Everyday life

Nimi: Everyday life..
Kirjoittaja: Minä, Mallu aka Apl
Genre: Angst
Ikäraja: öö.. kai se kaikille menee, tosin kielenkäyttö saattaa vahingoittaa.
Muuta: Joo, tota.. päätin kirjottaa tälläsen angstausnarinan, kun tuli vaan tällänen inspis tähän. Tää on tän narinan ainut osa, enkä taida jatkaa muutenkaan tarinoiden kirjoittelua. Tässä saattaa ilmaantua toistoa, koska oon niin tyhmä ja toistan koko ajan kaikkee. Tarina ei liity mitenkään Tylypahkaan, vaan ehkä kertoo mun tavallisesta arjesta. Lukekaa ja kommentoikaa (:


Viimein opettaja lausuu ne sanat, mitä olen viimeiset neljäkymmentäviisi minuuttia odotanut. Tunnen sen helpotuksen tunteen ja surullisille kasvoilleni ilmestyy hymy. Nousen puiselta koulun penkiltä ja nostan olkalaukkuni olalleni. Minä avaan oven ja lähden kulkemaan koulunkäytävää pitkin A-rapuille. Suurinpiirtein juoksen raput alas ja pysähdyn palo-oven kohdalle. Joku on liimannut oveen julisteen. Julisteessa sanotaan jotakin koulun juhlista. Ilmeeni synkkenee kun tajuan, että juhliin tuodaan seuralainen. Murahdan ja laahustan kaappini luokse. Kaivan taskujani liian kauan ja kuulen jo rumia sanoja takaani. Muutkin haluavat päästä kaappiensa luo. Eikö olekkin suoraansanottuna perseestä? Koota nyt neljä kuutionmuotoista laatikkoa päällekkäin ja jokainen joutuu odottamaan ja murisemaan.

Löydän avaimeni viimein ja avaan kaappini. Tungen englannin oppikirjat kaappiini ja otan matematiikan kirjat kaapista. Suljen kaapinoven ja nousen seisomaan. Mulkaisen vihaisesti kaikkia edessäni olevia mustien otsahiuksieni takaa.
Olen aikeissa ja nostaa keskisormeni pysytyyn ja heristellä sitä heille, mutta toisaalta en haluaisi olla ilkeä. Pujotan kenhät jalkoihini ja vedän nahkatakkini ylleni. Minua ei voisi vähempääkään kiinnostaa muut läsnäolijat tässä huoneessa, joten en sano sanaakaan ja pidän suuni yhtenä viivana.

Ulos päästyäni, vedän keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja astelen vanhalle seinäpaikalleni. Nojaudun seinään kiinni, lasken katseeni maahan ja vien napit kovillein. Musiikki alkaa kuulua kuulokkeista ja alan hetken päästä nyökytellä päätäni sen tahdissa. Vedän hupun päähäni ja uppoudun ajatuksiini. Mietin taas samoja asioita jotka pyörivät päässäni. Omaa tulevaisuuttani ja eilispäiviä. Tulevaisuuteni on osittain jo arvattavissa, jos oppimismenestykseni jatkuu hyvänä, voin saadakkin hyvän työpaikan, tosin minullakaan ei ole puhtaatjauhot pussissa. Ja miksikö eilistä? Noh, vietään suurimman osan vapaa-ajastani tietokoneella. Pelaan ja chattailen ystävieni kanssa. Joten, ajattelen myös näitä nettikavereitani.

Katselen muita pihallaolijoita. Ensimmäiseksi katseeni kohdistuu seitsemäsluokkalaisten teiniporukkaan. Muutama kuukausi sitten minäkin olin osa tuota. En halua siihen enään. Osittain minut jätettiin siitä ulkopuolelle ja osittain minä itse jäin siitä pois.En halua olla niin kuin he, olla riippuvainen toisista, kuunella paskaa musiikkia, sellaista mitä en itse kuuntele ja mielyttää sitä suosituinta, jotta saisin itse suosiota. Seuraavaksi käännän pääni kahden yhdeksäsluokkailaisen luo. Nuo kaksi ovat aina yhdessä, luulenpa, että he ovat parhaita kavereita. Jos oikein olen käsittänyt, he molemmat ovat melko samanlaisia kuin minä. Lisäksi heillä on mieletön vaatemaku.

Lyhistyn istumaan seinää vasten, ja koukistan jalkani. Perseeni alla on märkiä kiviä, joten on arvattavissa, että perseenikin kastuu. Annan asian olla ja tuijotan kauas eteenpäin. Näen kuinka varis tonkii roskia jonkun roskakasan luona. Nauran heleästi pienellä äänellä varikselle ja vaikenen sitten. Pääni alkaa taas heilua, kun napeista lähtee soimaan jokin ihana kappale. Ehkä jopa hiljaa alan sitä hyräillä, enkä viitsi edes miettiä mitä muut siitä ajattelevat.

Ihmiset alkavat valumaan kohti ulko-ovea, ja minä ryntään ihmisten perään. Joudumme kaikki odottamaan vielä muutaman minuutin ja silloin kello pirisee. Oppilaat rynnivät sisään, tönivät ja kirovat. Minä koitan pitää itseni pystyssä ja mulkoilen kaikkia varoittavasti. Eräs poika tönäisee minua ja minä horjahdan maahan. Tällä kertaa teen sen mitä aijemmin uhkasin. Nostan keskisormeni pystyyn ja huudan rumia sanoja. Poika vain nauraa röhöttää ja lähtee matkoihinsa.

//: Tää tosiaan loppuu tähän.

Huu.. jännää. Vaikka tossa ei sinällään paljoa tapahtunutkaan, siitä sai silti aika paljon irti. Toi kuulostaa just tommoselta ihanan ankeelta koulupäivältä. Ja osaan myös jotenkin samaistuu, esim. kun puhuit siitä seiskaporukasta.. Sellaisia porukoita on vähän joka koulussa.. Mut don't worry, kyllä sä sieltä varmasti löydät vielä hyviä tyyppejä. Ja saatan jopa arvata kenestä kahdesta ysiluokkalaisesta puhuit Kirjotat muuten hyvin, ja kuvailet kivasti asioita.

//Ja lisäks toi on muuten ihan totta, että koulun kaapit on oikeesti syvältä ku niit on sillee neljä päällekkäin!! Ja sori kommentti on aika lyhyt ja sekava ja kaikkee muuta turhaa.