häämme ovat tänään" Cady sanoi hämmentyneenä miehen oudoista puheista. Mies pudotti kirjat maahan.
"Neiti Dawson, te olette jo kihloissa!" mies huusi niin kovaa että hänen äänensä kaikui kauniissa kirkossa. Cady pudisteli epäuskoisena päätään.
"Kenen kanssa muka?" hän kysyi terävästi, miehen katsoessa häntä silmälasiensa takaa. Mies avasi jälleen suunsa, ja hänen seuraavat sanansa löivät Cadyn todella ällikällä.
"Minun kanssani!" vanhus huudahti. Siinä samassa hän muuttui poksahtaen jättiläishämähäkiksi, ja lähestyi Cadya, morsiantaan..



Luihuisten pöydässä kävi kova kohina. Suurin puheenaihe tuntui olevan Cadyn viimeöinen uni. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän miksi järkevä ja rauhallinen neiti Dawson näki tälläisiä unia. Joidenkin tiedossa syy kuitenkin oli. Allen Lindo oli yksi näistä, joka tiesi syyn, ja häneltä asiaa eniten kyseltiinkin. Allen ei koskaan vastannut. Ihmisten ei kuulunut tietää asiasta. Sormuksetkin Cady ja hän olivat piilottaneet, toistaiseksi. Ja niinhän se oli, että valitettava tosiasia oli se, että pitkään seurustelleen parin kihlaus oli mennyt täysin harakoille. Korpinkynnen viisas johtajatyttö, neiti Dawson ei ollut tiennyt mitään siitä, että jo syntyessään hänellä oli ollut puoliso. Ongelmalliseksi asian teki sen että kyseinen sulhanen oli tässä koulussa, oli aivan lähellä...
"Allen! Minun on tosi vaikea uskoa että sinun ja Cadyn sormukset olivat molemmat vain koristeita. Tuliko ero heti kihlauksen jälkeen? Oletko nyt vapaata riistaa? Olet namumpi kuin tikkari!" Catherine Bond kyseli herra Lindolta, joka manasi tytön mielessään alimpaan helvettiin. Hän ei kuitenkaan sanonut tytölle mitään, koska siitä olisi todennäköisesti seurannut muheva riita. Luihuisten pöydän ohi kulkivat Stephen Jac ja Jerry Fielding, jotka olivat biologisesti sisarukset ja molemmat jästisyntyisiä, ja vaelsivat yhdessä taikuuden historian oppituntia kohti. He juttelivat mukavia kävellessään eteishallin läpi vastarakennettua länsihallia kohti.
"Olen kaivanut matoja koko eilisillan! Pääsemme pian kalastamaan!" Stephen selitti. Jerry vilkaisi hänen kädessään olevaa läpinäkyvää rasiaa, jossa luikerteli jotain. Sitten hän käänsi katseensa pois. Yhtäkkiä katosta tipahti jotain raskasta ja mustaa. Stephen heittäytyi juuri ja juuri syrjään putoavan patsaan alta. Jerry vilkaisi kattoon tärisevänä ja pelästyneenä. Hän odotti näkevänsä jotain todella pelottavaa, mutta siellä olikin vain uusi räyhähenki. Räyhähenki Tolvana oli saapunut kouluun muutama viikko sitten, ja terrorisoinut koulua siitä pitäen. Kukaan ei tuntunut osaavan häätää sitä, mutta yksi hyvä puoli Tolvanassa oli. Se häiritsi kaikkia oppilaita tasapuolisesti, ja jätti jo nyt Stephenin ja Jerryn rauhaan. Niinpä sisarukset jatkoivat matkaa, ja Stephen tunsi syvän huojennuksen. Hän oli pelastunut, vaikka olisi voinut liiskaantua raskaan patsaan alle. Tässä onnen tunteessa hän tuli ensi kertaa huomanneeksi kultaisen oven, joka tuntui hohtavan outoa valoa. Hän törkkäsi Jerrya hieman.
"Näätkö tuon kultaisen oven? Katsotaan sen taakse!" Stephen ehdotti. Jerry katseli suoraan siihen mihin Stephen osoitti, mutta näki vain kiinteän seinän.
"Eihän siinä ole mitään" Jerry totesi ykskantaan. Stephen henkäisi syvään. Hän, Stephen Jac oli löytänyt oven jota kukaan muu ei voinut nähdä! Hän taisi olla todella taitava kun näkee näkymättömiä ovia. Omasikohan Stephen jotain salaperäisiä kykyjä, vai oliko hän peräti valittu...
Nämä ajatukset keskeytyivät kun Stephen tajusi osoittavansa väärään suuntaan. Nolona hän törkkäsi Jerryä uudestaan, ja osoitti nyt oikeaa ovea, joka oli vähän matkan päässä. Jerrykin jäi tuijottamaan ovea...



Taikuuden historian tunti oli alkamaisillaan, ja opettaja huuteli jo oppilaiden nimiä.
"Laureen Aston on näemmä taas poissa... Viimeksi hän oli puuhailemassa sen poikakaverinsa kanssa jossain... Toivottavasti nyt pysyy edes osa vaatteista päällä. Ellie Rowards ja Jennifer Roweld ovat näemmä paikalla, samoin Edward Bay"
Catherine keikkui tuolillaan, ja samoin Anya.
"Yleensä Cadyn käsi heiluu tunneilla kuin tuuliviiri, mutta nyt hän on omituisen hiljainen. Taitaa olla mieshuolia myös neiti täydellisellä..." Catherine totesi ja vilkaisi masentuneen oloista Cadya.
"No ei ihme! Kuulin että hän on kihloissa kahden kanssa, ja minä kun luulin että hän on kiltti tyttö. En ihmettelesi vaikka paljastuisi että hän on paksuna... Hänen vatsan seutunsa on hieman pyöristynyt" Anya höpötti, mutta silloin opettajan puhe keskeytti hänet.
"Tänään aiheemme on rauhanhuone. Huoneesta ei tiedetä, onko se pelkkää tarua vai onko ympäri koulua kiertävillä huhuilla todellisuusperää. Kuullema huoneen ovi ilmestyy silloin, kun joku tuntee huoneen lähettyvillä onnea, huojennusta, tai jotain muuta positiivista tunnetta. rauhanhuoneesta ei tulla ulos. Kertomusten mukaan kaikki sinne astuvat vaipuvat ikuiseen uneen, ja liittyvät pian rauhanhuoneen vainajien joukkoon"
Edward Bay kirjoitti kaikkea muistiin kamalalla vimmalla, koska aihe oli todella saannut hänet kiinnostumaan. Finella Raw kuunteli kyllä, muttei juurikaan kirjoitellut, vaan pyöritteli sulkakynää kädessään. Jane Beatric virnisti Finellalle, sillä hänkään ei jaksanut kirjoittaa riviäkään ylös. Ketä muka kiinnostaisi typerä taru oudosta huoneesta? Cady tarkkaili salaa kirjettä, jossa luki sen henkilön nimi, jolle hänet oli kihlattu jo hänen syntyessään. Hän katsoi nimeä hiljaa. Ada Dawson, hänen pikkusiskonsa vilkaisi kirjettä myös. Nuorelle Adalle oli suunnattoman vaikeaa uskoa, että nykypäivänäkin ihmiset saattoivat solmia naimakauppoja. Cady ei ilmeisesti huomannut siskonsa katselevan, sillä hän kaivoi esiin kihlasormuksensa, ja asetti sen sormeensa. Sitten hän katsahti silmät sumeina kirjeen viimeistä riviä.
"Hääsi ovat pian. Ilmoitaimme lähiaikoina lisää ajankohtaan ja paikkaan liittyen"



Tunnin jälkeen hälinää ja pulinaa riitti. Ada oli todella huolissaan siskostaan. Hän päättikin tehdä asialle jotain. Adan tarkoituksena oli pyytää Cadya istuskelemaan länsihallin sohville ja puhumaan asiasta, mutta Cady kiisikin jo hyvin nopeasti pois. Ada istahti hiljaisena penkille, mutta juuri silloin Aki Shan asteli ulos luokan ovesta.
"Aki!" huudahti Ada ja nousi ylös. Aki käännähti katsomaan häntä kysyvän näköisenä. Ada riensi aivan Akin vierelle.
"Aki... Sinähän olet se Cadyn, öhöm, sulhanen?" tiedusteli Ada varovasti. Aki nyökkäsi ja hänen oli vaikea pidätellä hymyä.
"Cady on kamalan masentunut. Tälläiset naimakaupat ovat raivostuttavia. Välillä toivon että koko juttu olisi vain vitsi, mutta alkaa tuntua ettei se ole. Siskoni rakastaa Allenia ja meidän piti tanssia heidän häitään..." Ada selitti puhuen hyvin rauhallisesti, mutta laski katseensa surullisena viimeisten kolmen sanan kohdalla. Aki katsoi Adaa hetken.
"Anteeksi, mutta seurustelen Cassie Vancen kanssa joten en todellakaan huoli Cadya. Heippa!"
Sitten Aki juoksi pois, ja Ada lähti myös kävelemään eteenpäin. Eteishallin lähellä, erään käytävän kohdalla hän tunsi syvää huojennusta siitä että Aki ja Cady eivät kummatkaan kaivanneet avioliittoa. Juuri silloin hän huomasi kultaisen ja valoa huokuvan oven. Adan mieleen palasi heti edellisen tunnin keskustelu rauhanhuoneesta. Hän ei siis mennyt ovesta sisään, vaan juoksi nopeasti oven ohi. Hetken kuluttua ovi haihtui.



