Stephen's reign

Nuori nainen istuu ylpeä ja kopea ilme kasvoillaan smaragdinvihreällä silkkityynyllä, jonka taakse on loihdittu pehmeä selkänoja. Naisella on päällään tummankeltainen kaapu jonka helmat laskeutuvat kauniisti ilmassa leijuvan silkkityynyn molemmin puolin. Ruskeat hiukset ovat sidottu kauniisti mustalla silkkinauhalla tiukaksi nutturaksi. Äkkiä ovi avautuu, sisälle astelee kaksi tummiinkaapuihin pukeutunutta muukalaista jotka retuuttavat rääntynyttä ja rähjäistä tyttöä. Tytön mustat hiukset ovat aivan takussa ja vaatteet noetut ja repaleiset. Miehet saapuvat silkkityynyllä istuvan naisen eteen tiukkailmeisinä. He kiskaisevat mukanaan retuuttamansa tytön pystyyn ja pakottavat hänet kohtaamaan naisen kylmän ja halveksivan katseen.
”Alice.” Tyynyllä istuva nainen tokaisee jäätävästi kohdattuaan mustahiuksisen tytön katseen. Tyttö vastaa uhmakkaasti katseeseen ja ryhdistäytyy täyteen pituuseensa tummakaapuisista välittämättä.
”Stephen.” Aliceksi kutsutun tytön uhmakas äänensävy sai tummankeltakaapuisen naisen värähtämään tuskin havaittavasti.
”Sinulle Herttuatar Jac.” Nainen tokaisee jääkylmällä äänellä ja osoittaa sormellaan tyttöä alistavasti.
”Teloitettavaksi!” Herttuatar huudahtaa sormensa yhteen naksauttaen. Heti käskyn saatuaan hetki sitten ryhdikkäästi seisovat miehet lähtevät raahaamaan vastaan pyristelevää ja kiroilevaa Alicea kohti kellarikerrosta..
Viisi vuotta sitten, Stephen Jacin ollessa 15 vuotias Nova hyökkäsi jälleen [Tylypahka]'an. Hän oli hyökännyt useasti ennenkin, mutta tuloksettomasti. Muiden huomaamatta Nova kaappasi tyttöjenvessasta kaunistautumassa olleen nuoren neidin, Stephen Jacin. Tyttö yritti huutaa ja rimpuilla, mutta turhaan, Nova oli liian voimakas.
Mies retuutti agressiivisesti rimpuilevan neitokaisen Musta järvelle ja sitoi hänet siellä
tiukasti puunrunkoon kiinni. Nova selitti murhaavasti häntä mulkoilevalle Stephenille ehdot pahemmin vastalauseista välittämättä, liittoudu kanssani tai kuole. Tyttö tuumaili hetken vaihtoehtoja punniten kumpaakin tarkasti mielessään. Lopulta hän antoi vastauksensa:
”Liittoudun kanssasi, kunhan opetat minulle kaiken minkä osaat.” Nova mietti hetken kulmat rypyssä, mutta nyökkäsi sitten. Hän opettakoot tuolle tyttörukalle taitonsa, hänestähän voisi saada vaikka millaisen apulaisen.
Nova tuhrasi melkein opettaakseen nuorelle oppipojallensa kaiken tarpeellisen anteeksiantamattomista kirouksista alkaen. Stephenin hallitessa tappokirouksesta komennuskiroukseen mies ajatteli heidän olevan valmiita ..kohtaamaan [Tylypahka]'n rehtorin, Faith Dawlishin.
Nova asteli ryhdikkäästi keskelle huispauskenttää vakavan näköinen keltamustaankaapuun pukautunut oppipoikansa perässään. Faith katseli huvittuneena parivaljakkoa keskellä taisteluareenaksi muutettua huispauskenttää.
” Miten ajattelit että tuollainen pikku tyttö pärjää minulle?” Nainen kysäisi virnistäen leppoistasti. Nova kohotti kulmiaan pysähtyessään naikkosen eteen haastavasti.
”Jollet sattunut huomaamaan, minä olen hänen kanssaan.” Faith nyökkäsi Novan vastaukselle hyväksyvästi virnistys haihtuen kasvoiltaan.
”Voimme varmaankin aloittaa?” Mies sekä nainen kyyristyivät hieman vetäessään sauvat taisteluvalmiiksi taskuistansa. Muutama askel taaemmas, kumarrus. Taistelu alkoi vauhdikkaasti, kiroukset lentelivät ilmassa tiuhaan tahtiin. Ja niitä väisteltiin sitä mukaa mitä ne lähenivät. Taistelu kesti kokonaisuudessaan muutaman tunnin ja sen aikana Stephen ehti saada syvän naarmun kaulaansa ja paljon ruhjeita, mutta rehtorin tila oli sitäkin pahempi. Faith lyyhistyi vakavasti haavoittuneena keskelle areenaa taistelun päätteeksi, häneen oli osunut tappokirous suoraan rintaan pienen herpaantuneen hetken aikana. Nova ja Stephen astelivat voittajina ulos areenalta.