Allen lähestyi Cadya, joka katseli alas kivisillalta. Hän asetti kätensä tytön olalle säikäyttäen tämän, jolloin Cady hätkähti. Lempeän lämmin tuuli puhalsi, ja oikeastaan neiti Dawson oli tullut ulos juuri hakemaan rauhaa. Allen oli liikkellä samoista syistä. Taikuuden historian tunnin jälkeen ulkoilu kelpasi.
"Hei Allen. Se olitkin sinä." Cady naurahti. Häneltä kysyttiin nykyään melkein joka tunti, missä kihlasormus luurasi.
"Cady, paetaan. Jätetään Tylypahka, ettei sinun tarvitse naida Akia"
Tuuli yltyi kuin taikaiskusta, ja alkoi viiletä. Samoin Cadyn mieliala.

~Jatkoa seuraa pian.

Mahtuisko tarinaan viel yks? Fiona Brans, 3lk, Korpinkynsi. ^^ Jos ehtii. Hyvän kuulosta
Mä tykkäsin <3

WTF Cady ja Aki kihloissa??? XD Meinasin tukehtua mehuun tätä lukiessani..

Joo mut, tykkäsin tosi paljon, oisin voinu lukee enemmänkin. : D Tuol on noita sulle tyypillisiä hauskoja vertauksia ja kaikkii ns. sanontoja ja semmosia ujutettu sekaan, ja ne sopii sinne hyvin. Muutenki tapas kirjottaa osaa jotenki jännästi olla samaan aikaan kaunista, mut kuitenki hauskaa.

"Hänen sulhasensa Allen Lindo oli niin lähellä, mutta välimatka tuntui pitemmältä kuin kävelyretki Senegaliin." : D

Mystinen rauhanhuone.. Huihui. Kirjota pian lisää!

voiku cadysta ja allenista kirjotetaa nykyää nätisti, ne on varmaa nii feimei, ettei kukaa voi kirjottaa enää kenestäkää muusta XD joo mutta toi tosta ja haluaisin kiittää sinua, aino, mahtavasta lukukokemuksesta, sillä tarinassahan oli paljon ideaa ja taikaa ^^ jatka samaan malliin, niin voit saada aikaan vielä mahtavampia juttuja

Mahtavaa! Odottelen innolla jatkoa, jota tulee toivottavasti nopeasti?

TOINEN OSA
~LUMOUS

Tuuli viileni entisestään. Allen katseli Cadya, joka oli laskenut katseensa kivisillan alla häämöttäviin kasveihin, ja varsinkin hulluun lihansyöjäkasviin, jolla oli maailman rumimmat pusuhuulet. Cady mietti tarkasti. Hän ei halunnut karata ja jättää opintojaan, koska se oli todella vastuutonta. Kuka tahansa muu saattaisi tehdä niin, mutta Cady ei.
"Täällä alkaa olla kylmä." Cady totesi lopulta. "Mennään sisälle"
Allen katsoi naista, josta oli pitänyt tulla hänen morsiamensa. Välillä, kuten juuri nyt, hänen teki mieli heilauttaa nyrkkinsä Aki Shanin kasvoihin. Kun Allen ei vastannut, neiti Dawson asteli hänen ohitseen. Allen iski nyrkkinsä kivisillan kaiteeseen, ja tunsi luunsa murtuvan. Hän etsi syntipukkia kaikelle, mutta tuntui löytävän vain yhden: Aki Shanin. Nytkin se poika varmaan naureskeli makeasti ja katseli kuvia Cadysta. Sitten Allenin mieleen tuli, millaisia ne kuvat ehkä olisivat. Hetken mielijohteesta hän nappasi sormuksen taskustaan, ja viskaisi sen niin kauas kuin jaksoi. Sattumoisin se osui Anya Kayn päähän, joka innostui todella paljon, nappasi sormuksen, ja juoksi sen kanssa matkoihinsa. Vaikka tuuli viileni entisestään, Allen jäi seisomaan sillalle, nojailemaan yksinäisenä kaiteeseen.

Cassie Vance istuskeli hiljaisena eteishallin sohvalla, ja mietti edellisiltana puhjenutta todellista kolmiodraamaa. Hän oli seisoskellut poikaystävänsä Aki Shanin kanssa, kun Catherine Bond oli tullut ja suudellut häntä. Tästä oli puhjennut melkoinen keskustelu, jonka lopuksi Aki oli huutanut rakastavansa Catherinea. Cassie itse rakasti Akia täydestä sydämmestään, ja alkoi tuntua pahasti siltä ettei kukaan saisi sitä ketä halusi. Tämä taisi olla niitä kuuluisia pattitilanteita. Hän nappasi vesimelonin viipaleen, ja puraisi siitä palan. Se maistui todella hyvälle. Hänen mieleensä palasivat Akin pehmeät huulet, mutta hetkeä myöhemmin hän muistikin Catherinen huulien maun. Juuri silloin Cady Dawson asteli hänen ohitseen, tupaansa kohti. Cassie katseli hetken tytön perään, ja huomasi sitten jonkun istahtaneen viereensä. Se joku oli Rosalie Steel, jonka lähelle oli pysähtynyt myös Finella Raw. Hetken Cassie luuli Rosalien puhuvan hänelle, mutta neiti Steel höpöttikin vain Finellalle, samalla kun hän kaiveli jotain esiin laukustaan. Kohta Raw ja Steel lähtivät molemmat, ilmeisesti suurta salia kohti. Cassie ei jaksanut nousta. Hän tunsi olevansa todellisessa verkossa, josta ei ollut poispääsyä.

Stephen Jac ja Jerry Fielding olivat kokeneet todellisen yllätyksen avatessaan rauhanhuoneen oveen. Tähän yllätykseen oli montakin syytä. Ensiksikin, kukapa ei hämmästyisi jos avaisi oven ja huomaisi tulleensa aurinkoiselle niitylle? Niitylle, joka kuitenkin on huone, mutta missä puhaltaa lämmin tuuli? Aluksi sisarukset tosiaan luulivat huoneen olevan jotenkin ihmeellisesti ulkotila. Mutta kun Jerry törmäsi näkymättömään seinään, he tajusivat sen olevan vain suuri huone. Tällä hetkellä he juoksivat kivistä mäkeä alas, mikä oli vaarallista, koska mäessä saattoi helpostikkin kompastua. Ja tosiaan, mäen keskivaiheilla Jerry kompastui ja lensi nenä edelle kiviseen maahan. Stephen katsoi tyynenä, kun veri ryöppysi pojan nenästä eikä Jerry itsekkään tuntunut järkyttyvän.
"Mikset sinä yhtään pelästynyt?" Stephen kysyi epänormaalin kumealla äänellä. Jerry nousi ylös housut aivan revenneinä, ja katseli Stepheniä mielipuolisen suuriksi kasvaneilla silmillään.
"Tunnen tässä huoneessa pelkkää rauhaa" sanoi hänkin kumealla äänellä. Jerry naurahti, ja se naurahdus oli todella yliluonnollinen. Se ei ensinnäkkään ollut lainkaan Jerryn normaalia naurua. Se oli kimeä naurahdus.
"Neropatti. Luulitko sitten jotain muuta?" hän kysyi. Stepheninkin purskahti hysteeriseen nauruun. Kaksikko ei tuntunut huomaavan niityllä olevia pääkalloja, jotka olivat ilmeisesti muiden huoneeseen eksyneiden raukkojen. Jac ja Fielding olivat kuin kaksi juopunutta, jotka nauroivat typerille vitseilleen, eivätkä huomanneet lainkaan jonkun tai jonkin luikertelevan heitä kohti maata pitkin.
"Stephen, olet paras sisko mitä veli voi saada" Jerry sanoi ja virnisti. Stephen naurahti harakkamaisesti, ei ollenkaan omaan normaaliin tyyliinsä.
"Jerry, sain loistoidean. Pompataan kallion huipulta alas! Meille ei voi käydä mitään, koska rauhan tunne suojelee meitä" Stephen sanoi innoissaan. Kun Jerry nyökkäsi, he alkoivat kiivetä kalliota ylös, täysin rauhanhuoneen valtaan sidottuina. He eivät edes huomanneet että se jokin maassa luikerteleva seurasi heitä kallion huipulle asti.

Edward Bay teki läksyjään keskittyneenä E-siiven suuren pöydän äärellä. Pöydässä istui myös muita läksyntekijöitä, sillä olihan tämä sentään Korpinkynsien kuuluisan läksypiirin kokouspäivä. Tällä kerralla läksypiiriä valvoi professori Jasmine Bond, joka katseli juuri Edward Bayn olan ylitse tämän tekemiä taikuuden historian tehtäviä.
"Kaikkea teille opetetaankin. Rauhanhuone on pelkkä typerä taru. Luulin että taikuuden historiassa pitäisi opettaa todistettuja tapahtumia eikä typeriä satuja..." professori totesi ja asteli sitten Edwardin ohi, Jennifer Roweldin luokse.

Stephen ja Jerry seisoivat jyrkänteellä, ja katselivat alas kivikkoiseen maahan. Hyppy alas tarkoittaisi varmaa kuolemaa. Kaksikko ei kuitenkaan voineet rauhanhuoneen lumouksen takia käsittää sitä. Molempien katseet olivat yhä tyhjät. Silloin rauhanhuoneen ovi avautui, ja Lucy Bond-niminen nuori neito astui sisään. Kyseinen tyttö oli ollut poissa viime taikuuden historian-tunnilta, joten hän ei tiennyt mitään rauhanhuoneesta kerrotuista taruista. Mutta oli hänkin hämmästynyt, kun seinään oli ilmestynyt kultaovi, ja vielä isomman hämmenyksen aiheutti oven takaa avautuva niitty. Siinä samassa Lucy tunsi kaikkien huoliensa katoavan. Hänen silmänsä menivät aivan tyhjäksi, ja hän alkoi vain astelemaan rauhallisena niittyä pitkin. Hän ei edes välittänyt vaikka Jerry Fielding otti hengenvaarallisen hypyn alas jyrkänteeltä, ja heti hänen perässään hyppäsi Stephen Jac. Oikeastaan se vaikutti niin hauskalta että hänetkin valtasi halu kokeilla samaa!

Cady Dawson katseli suurta salia. Täällä hänet pakkonaitettaisiin Aki Shanille. Muutaman päivän päästä kaikki alkaisivat jo koristelemaan salia. Pappikin takuulla kutsuttaisiin. Nyt sali näytti aivan tavalliselta. Oikeastaan se näytti todella ankealta paikalta. Tämä avioliitto ajaisi neiti Dawsonin hulluuden partaalle. Hän huokaisi ja käännähti lähteäkseen, mutta silloin Ada Dawson asteli sisään.
"Cady!" Ada huudahti. "Aki ei halua kanssasi naimisiin. Hän rakastaa kai Cathia, tai sitten sitä Cassieta!"
Cady katsahti siskoaan ja kohotti kulmiaan.
"Olen tiennyt kokoajan ettei Akikaan halua avioliittoa, muttei hänenkään mielipiteensä tässä paljoa vaikuta" Cady sanoi. Ada katsoi siskoaan hetken.
"No - minä tästä menenkin" hän sanoi sitten ja käveli hiljaisena ulos salista. Cady ajatteli voivansa mennä sopimaan hölmön riidan Allenin kanssa. Hänen oli pakko tehdä se, hän ei halunnut menettää oikeaa rakastaan. Juuri kun Cady oli suuren salin tammiovilla, ne pamahtivat auki ja iskivät Cadyn kumoon. Cady ulvahti kivusta, ja katsoi kuka hänet oli tönäissyt kumoon, vahingossa tai tahallaan. Aluksi hän näki mustat korkokengät. Hänen katseensa nousi upeaan mustaan mekkoon, ruskeisiin silmiin ja lyhyisiin vaaleisiin hiuksiin. Siinä seisoi Isabella Thorn, kasvoillaan yhtä mielipuolinen katse kuin aina ennenkin.
"Isabella! Mitä sinä täällä teet?" Cady huudahti ja nousi salamannopeasti ylös. Isabella naurahti ja astui askeleen lähemmäs oranssitukkaista tyttöä.
"Tulin häihisi. Ja jos minä saan Allenin, näistä tulee kaksoishäät" hän kuiskasi. Cady pudisti päätään ja riensi ulos suuren salin avonaisista ovista. Neiti Thorn jäi katselemaan hänen peräänsä, ja kallisti hieman päätään. Hän oli aina rakastanut Allenia, mutta poika ja Cady olivat kuin tomaatti ja leipäveitsi. Aina yhdessä. Mutta nyt heille oli ilmeisesti tullut ero, kerta Aki Shanin ja Cady Dawsonin häitä mainostettiin niin kovasti...

Cady asteli todella kalpeana käytävää pitkin, mutta törmäsi sitten tyttöön nimeltä Anya Kay. Ensiksi Cady meinasi vain astella tytön ohi, sillä hän ei välittänyt tästä suuremmin ja oli muutenkin nyt omituisessa mielentilassa. Mutta sitten hän huomasi neiti Kayn sormessa Allenin sormuksen, jonka poika oli aiemmin heittänyt kivisillalta.
"Allenin sormus!" Cady huudahti ja nappasi Anyaa sormista. Hän ei uskonut että Allen olisi kosinut Anyaa omalla sormuksellaan, mutta oli täysin mahdollista että hän olisi kiukuspäissään vaikkapa heittänyt Anyaa sillä.

Catherine Bond, Aki Shan ja Cassie Vance olivat tehneet äärimmäisen järkevän päätöksen selvittää kaikki asiat. He olivat tulleet etupihan ulkopenkeille, ja katselivat nyt toinen toisiaan.
"Tämä menee nyt jo liian dramaattiseksi jopa minulle" Catherine naurahti. "Sanon vaan että rakastan teitä molempia"
Cassie vilkaisi Catherinea ja sitten Aki Shania. Kylmä tuuli puhalsi suoraan heidän kasvoilleen, ja sadepisaroita alkoi tipahdella taivaalta.
"Minä rakastan sinua, Catherine. Mietin pitkään ja päätin valita sinut" Aki sanoi ja pitemmittä puheitta kietoi kätensä Catherinen ympärille ja suuteli tyttöä tulisesti. Cassie nousi ylös huomatessaan toisen osapuolen vastaavan suudelmaan. Hän lähti juoksemaan kyyneleitä poskillaan. Hän ei tiennyt kauan hän oli juossut, kun hän tajusi astuvansa tyhjään. Koitti hetki, joka tuntui ikuisuudelta. Sitten Cassie putosi vuorenjyrkänteeltä suoraan Mustajärveen.
~Jatkoa tulossa

"Hetken mielijohteesta hän nappasi sormuksen taskustaan, ja viskaisi sen niin kauas kuin jaksoi. Sattumoisin se osui Anya Kayn päähän, joka innostui todella paljon, nappasi sormuksen, ja juoksi sen kanssa matkoihinsa."
.. XDD Repesin, ku osasin niin hyvin kuvitella ton tilanteen!

Tykkäsin tästäki ihan yberpaljon, kerronta toimi, hyvät kappalejaot, juoni tiivistyy, draamaa, jännitystä.. : o Tää on oikeesti sun tähän mennessä paras kirjottama tarina, joten muistaki jatkaa tätä loppuun asti!! Kesken ei jätetä.

Iiik Isabella! Must on kivaa ku tässä on viitteitä käytyihin ropeihin, et just toi Isabellan kiinnostus Allenia kohtaan, Cath - Aki - Cassie (edit: lol kirjotin cassidy) -juttu ja niin eespäin saa tavallaa täällä jatkoo tai sillee.. : ) Samoin kaikki hahmot noista, joita mä nyt tarkemmin "tunnen", on vaikuttanu just samanlaisilta ku oikeestiki!

Loistavaa. : )

Aivan mahtaaa, Aino! Toi on loistava tarinan alku, ja mua melkein alko itkettää kun Jerry ja Stephen hyppäs. :' )

Hyvä hyvä!
Tosin olisi kiva jos kolmannessa osassa Edward esiintyisi ehkä hiukan enemmän ja olisi keskeisempi hahmo. Mutta , odottelen innolla jatkoa!