Nova ehti opettaa tytölle muunmuassa hirnyrkkien tekemisen kuluvan vuoden aikana ja sen oppiminen sai Stephenin suunnittelemaan vallankaappausta Novalta. Mies ehti opettaa muitakin kiduttamisniksejä oppipojallensa, josta hän alkoi hetki hetkeltä pitää enemmän.
Eräänä kylmänä helmikuisena päivänä Stephen asteli sauva koholla juuri kylpytuokionsa lopettaneen Novan luokse. Mies oli pelkässä kylpypyyhkeessä juuri ammeesta nousseena kun Stephen osoitti sauvallaan häntä ja huusi:
”Avada kedavra!” Vihreä kipinä suihku osui miestä rintaan kaataen hänet kaakeloidulle kartanon lattialle. Tyttö kuljetti sauvansa takaisin hihaansa irvokkaasti ruumiille hymyillen. Siitä alkoi Stephen Ashleigh Jacin hirmuvalta [Tylypahka]'ssa.
Kello löi kaksitoista. Nainen vilkaisee nopeasti rannekelloaan ja toteaa pienelle keltaoranssille kissalle joka juuri venyttelee raukeasti lattialla:
”No niin Naomily, nyt on aika mennä kuuntelemaan ensiluokkalaisten orkesterin harjoituksia.” Herttuatar katsahtaa vielä seinää koristavan Novan naamaan kylmän kalskeasti hymyillen. Tiesinhän että olisin vielä sinuakin mahtavampi.. Hän myhäilee tyytyväisenä itsekseen.
Tummankeltainen kaapu heilahdellen herttuatar kävelee ryhdikkäästi synkkien ja kapeiden käytävien lävitse. Käytävien seinillä komeilee muutama amputoitu jalka, irvokkaita tauluja ja joitakin ihmispäitä joiden katseet olivat jääneet ikiajoiksi samanlaiseen sanattomaan huutoon. Nainen sivuuttaa jopa parikappaletta vitriineissä olevia huulia ilmekkään värähtämättä, mutta ihmekkös tuo hänhän on ne itse sinne laittanut. Käytävän päässä on ovi josta herttuatar puikahti sisään melkeinpä yhtä synkkään ja ilottomaan eteishalliin, hallissa olevat harvat oppilaat siirtyivät nopeasti tietä antaen kauemmaksi julmasta naisesta joka purjehtii heihin silmäystäkään luomatta ohi.
Suuren salin ovi avautuu. Sisään astuu herttuatar korkokenkien kannat kopahdellen lattiaa vasten. Kukaan ei sano hiiskahdustakaan, ei edes orkesterinjohtaja Catherine Bond jonka muovinen tekojalka loistaa auringossa vieden kaikkien huomion. Auringonvaloa tulvii sisään verenpunaisilla samettiverhoilla koristeltuun huoneeseen muutamasta katto- ja yhdestä suuremmastakin ikkunasta joiden karmit olivat selvästi ihmisluista veistettyjä.
Lopulta orkesterinjohtaja ja kapellimestari rikkoo hiljaisuuden sanomalla reippaasti:
”Hyvää päivää, herttuatar. Voimmeko jo aloittaa?” Nainen vailla hymynkarettakaan nyökkää jolloin Catherine kohottaa omasta sääriluustaan veistetyn puoliksi vereen kastetun tahtipuikon korkealle ilmaan. Juuri silloin musiikki alkaa virrata oppilaiden soittaessa varpaankynsistä tehdyillä plektroilla luista ja jänteistämuovatuilla soittimillaan. Soittimista tulee ihmeen kaunis ääni ilmoille, vaikka pienet ensiluokkalaiset melkein tärisevät pelosta.
Juuri kappaleen kauneimmassa kohdassa pienimmän ensiluokkalaisen, joka soittaa viulua, keskittyminen herpaantuu. Hermostuksissaan poika soittaa kamalan kitisevän äänen luusta ja jänteellä tehdyllä jousellaan. Herttuatar pamauttaa jalkansa kopsahtavasti maahan, jolloin koko sali vaikenee silmänräpäyksessä. Catherine Bond vilkuilee pelokkaana oppilaansa kohtalosta naista melkein kyyneleet silmissään, mutta hän estää kyyneliä tulemasta tietäessään mitä mieltä herttuatar on itkemisestä.
”Mitä tuo oli olevinaan?” Nainen kysyy kylmästi luisevalla sormellaan pikku-poikaa osoittaen. Poika vapisee niin paljon että jousi tipahtaa hänen kädestään vanhan näköiselle puulattialle, hän kumartuu nostamaan sitä raivostunutta herttuatarta vilkuillen.
”Vastaa!” Karjahdus kajahti huoneessa uuden lattian tömäyttämisen siivittämänä. Poika sopertelee hermostuksissaan vastaukseksi:
”Se oli vahinko, antakaa minulle anteeksi, herttuatar.” Ärtynyt herttuatar sulkee hetkeksi silmänsä, mutta avaa ne tovin kuluttua. Nainen nousee seisomaan jäykästi uhkaava ilme kasvoilla, hän lähtee kävelemään poikaa kohti kengänkannat pelottavasti lattiaa vasten kopsahdellen. Saavutettuaan pojan, herttuatar vetää kaavustaan valossa välkähtävän luukahvaisen tikarin.