KOLMAS OSA
~MIES, JOKA OLI KUIN VETTÄ

Merenpohja on niin kaunis. Cassie ei tosin tätä tiennyt. Mutta kukapa tietäisikään, kun on vajoamassa kyseiseen merenpohjaan? Pohja oli täynnä meritähtiä, simpukoita ja kuvia, joissa Allen Lindo poseerasi ilman paitaa. Mitä kaikkea tytöltä jäikään näkemättä. Lopulta Cassie sai jotenkin noustua hetkeksi pintaan, mutta painui melkein samantien takaisin veden alle. Hän ehti kuitenkin heilauttaa heikosti kättään vedenpinnan yläpuolella. Cassie yritti taas pyrkiä pintaan, mutta luovutti lopulta ja antoi itsensä vajota jälleen pohjaa kohti. Tyttöön levisi levollinen ja lämmin tunne. Hän ei tuntenut enää pelkoa. Eikä surua elämän päättymisestä. Hän sulki silmänsä, ja tunsi veden virtaavan sieraimiin ja suuhun. Juuri silloin vahvat käsivarret kietoutuivat Cassien ympärille ja alkoivat kiskomaan häntä pintaan. Vasta vedenpinnan yläpuolella Cassie huomasi pelastajansa kasvot. Nuori, komea mies. Miehellä ei ollut yllään paitaan, ja kun Cassie hieman tunnusteli jalallaan, sai hän tietää ettei ollut mitään muutakaan vaatetta.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi huolestuneena. Cassie oli täysin miehen pitkien, vaaleiden hiusten ja ruskeiden silmien lumossa, ja kykeni vain nyökkäämään heikosti.
"Putosin jyrkänteeltä" hän kuiskasi ja katsoi korkealle ylöspäin. Sitten hän sulki silmänsä, ja mies alkoi uimaan rantaa kohti pitäen hänestä tiukasti kiinni. He nousivat mutaiselle rannalle, ja mies auttoi heti Cassien istumaan kauempana olevalle penkille. Hän halasi tyttöä tiukasti, mutta Cassie ei vastannut halaukseen. Yhtäkkiä mies poksahti, ja muuttui pelkäksi vedeksi. Vesi roiskui Cassien päälle, joka kirkaisi todella lujaa. Fiona Brans ja Jennifer Roweld lensivät paikalle kauempaa.
"Mitä tapahtui?" Fiona kysyi heti, ja katsoi todella märkää Cassieta. Cassie katsoi tyttöä silmät suurina, ja avasi sitten suunsa.
"Joku mies pelasti minut järvestä..." hän sanoi ja miehen muisto toi lämpimän tunteen hänen sisälleen. Hän mietti hetken, voisiko hän jatkaa. Tytöt tuskin uskoisivat. Hän päätti kuitenkin kertoa totuuden, vaikka saisikin hullun leiman. Fiona ehti kuitenkin ensin.
"Muuttuiko mies vedeksi?" hän kysyi. Cassie katsoi tyttöä ja alkoi vapista. Sitten hän nyökkäsi.
"Se mies ei ole ihminen...." sanoi nyt puolestaan Jennifer. "Me meinasimme kerran hukkua, kun vene kaatui, mutta vaaleahiuksinen mies pelasti meidät molemmat, ja muutti sitten vedeksi. Myös se Cadyn pikkusisko on kertonut vedeksi muuttuvasta pelastajasta."
Cassie katsoi jo hieman synkälle taivaalle. Päivä oli ollut tapahtumia täynnä, ja hän aikoi selvittää vesimiehen arvoituksen.

Cady ja Anya istuivat iltahämärässä etupihan ulkopenkeillä, ja Anya huolehti kokoajan että sormus olisi mahdollisiman hyvin Cadyn nähtävissä. Neiti Kay oli aina rakastanut Allen Lindoa, ja kun oli kuullut sormuksen olevan miehen, hän päätti järjestää oikein suuren juonen.
"Cady, Allen ihan oikeasti kosi minua tällä sormuksella! Se mies sitten osaa olla romanttinen" Anya selitteli, mutta Cady pudisteli päätään epäuskoisesti. Hän ei kuitenkaan ehtinyt vastata mitään, kun Cassie kulki pihan poikki. Anya kuitenkin jatkoi puhetta tytöstä välittämättä.
"On minulla toki muitakin miehiä kuin Allen. Esimerkiksi yksi mies, joka kerran pelasti minut kun olin vähällä hukkua. Hän tosin muuttui pelastamisen jälkeen vedeksi" Anya höpötti taas pirteästi, ja Cady nousi jo kyllästyneenä ylös. Cassie sen sijaan oli pysähtynyt kuuntelemaan. Hetken kuluttua Anya kuitenkin alkoi selittää ranskalaismiehistä, joten Cassie avasi tammiovet ja astui sisään linnaan.

Seuraavana aamuna Jane Beatric asteli eteishalliin johtavaa käytävää pitkin väsyneenä. Hän kaipasi irtiottoa arjesta, mutta sellaista tuskin oli luvassa. Silloin hän huomasi seinällä suuren ilmoituksen, jossa kerrottiin viikon kuluttua olevasta Tylyahon-retkestä. Hänen huulensa levisivät hymyyn, ja samalla hänen takanaan olevaan seinään ilmestyi kultainen ovi. Jane ei kuitenkaan meinannut huomata sitä, vaan oli juuri jatkamassa matkaa kun Edward Bay riensi paikalle ja näki oven. Hän oli ollut todella kiinnostunut aiheesta rauhanhuone, ja innostui silminnähden huomatessaan oven.
"Jane Beatric! Näätkö tuon oven? Se avautui!" huudahti Edward innoissaan. Jane käännähti katsomaan ovea, ja nyökkäsi sitten hitaasti. Hän oli pelannut hirsipuuta kavereidensa kanssa viime taikuuden historian tunnilla, joten ei tiennyt aiheesta kovin paljoa. Mutta hänkin sentään tiesi että Stephen Jac ja Jerry Fielding olivat olleet kadoksissa päivän ja kadonneet juuri tältä käytävältä.
"Ehkä ne kadonneet oppilaat päätyivät rauhanhuoneeseen!" sepitti Edward innoissaan. "Sinne mennään mutta sieltä ei tulla takaisin"
Jane mietti, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa vaikka koko Puuskupuhtupa astelisi rauhanhuoneeseen, eikä tulisi enää takaisin. Edward alkoi nyt selittää siitä, että rauhanhuoneessa olijat todennäköisesti kuolisivat, ja Jane oli jo astelemassa pois kyllästyneenä.
"Meidän on kohdattava kylmä totuus" Edward sanoi ja asetti kätensä ovenkahvalle. Jane huokaisi syvään ja käännähti.
"En tahtoisi häiritä kuolleen rauhaa" Jane totesi ja tunsi hyvän tuulensa valuvan hukkaan. Ja siinä samassa rauhanhuoneen ovi haihtui kuin tuhka tuuleen. Edward mulkaisi Janea ja asteli pois. Nyt hän ei enää välttämättä koskaan pääsisi rauhanhuoneeseen. Ja se oli tuon Janen syytä.

Cassie seisoi samalla jyrkänteellä kuin viime iltana, ja katseli Mustajärveä, joka oli suoraan hänen alapuolellaan. Oli aurinkoinen ja kaunis päivä, ja hän oli päättänyt löytää pelastajansa. Vedeksi muuttuvan miehen. Cassie laski kolmeen, ja astui askeleen ilmaan. Sitten hän tipahti kuohuihin. Hetken hän räpiköi pinnalla, mutta luovutti sitten niinkuin viimeksikin. Ja painuessaan pohjaan hän tunsi jälleen vahvat käsivarret ympärillään. Kun mies ja hän olivat nousseet pintaan, Cassie päätti kysyä tältä kaiken mikä häntä vaivasi.
"Kuka sinä olet? Miksi muutuit vedeksi?" hän kirkui. Mies kuitenkaan ei vastannut, mutta kun Cassie läpsäytti miestä poskelle, tämä muuttui vedeksi, ja Cassie alkoi taas vajota pohjaan. Tällä kertaa häntä ei pelastaisi kukaan. Mies oli kadonnut, eikä voisi auttaa Cassieta mitenkään. Avunhuudot olivat turhia, kaikki olivat oppitunnilla. Niinpä Cassie vain antoi itsensä vajota pohjaan. Pian tytöstä ei näkynyt enää jälkeäkään.

Edward liikuskeli yhä rauhanhuoneen lähistöllä, miettien kaikkea mahdollista ja yrittäen saada mieleensä jotain, mikä voisi saada hänet tyyneksi. Mutta se ei onnistunut, koska hän oli jatkuvasti hermostunut rauhanhuoneen takia. Yhtäkkiä kultaovi jostain syystä ilmestyi seinään, ja avautui saman tien. Sieltä lensi jotain niin kirkasta, että Edwardin oli pakko sulkea silmänsä. Hän kuitenkin heittäytyi eteenpäin, suoraan sisään rauhanhuoneen ovesta. Kun hän avasi silmänsä, hän tajusi päätyneensä kauniille niitylle. Poika nousi ylös ja lähti kävelemään niittyä pitkin, ja tunsi todellisen rauhan valuvan sisällensä. Hän tajusi sillä hetkellä, mitä on täydellinen onni.

Allen Lindo käveli kellotornia kohti, koska hän oli saanut kirjeen "salaiselta ihailijalta". Ensin hän oli aikonut jättää sinne menemisen kokonaan väliin, mutta nyt hän päätti että olisi ehkä sittenkin viisainta mennä katsomaan että kuka on kyseessä. Ja nyt kun hän oli eronnut Cadystä, hänellä ei myöskään ollut mitään velvoitteita jättää menemättä. Hän avasi puisen oven ja astui sisään valoisaan eteiseen, josta johtivat portaat ylös torniin. Allen lähti astelemaan niitä ylös hiljaisena, ja tuli lopulta portaiden päähän, tornin ovelle. Poika päätti että on kohteliasta koputtaa, ja niin hän koputtikin. Ovi avautui, ja sen takana seisoi Isabella Thorn. Allen katsoi tyttöä epäuskoisena, mutta astui kuitenkin sisään. Isabella sulki oven nojaamalla sitä vasten. Herra Lindo käännähti katsomaan neiti Thornia, jonka kasvoilla oli onnellinen hymy. Hän kietaisi kätensä pojan ympärille, mutta Allen kiskaisi itsensä irti niin rajusti että tyttö kaatui lattialle. Isabella nousi samantien ylös, ja Allen asetti kätensä ovenkahvalle.
"En olisi ikinä tullut jos olisin tiennyt että se olet sinä." Allen sanoi töykeästi, ja oli jo avaamassa ovea kun tyttö nappasi häntä olkapäästä.
"Allen, rakastan sinua enemmän kuin se Cady..." Isabella kuiskasi, mutta Allen kiskoi itsensä taas irti.
"Minä en rakasta sinua" hän murahti. Isabella kuitenkin alkoi kiskoa Allenia pois oven luota, jolloin poika teki todella äkkinäisen liikkeen. Hän iski tyttöä nyrkillä vatsaan, jolloin Isabella kompuroi rajusti, ja horjahti niin pahasti että hän tipahti alas avonaisesta ikkunasta. Allen katsoi ikkunaa, josta Isabella oli tippunut. Hän oli tappanut tytön.
~Jatkoa seuraa

Hihii! Kiva toi loppukohtaus, kun Isabella tippuu ikkunasta Ja muutenkin . Olet mahtava kirjottaan tarinoita, ja jälleen kerran odottelen jatkoa täpinöissäni.

Allen is the murderer! O_O Omg.
On tää niin väärin, kaikki himoitsee Allenia, ja Cady ja se joutuu huonoihi väleihi jonku pakkoavioliiton takia. >: (( Murr. Mut kyl mä uskon että ne saa silti vielä toisensa.. ; )

Iiks, ihmisiä lakoo ku viljaa pellossa. Ei mut tykkäsin tästäkin, ylläri ylläri, ja vaadin jatkoa. : D Sopivasti jännitystä ja draamaa!

OSA 4
LÄHETTILÄÄT

Jokaiselle ihmiselle tulee joskus hetkiä, jotka tuntuvat ikuisuudelta. Allen Lindo koki tälläisen hetken juuri nyt. Äskeiset tapahtumat välkkyivät koko sen ajan hänen päässään, kun hän käveli hitaasti ikkunan luo, ja kurkisti ulos. Se oli kammottava näky. Isabellan toinen jalka oli vääntynyt aivan yliluonnolliseen asentoon, ja tytön suusta valui verta kuin viimeistä päivää. Neiti Thornin ruumis oli myös ruhjeita täynnä. Allen oli tehnyt selvää jälkeä. Hän meinasi horjahtaa alas ikkunasta, mutta pystyi nipin napin pitämään tasapainonsa, ja lähti laskeutumaan kellotornin portaita alas, jalat ja kädet hieman täristen. Kun hän avasi ulos johtavan tuulen, tunsi hän kylmän tuulahduksen. Läheltä katsottuna ruumis näytti entistä etovammalta. Isabellan silmät olivat jääneet selälleen, ja tytön huulilla oli kauhistunut ilme. Allen kokosi itsensä ja nosti vaivalloisesti ruumiin syliinsä. Hän katseli ympärilleen, ja paikalla ei onneksi ollut ketään. Poika lähti kävelemään kaikessa hiljaisuudessa linnan maita pitkin, etsien hyvää piilopaikkaa ruumille. Pian hän tuli mustan kosken luo. Hän muisti, että koskea kutsuttiin kallokoskeksi. Se virtasi todella voimakkaasti, ja kun hän päästi irti ruumista, ja se tippui koskeen, upposi se saman tien virtojen vietäväksi. Allenin kädet olivat pahasti veressä, ja hän kastoi ne kosken veteen. Sattumalta siitä ohi sattui kävelemään Cady, joka halusi miettiä asioita kaikessa rauhassa. Hän näki Allenin kyykistyneenä koskelle, ja lähestyi hieman poikaa.
"Allen..." hän sanoi hiljaa. Allen käännähti äkkinäisesti, kädet märkinä vedestä, mutta muutamia veritahroja niissä vielä oli. Cady katsoi Allenia hiljaa, mutta uskoi tämän vain joutuneen johonkin ihan pieneen onnettomuuteen, vaikka metsässä.
"Cady..." Allen sanoi hiljaa ja nousi ylös. Hän astui pari askelta lähemmäs, ja suuteli Cadya suoraan suulle. Cady suuteli takaisin, ja sillä hetkellä kaikki tuntui palaavan normaaliksi. Seurasi toinen hetki joka tunti ikuisuudelta.
"Rakastan sinua..." Cady kuiskasi. "Ja tiedän miten ne häät saadaan peruttua."

Rauhanhuoneessa ihmisiltä katosi ajantaju täysin. Stephen Jac ja Jerry Fielding makasivat naureksellen maassa, vaikka heillä oli kuolemanvakavia vammoja. Lucy Bond ja Edward Bay kävelivät niittyä pitki jutellen.
"Tässä huoneessa on niin ihanan kiiretöntä" Lucy sanoi kimeällä äänellä, ei lainkaan omaan tapaansa. Edward Bay naurahti.
"Nautitaan rauhasta niin kauan kuin voimme... Meidänkin täytyy lähteä ennenpitkää tästä huoneesta..." Edward sanoi epäedwardmaisen arvoituksellisesti. Lucy naurahti ja kompasteli pahasti, mutta Edward otti hänet kiinni. Seuraavaksi tapahtui eräs asia todella nopeasti. Edwardin mieleen palasivat rytinällä kaikki varoitukset rauhanhuoneesta. Hän ei tiennyt mistä se johtui, mutta hetken seisoskelun kuluttua sekin palasi hänen mieleensä. Poika oli ollut hieman villinä aiemmin, ja juonut tuliviskiä. Hän ei kuitenkaan uskonut asian johtuvan siitä. Mutta kun Edward todella mietti, ei hänen mieleensä tullut muutakaan syytä. Tuliviski todennäköisesti esti rauhanhuoneen lumoukseen vajoamisen.
"Lucy... Lähdetään täältä ja äkkiä. Otetaan Stephen ja Jerry mukaan..." Edward sanoi hitaasti. Lucy pudisti päätään päättäväisenä.
"En tule. Haluan olla täällä..." hän sanoi yhä samalla kimeällä äänellä. Edward tajusi, ettei voinut muuta kuin käyttää voimaa. Hän tarttui kovakouraisesti Lucysta, ja lähti kiskomaan tyttöä ovea kohti. Hän aikoi hakea Stephenin ja Jerryn myöhemmin. Puolimatkassa ovelle Lucyn silmät lasittuivat, ja kun hän avasi suunsa, Edward järkyttyi niin että pudotti Lucyn käsivarsiltaan maahan. Tytön ääni oli sukupuoleton ja kaikui koko huoneessa.
"Edward Bay... Yrität rimpuilla irti lumouksesta, turhaan..."
Seuraavassa hetkessä Edward tajusi Lucyn tarttuvan häntä jalasta. Sitten kaikki pimeni, aivan kuin joku olisi sammuttanut valot. Poika vajosi maahan vertavuotavana myttynä.

Camilla Andrews ja Laureen Aston olivat kävelyllä Mustajärvellä. Vanhoina, hyvinä aikoina he olivat seurustelleet, mutta nykyään molemilla oli jotain säpinää jonkun toisen henkilön kanssa. Tytöt juttelivat aivan normaalisti, ja istahtivat sitten puiselle, hieman rikkinäiselle laiturille toivoen että se kestäisi molempien painon. Laituri oli tosiaan kokenut kovia, koska kömpelöt oppilaat olivat tanssineet sillä viime Catherine Bondin järjestämissä juhlissa. Aurinko paistoi ja kevätpäivä oli täydellinen auringonotolle. Camilla tosin piti enemmän synkkyydestä, ja syksy olikin tytön lempivuodenaika. Mutta olihan se mukava joskus ottaa aurinkoa ja rentoutua, varsinkin näin mukavassa seurassa.
"Vieläkö seurustelet Mendorin kanssa?" Camilla kysyi ja siristi silmiään. Laureen pudisti päätään. Eilen se oli tapahtunut, nimittäin ero. Hänen ja Jeanne Jacin petos oli ollut liikaa. Camilla nyökkäsi ja katsoi sitten taas nimensä mukaisesti mustalle järvelle. Pian häneen katseensa osui vähän kauemmas, mutaiseen rantaan. Rannalla makasi tyttö, tai oikeastaan tyttö oli puoliksi rannalla ja puoliksi vedessä. Laureenkin huomasi tytön, ja nousi ylös.
"Käyn katsomomassa miten hän voi." Laureen totesi. Kun hän käveli lähemmäs tyttöä, hän alkoi pikkuhiljaa tunnistamaan tämän. Cassie Vance, neljänneltä luokalta. Tyttö oli täysin märkä vedestä, ja hänen kasvonsa olivat maata vasten.
"Camilla, tule!" Laureen huudahti. Hetken kuluttua neiti Andrews olikin jo hänen vierellään. Yhdessä he käänsivät liikkumattoman tytön selälleen, nähdäkseen tämän kasvot. Ne olivat kalmankalpeat. Lisäksi tytön rinnat näkyivät, koska hänen puseronsa oli ilmeisesti mennyt aivan rikki rantakivissä, ja rintaliivit irronneet jossain vaiheessa. Laureen katseli Cassieta hetken, ja kokeili sitten tämän pulssin. Tieto tuli murheellisena Laureenin mieleen. Cassie oli kuollut. Hän oli päätynyt rantaan ilmeisesti viimeisinä elonhetkinään, yrittäessään pelastautua.
"Hän on... kuollut." Laureen totesi myös Camillalle. Camilla katsoi aivan hiljaisena Cassieta. Hukkunutta tyttöä.

Edward avasi silmänsä. Kun hän katsahti kättään, hän hätkähti. Se oli muuttunut valkoiseksi. Kun hän katsahti ylös, hän näki Lucy Bondin, valkoinen kaapu yllään. Seuraavaksi poika tajusi myös itse pitävänsä valkoista kaapua.
"Lucy... Miksi minulla on tämä kaapu?" hän kysyi. Samalla hän mietti pakoa. Lucy ei selvästi ollut ennallaan, ja kaikki muutkin piti saada ulos rauhanhuoneesta.
"Olet nyt rauhanhuoneen lähettiläs. Me lähettiläät houkuttelemme uusia ihmisiä rauhanhuoneeseen, jotta se saa ravintoa..." Lucy kuiskasi ja auttoi Edwardin ylös. Sitten hän napsautti sormiaan, ja Edward vajosi taas lumoukseen. Mutta nyt hänen mielessään pyöri vain yksi asia. Hänen piti saada oppilastovereitaan loukkoon rauhanhuoneeseen. Samalla pojan päässä alkoi soida eräs nimi.
"Tuo meille Jennifer Roweld... Tuo meille Jennifer Roweld..."
Lucy Bond oli jo mennyt rauhanhuoneen ovelle, ja avasi sen. Edwardkin asteli ulos, täysin lumouksen vallassa. Tästä lähtien rauhanhuone avautuisi vain lähettiläille, koska heissä oli rauhan siemen.

Miespuolinen parantaja oli vetämässä valkoista liinaa Cassie Vancen ruumiin ylle. Hän kuitenkin katsoi ruumista hetken, ja suuteli sitten tytön elottomia huulia todella kiihkeästi.
"Tämä tyttö ei hautaan mene..."

Cady ja Allen istuivat E-siiven tarjoiluvaunujen luona olevilla tuolilla. Allen kaatoi molemmille kurpitsamehua, ja Cady maistoi sitä varovasti, Allen oli nimittäin itse tehnyt mehun. Mehu oli kuitenkin kaikeksi onneksi ihan hyvää.
"Sinä siis myöhästyt häistä" Allen totesi Cadyn kerrattua suunnitelman vielä kerran. Tyttö nyökkäsi.
"Silloin ne varmasti perutaan, koska kaikki tahtovat että häät menevät kerralla putkeen" Cady sanoi. Allen virnisti, ja kumartui tarjoiluvaunujen yli suutelemaan Cadya. Kaikeksi epäonneksi hän lässähti kermakakkuun, mikä ei tehnyt hyvää hänen paidalleen. Tyttö rypisti otsaansa, ja vetäisi sitten sauvansa esiin. Hän osoitti Allenin paitaa.
"Kuuraannu" hän totesi tyynesti, jolloin kermat katosivat Allenin paidalta tyhjyyteen. Sitten he suutelivat uudestaan, mutta suudelma keskeytyi kun paikalle ilmestyi kalju mies, jolla oli todella suuret silmätlasit. Miehen yllä oli valkoinen kaapu ja sen keskelle oli piirretty kultainen risti. Hän piti kädessään vanhanaikaista kirjaa, ja tuijotti pariskuntaa.
"Hävetkää! Yritätte saastuttaa toisenne bakteereilla, jotta voisitte lintsata tunneilta. Neiti punapää, tuo on epätoivoisin lintausyritys ikinä... Vaihdella nyt bakteereja suun kautta... Herranjestas sentään, onneksi et ole neiti Dawson, herra Shanin morsian..." mies mutisi ja oli jo kävelemässä ohi, kun Cady nousi ylös.
"Olen kyllä Cady Dawson." hän totesi. Mies käännähti, ja suoristi silmälasinsa.
"Ja sitten tämä toinen on varmaan herra Shan! Minä olen pappi nimeltä Teddy, ja tulin ilmoittamaan että häät on siirretty huomiselle!"
Cady valahti takaisin istumaan, tuijottaen miestä järkyttyneenä. Allenkin käänsi tuolinsa toisinpäin voidakseen tuijottaa miestä. Pappi vain hymyili ylipirteästi.
"Olette varmaan iloisia!"
~Jatkoa seuraa

Hih, kivaa! Aina luen uunituoreen osan aivan hymyssä suin, koska ne on niin hyviä. Jatkoa!

oon ollu aika epäaktiivinen täällä forkalla.. mut mitä helvettiä täällä on tapahtunu? tää tarina.. se oli - IHAN MAHTAVA! oikeesti, luin koko 2-4 osaa putkeen, ja se kaikki oli todella hienosti kirjotettu. kiva ku täällä on todenteolla kaikkia siunattu kirjotustaidolla. juoni on ihana, siinä on jännitystä ja draamaa.
tarina etenee juuri sopivaa vauhtia, ja mustaki oli kiva, että siellä on ropesta tuttuja hahmoja, esim. isabella jne. ooh kiitos

hIHI PÄÄSIN MUKAAN TÄHÄN OSAAN - vvinkuroi innoissaan- . Kiitos aino nautittavasta tekstistä : ) en aikaisemmin ole tätä kommentoinut sillä en ole jaksanut, tyhmä minä, mutta pidän tästä kovin paljon. Toivottavasti jatkat tätä pian : )))

Oi vähän hyvä Repesin kyl paris kohas.. XD
Jatkoa vaan ja nopee =)

Pääsiskös vielä mukaan, jos pääsee nii pistäppäs Chris Cadea.

OSA 5
JUNAHÄÄT



Pappi tuijotti kaksikkoa hymy huulillaan. Cady katsoi takaisin, mutta käänsi sitten katseensa Alleniin, ja otti tätä kädestä.
"Parasta valita hääpuku nopeasti mikäli se ei vielä ole valmiina." pappi sanoi. Allen nousi ylös hyvin nopeasti.
"En todellakaan ole Aki Shan, vaan Allen Lindo. Cadyn oikea kihlattu." hän sanoi pidätellen vihaansa, ja kätteli pappia raivokkaasti. Pappi hämmästeli tätä suu ammottaen auki. Allen vetäisi Cadyn ylös, ja he lähtivät kävelemään hyvin nopeasti pois huoneesta. Pappi katseli heidän peräänsä. Tämä ei käynytkään niin helposti kun hän oli luullut. Asiat tosiaan vaikeuituivat selvästi. Cady ja Allen kävelivät jo kaukana, ja juuri silloin tyttö muisti jotain. Siksi hän pysäytti Allenin ja käänsi tämän katsomaan itseään.
"Allen. Tämä ei ole ainut ongelmamme. Isabella on täällä." Cady sanoi. Allen katsoi tyttöä hiljaa, ja eiliset tapahtumat palasivat rytinällä hänen mieleensä. Hän muisti sen kammottavan asennon mihin neiti Thornin ruumis oli vääntynyt, ja veriset kätensä joita hän pesi kallokoskessa. Cady huomasi poikaystävänsä menneen hyvin hiljaiseksi.
"Allen? Onko kaikki hyvin?" Cady kysyi. Allen oli hetken hiljaa, ja nyökkäsi sitten. Neiti Dawson kuitenkin huomasi aina, jos joku salasi häneltä jotain.
"Oletko jo tavannut Isabellan? Mitä hän sanoi?" Cady tiedusteli. Allen pudisti raivokkaasti päätään.
"Ei, järkytyin vain kun mainitsit Isabellan." Allen totesi. Sitten hän päätti, että Cadylle hän voi kertoa. Salailulla ei saatu aikaan hyvää suhdetta. Hän avasi taas suunsa.
"Tai no, minulle sattui ihan pikku moka." Allen aloitti kevyesti. "Isabella ja minä tapasimme kellotornilla. Hän yritti suudella minua joten tönäisin häntä. Ikkuna oli auki ja-" poika selitti, mutta Cady arvasi jo mitä oli tapahtunut.

Professori Jasmine Bond järjesteli papereitaan kaikessa rauhassa, synkässä kansliassaan. Kynttilät toivat puusta kasattuun huoneeseen ainoan valonsäteen, koska ikkunat oli laudoitettu umpeen. Hän pyyhkäisi hieman pölyjä pöydältä, ja pudotti vahingossa mustepullon lattialle. Kun se särkyi, Jasmine kirosi hiljaa. Hän ei ehtinyt poimia palasia lattialta, kun joku koputti oveen. Hän käveli kiukkuisena ovelle, miettien kuka kehtasi häiritä häntä näin myöhään illalla. Jasmine paukautti oven auki. Sen takana seisoi kalpea, huputtautunut mies.
"Päivää Cheri" mies sanoi, ja veti hupun päänsä yltä. Siinä seisoi Jacobus Bond, yhtä rumana kuin ennenkin. Miehen silmälasit vinksottivat. Hänen partansa oli takkuinen ja selkänsä kumarassa.
"S-sinä..." Jasmine sanoi hiljaa ja astui askeleen taaemmas. Jacobus tarttui häntä kädestä, ja tuijotti naista mielipuolisesti silmiin. Tosiaan, Jasminen oikea nimi oli Cheri, mutta hän oli vaihtanut sen jo ajat sitten. Jacobus Bond oli Catherinen isä, hullu taikakeksijä joka oli aiemmin usuttanut esimerkiksi Amharica-nimisen tappajakaulakorun oppilaiden kimppuun. Homma oli riistäytynyt käsistä kun koru oli saanut ihmishahmon, ja kuollut lopulta Nova Rosierin kädestä. Nyt Jacobus kietoi kätensä tiukasti Jasminen ympärille. Jasmine ei kyennyt liikkumaan, Jacobus oli kiinnittänyt jähmetysnapin hänen selkäänsä. Se oli miehen aivan ensimmäinen keksintö. Napin pystyi kiinnittämään keneen tahansa, jolloin se jähmetti kyseisen henkilön. Napista kykeni pääsemään irti vain jos Jacobus itse irrottaisi sen. Mies nosti naisen kokonaan syliinsä, ja asteli kirjahyllyn luokse.
"Mitä aiot?" Jasmine kysyi heikosti. Jos hän olisi kyennyt liikkumaan, olisi Jacobuksesta nyt jäljellä enää tuhkat. Mies kuitenkin vain tönäisi kirjahyllyn syrjään. Sen takaa paljastui puinen salaovi, jonka mies vain pamautti auki. Oven takaa taas paljastui synkkä, heikosti valaistu maanalainen käytävä. Mies lähti kantamaan naista käytävää pitkin, sulkien salaoven tarkasti perässään. Kirjahylly kuitenkin jäi syrjään, ja kanslian ovi auki. Kaikki toivo ei vielä siis ollut mennyttä.
"Kuule Jasmine... Käytävä johtaa kartanoomme. Siellä kerron että mitä hyötyä sinusta on uuden keksintöni kanssa. Rauhanhuoneen..." Jacobus kuiskasi. Jasmine olisi tuijottanut miestä ällistyneenä, jos olisi voinut. Miten on mahdollista että tuo mies olisi keksinyt satoja vuosia vanhan huoneen?

Adam McDonald asteli kansliakäytävää pitkin. Silloin eräästä ovesta astui valkoiseen kaapuun pukeutunut Edward Bay.
"Hieno kaapu, Ed!" Adam huudahti. Edward kuitenkin vain asteli Adamin luo, ja peitti tämän kasvot kädellään. Hetken kuluttua herra McDonald kaatui päin takana olevaa koristepatsasta, ja paukautti päänsä siihen. Rauhanhuoneen lähettiläs oli saanut ensimmäisen uhrinsa. Adam McDonaldin sydän löi enää hyvin heikosti.

Jasmine heräsi pikkuhiljaa tajuttomuudesta, johon oli vajonnut. Hän tajusi olevansa sidottuna sänkyyn. Hänen ylleen lankesi Jacobuksen varjo. Mies piti kädessään puukalikkaa, joka roihusi vihreitä liekkejä. Nainen tuijotti liekkejä. Hornanliekit olivat suoraan alimmasta helvetistä, ja ne olivat Jacobuksen toinen erikoisala korujen ohella.
"Aiotko polttaa minut?" Jasmine sähähti, kykenemättä vieläkään liikkumaan köysien ja jähmetysnapin vuoksi. Jacobus työnsi liekit aivan Jasminen naaman lähelle, ja naisen kasvot näyttivät niiden valossa vihertäviltä.
"Miksi väität keksineesi rauhanhuoneen?" Jasmine kysyi. Jacobus tiputti muutaman liekin kalikasta sängylle, joka roihahti heti voimakkaisiin, vihreisiin liekkeihin. Jasmine pysyi täysin tyynenä.
"Rauhanhuone oli minun keksintöni. Asetin lumouksen. Huone on aivan uusi, ennen sitä ei edes ollut, vaikka taruja onkin liikkunut. Idean sain oikeastaan juuri niistä taruista..." Jacobus sanoi hiljaa. Liekit nuolivat jo Jasminen olkapäitä. Jacobus käännähti, ja asteli pois huoneesta. Hetken kuluttua koko makuuhuone roihusi vihreissä liekeissä.

Seuraavana aamuna Cady ja Allen istuivat Tylypahkasta lähtevän junan viimeisellä vaunuosastolla. Neiti Dawson katsoi hieman haikeana ulos ikkunasta. Häiden uhan alla he olivat päättäneet lähteä ja palata kun pöly on hieman laskeutunut. Cady oli antanut Allenille anteeksi Isabellan tapon, kun poika oli selittänyt kaiken. Juna lähtisi aivan kohta.
"Häihin olisi kaksi tuntia..." Cady sanoi ja katsoi ikkunasta ulos. Allen suuteli häntä suoraan suulle.
"Pappi saa jäädä nuolemaan näppejään." hän virnisti. Cady naurahti, muttei voinut olla olematta hieman katumapäällä. Kun hän olisi linnasta jonkin aikaa poissa, hän jäisi todella pahasti jälkeen opinnoissa. Hetken kuluttua juna lähti liikkeelle. Kun linna katosi näkyvistä, vaunuosaston ovi pamahti auki. Sen takana seisoi pappi. Cady ja Allen kalpenivat molemmat, varsinkin kun papin takaa astui Aki Shan, ja pian käytävää pitkin paikalle asteli kourallinen häävieraita.
"Jos ette halua pitää häitä linnassa, voimme myös pitää ne junassa!" pappi huudahti. Cady nousi nopeasti ylös.
"Miten löysitte meidät?" hän tiedusteli. Allen mulkoili Akia todella pahasti. Pappi asetti Cadyn päähän ruusuista tehdyn päähineen. Cady oli hyvin vaivaantunut.
"Voimme aloittaa. Morsian ja sulhanen, vierekkäin."

Jasmine tunsi olevansa kirjaimellisesti liekeissä. Hän ei keksinyt mitään keinoa vapautua tästä tilanteesta, vaikka mietti sellaista kuumeisesti. Hän näki sankan liekkimeren takana seinälle maalatun Bondien sukuvaakunan. Nainen oli sekä köysissä että jähmetetty. Tilanne oli suoraan sanottuna toivoton. Sukuvaakunan alla luki "Tikeil Siop". Jasmine muisti juuri silloin noiden olevan loitsut murtava taikasana. Hän ei voinut kuin koettaa, ja lausui loitsun hyvin heikkona. Siinä samassa liekit muuttuivat tuhkaksi, köydet hellittivät ja Jasmine tunsi liikuntakykynsä palaavan.
~Jatkoa seuraa

Pääsisikö vielä? Jos pääsee nii Zoey Bond 1lk

OSA 6
KAUHISTUTTAVA MIES

Rauhanhuone oli tyyneyttä ja hyvyyttä täynnä oleva huone. Turvallinen se ei kuitenkaan ollut, koska jokainen huoneeseen astunut vajosi kammottavaan lumoukseen. Lumous vei ihmisiltä järjen pois. Rauhanhuoneen kauhut eivät jääneet tähän. Joillekin sen eräs ominaisuus oli viimeinen onni ennen lumouksen aiheuttamaa kuolemaa, mutta jotkut pelkäsivät viimeistä ominaisuutta kaikkein eniten.

"Juhlistamme nyt Aki Shanin ja Cady Dawsonin vihkimistä avioliittoon. Äh, en jaksa tätä saarnaa..." pappi huokaisi. Cady katseli muualle, eikä selvästi ollut yhtä innoissaan kun häävieraat.
"Tahdotko ottaa Aki Shanin aviovaimoks- äh, mieheksesi, Cady Dawson?" pappi kysyi juhlallisesti. Silloin Allen tarttui salamannopeasti Cadya kädestä, ja lähti kiskomaan tyttöä vieraita täynnä olevan junavaunun ikkunan luo. Vieraat kaatuilivat heidän jalkoihinsa ja kirkuivat. Aki näytti hyvin hämmentyneeltä. Ikkunasta näkyi juuri kaunis niitty, joka oli täynnä vaaleanpunaisia, pieniä kukkia. Allen epäröi hetken, mutta pamautti sitten ikkunan rikki voimakkaalla potkulla. Cady tunsi monien käsien kietoutuvan ympärilleen, kun taas Allen kiskoi häntä ohuelle ikkunalaudalle.
"Allen! Aiotko hypätä liikkuvasta junasta?" Cady kirkui samalla kun läpsi vieraiden käsiä irti itsestään. Allen pudisti päätään ja kiipesi hajonneesta ikkunasta junan katolle. Cady epäröi hetken, mutta kiipesi sitten perässä.
"Siirrämme siis vihkimisen katolle!" kuului huuto junasta. Kuuma aurinko poltteli Cadyn niskaa, mutta Allen ei kiinnittänyt paisteeseen edes huomiota. Hän vain lähti juoksemaan junan kattoa pitkin. Cady tajusi juosta vasta, kun pappi ja häävieraat alkoivat kiivetä katolle. Allen juoksi jo kauempana, mutta lopulta matka päättyi junan toiseen päähän. Kings Cross-juna liikkui todella kovaa vauhtia, ja kaksikko katseli alas. Sitten he vilkaisivat takanaan lähestyviä häävieraita. Cady tunsi kaiken toivon valuvan hukkaan. Hän horjahti kauhistuneena, ja tipahti suoraan raiteille. Allen katseli kauhistuneena alas.

Rauhanhuoneen kukkulalla makasi kuollut Adam McDonald. Lähettiläät, Lucy Bond ja Edward Bay seisoivat ruumiin yläpuolella.
"Hän on ensimmäinen rauhanhuoneeseen kuollut." Edward totesi konemaisesti. Lucy nyökkäsi hyvin hitaasti, ja kumartui ruumiin ylle. Lempeä ja lämmin tuuli puhalsi. Hän silitti Adamin otsaa.
"Lepää rauhassa." Lucy kuiskasi Adamin korvaan. Sitten hän nousi ylös. Edward katsoi tyttöä silmiin, ja he molemmat tiesivät mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
"Rauhanhuoneen on saatava lisää uhreja." Edward totesi. Lucy otti häntä kädestä, ja yhdessä he lähtivät astelemaan kohti rauhanhuoneen ovea.

Peggy Rosehale ja Ellie Rowards kävelivät linnan käytäviä pitkin. He olivat todella onnellisia, koska molemmat olivat saaneet Ennustuksen kokeesta Upean!
"Sain kaikki oikein! Tämä on uskomatonta" Ellie sanoi hymy huulillaan, ja tuijotti koepergamenttia. Peggykin katsoi omaansa. Kokeessa oli kysytty ties mitä teenlehdistä ja kristallipalloista, ja jollekkin ne saattaisivat olla täyttä hepreaa. Eivät kuitenkaan tälle kaksikolle. Onnentunne oli todella suuri, ja yhtäkkiä heidän viereensä pamahti upea, kultainen ovi. Peggy tuijotti ovea hämmentyneenä, ja oli juuri tarttumassa ovenkahvasta. Ellie tajusi että tuossa huoneessa oli jotain pahaa, joten hän tarttui Peggyä nopeasti olkapäästä.
"Älä koske siihen oveen, Peggy!" Ellie huudahti ja kiskoi melkein väkivaltaisesti Peggyn oven luota. Tyttö katsoi toista tyttöä todella hämmentyneenä.
"Miksen?" hän kysyi ja kiskaisi itsensä irti. Ellie mietti hetken, ja sitten hänen mieleensä palasivat vähän aikaa sitten tapahtunut taikuuden historian tunti.
"Tuo on takuulla rauhanhuone. Se on saatava tuhottua. Haetaan professori. Kaikki kadonneet oppilaat ovat varmasti siellä." Ellie pulputti, ja lähti sitten todella kovaa vauhtia kansliakäytävää kohti. Peggy jäi seisoskelemaan oven eteen. Ei se voinut olla niin vaarallista. Ellie pilasi kaiken, jopa hänen onnentunteensa. Ja juuri silloin ovi katosi. Peggy tuhahti, ja asteli nopeasti pois oven luota.

Allen tuijotti niin kauhistuneena raiteille, ettei edes tajunnut hypätä Cadyn perään, vaikka juna oli edennyt jo todella paljon putoamiskohdasta. Pappikin katsoi alas.
"Haenkin mustan kaapuni. Näistä ei taidakkaan tulla häät, vaan-" pappi aloitti mutta Allen nousi raivoissaan ylös. Auringon eteen siirtyi tumma pilvi.
"Cady elää!" Allen huudahti. Sitten hän asetti jalkansa junan katon ulkopuolelle, muttei uskaltanut pudottautua. Lopulta hän nousi ylös, ja katseli epätoivoisena ympärilleen. Silloin eräs häävieraista tuli hänen luokseen luudan kanssa.
"Ota tämä luuta, ja pelasta rakkaasi." nainen sanoi. Allen katsoi naista hieman epäröiden, mutta tarttui sitten luutaan.
"Kuka olet? Etkö kannatakkaan Akin ja Cadyn avioliittoa?" Allen kysyi, ja nousi jo luudalle. Nainen naurahti.
"Se liitto olisi tuhoon tuomittu. He ovat täysin erillaisia. Ja minä olen Yvonne Dawson, Cadyn täti." nainen sanoi. Allen väläytti naiselle pikaisen hymyn, ja nousi lentoon luudan kanssa. Hän lähti lentämään ennätysnopeaa vauhtia raiteiden yllä, vilkaisemattakaan taakseen. Pian hän laskeutui verisen Cadyn vierelle, ja hyppäsi luudan kyydistä. Hän kietoi hellästi kätensä tytön ympärille, ja nosti tämän. Hetken kuluttua Cadyn kylmälle poskelle tipahti kyynel. Allenin kyynel. Miksi tässä piti käydä näin? Miksi hyvien ihmisten piti lähteä ensimmäisinä? Kaikki oli mennyt aivan pilalle. Silloin kuului todella kovaa, lähestyvän junan ääntä. Allen katsoi viereensä. Ja kyllä, häntä ja Cadya kohti lähestyi juna. Se oli jo aivan lähellä, ja poika tärisi niin paljon ettei kyennyt liikkumaan. Jos hän ei pian saisi itseään liikkelle, hän ja Cady kuolisivat molemmat junan alle.

Professori Jasmine Bond seurasi Ellie Rowardsia, joka ohjasi hänet sille paikalle missä rauhanhuoneen ovi oli ollut. Jasmine oli hetki sitten vapautunut Jacobuksen kynsistä ja päässyt takaisin kouluun, turvaan.
"Aivan... Rauhanhuone." Jasmine totesi, mutta huomasi että ovi puuttui. Nyt kun hän tiesi että se oli Jacobuksen hullu keksintö, hän halusi tuhota sen lopullisesti. Hän vetäisi sauvansa esiin, ja osoitti sillä päätään. Ellie katsoi Jasminea hiukan ihmetellen, mutta Jasmine alkoikin vetää päästään hopeisia, onnellisia muistoja. Sitten hän heilautti sauvaansa, ja muistot lensivät seinälle. Kuului kova pamahdus, ja rauhanhuoneen ovi ilmestyi seinään. Nyt Jasmine siirsi sauvansa ovea vasten. Ensin oli paras testata yksinkertaisia hävitysloitsuja.
"Hajothus!" hän huudahti. Ovelle ei käynyt mitään. Jasmine mietti hetken, ja huudahti sitten toisen loitsun.
"Poistujo!"
Vieläkään ei tapahtunut mitään. Onneksi onnelliset muistot pitivät oven paikoillaan, sillä Jasminen turhautuneisuus olisi varmasti saanut oven katoamaan heti niiden loitsujen jälkeen. No, tulipa ainakin todettua etteivät normaalit loitsut tehonneet rauhanhuoneeseen. Kun Jasmine kohotti taas sauvansa, pamahti ovi auki ja esiin tuli savuvanan mukana ruskeahiuksinen, komea mies, joka virnuili ilkeästi.
"Voi teitä... Yritätte estää rauhanhuoneen laajenemisen."
Sitten hän käänsi katseensa Ellieen.
"Mukavaa että täällä on hieman nuorempaakin väkeä... Pikkutyttöjä on mukavampi surmata." mies sanoi ja naksutteli rystysiään. Ellie perääntyi seinää vasten, mutta meis hyppäsi yliluonnollisen loikan Ellien eteen. Hän tarttui tyttöä kaulasta, ja nosti tämän ylös. Jasmine oli tajunnut heti, että tuo mies oli osa rauhanhuonetta, mieskin oli Jacobuksen mielipuolinen keksintö.
"Älä huoli. Pääset lounaaksi." mies totesi Ellielle, ja iski kätensä suoraan tytön otsan läpi. Jasmine katsoi kauhistuneena, kun mies tiputti velton ruumiin lattialle.
"Nyt minun on kai sitten pakko tappaa sinutkin..." mies virnisti, ja veti esiin pelottavan pitkän miekan. Jasminekin veti oman miekkansa esiin, ja tuijotti miestä vihaisena.
"Et tapa enää yhtäkään oppilasta. Sen minä vannon."
~Jatkoa seuraa