Tikari välähti ilmassa ja osui poikaa hieman olkapään alapuolelle. Rutisevan äänen ja pojan itkun saattelemana terä uppoaa yhä syvemmälle lihaan. Kylmäverinen hymy huulillaan nainen sahaa tikarillaan käden irti kokonaan. Verta valuu valumistaan käden tipahtaessa kylmästi kolahtaen lattialle poika itkien yhä voimakkaammin. Herttuatar tuhahtaa pojan itkulle edelleen tunteeton hymy valkeilla kasvoillaan, hän pyyhkäisee nopealla liikkeellä tikarin kärjen silkkiverhoon vieden sen sitten takaisin kaapunsa uumeniin.
”Hoida tuo ja siivoa sotku.” Nainen huitaisee, oikeankäden juuri menettänyttä, itkevää poikaa kohti kädellään hymy hyytyen, sanottuaan sanottavansa hän lähtee kävelemään kuten aina, arvokkaasti takaisin kansliaansa kohti.
Pitäisiköhän käydä katsomassa Reneä alakerrassa? Herttuatar istuskelee jälleen silkkityynyllään vailla hymyä. Silkkihansikkaat käsissään nainen nappaa säännöllisin väliajoin vieressään olevasta luisesta kulhosta viinirypäleen suuhunsa. Äkkiä ovelta kuuluu voimakas koputus. Herttuatar siirtää ylvään katseensa oveen ja lausahtaa kovalla äänellä:
”Sisään.” Sisään astuvat samat tummakaapuiset miehet kuin aamummallakin, tällä kertaa he retuuttavat välissään vaaleanruskea hiuksista pelokkaan näköistä tyttöstä.
”Kuka tällä kertaa?” Nainen huokaisee ja siirtää katseensa tylsistyneenä pitkiin mustakeltaisiin kynsiinsä. Miehet saavuttavat aiempaa huomattavasti nopeammin päämääränsä johtuen varmaankin siitä, että tyttö asteli omin jaloin mukana eikä häntä tarvinnut raahata.
”Herttuatar, tässä on Eva Strawberry.” Vasemmanpuoleinen mies kuljettaa kätensä huppunsa reunalle kunniaa tehden. Evaksi nimitetty tyttö katselee arasti silkkityynyllä arvokkaana istuvaa herttuatarta mutta niiaa sitten hyvien tapojen mukaan.
”Parahin herttuatar, halusitte tavata?” Hän sanoo suuren kunnioituksen vallassa.
Nainen vain katselee tyttöä syvän halveksunnan vallassa, kohottaa sormensa ja osoittaa suoraan Evaa sillä raa'asti hymyillen.
”Rautaneitsy vai piinapenkki?” Hän kysyy entistä leveämmin tunteetonta hymyään hymyillen. Eva valahtaa kalpeaksi kuullessaan vaihtoehdot, ja änkyttää:
”A-aiotko t-tappaa minut?” Herttuatar tuhahtaa hymy kaikoten huuliltaan, miten tyhmä tuo tyttö on, hän tuntui ajattelevan. Mutta vastasi silti:
”Mikä kysymys, tietysti aion. Ja koska et kerran osaa päättää, niin minä valitsen piinapenkin sinun puolestasi.” Jääkylmä hymy huulillaan nainen viittaa miehille että he kuljettaisivat Evan pois. Hän kuitenkin nousee tummakaapuisten lähtiessä raahaamaan kiljuvaa tyttöä kohti alakertaa. Herttuatar seuraa arvokkaasti kaapunsa helmoja pidellen tyttöä ja hänen kuljettajiaan kohti kolkkoa kellaria.
Seurue astelee lävitse kellarikerroksen jota peittää luukasat, ummehtunut haju ja hämähäkinseitit, Eva inahtaa inhoten hämähäkin tiputtua hiuksiinsa. Miehet kiskovat vastaanhangoittelevan neitokaisen kellarin perällä olevaan pieneen huoneeseen, jossa on vain kaksi esinettä. Rautaneitsy ja piinapenkki. Tummakaavut asettavat Evan pakottamalla makuulleen piinapenkkiin ja kahlitsevat hänen jalkansa ja kätensä kiinni. He asettuvat omille paikoilleen, toinen pääpuoleen ja toinen jalkapuoleen. Herttuatar jää seinänvierelle katselemaan tapahtumia kylmästi sormiaan napsauttaen. Napsahdus kajahtaa huoneessa merkkinä, miehet alkavat kammeta kumpikin omaa kampeaan jolloin kahleet helisten ja kalisten kiristyvät Evan tuskanhuudon siivittäminä.
Melkein puolen tunnin kampeamisen jälkeen kuuluu inhottava risahtava ääni ja tummanpunaista verta alkaa pulputa lattialle, kädet olivat irronneet. Herttuatar taputtaa ihastuneena käsiään yhteen kuin innostunut pikku-tyttö.
”Jalat vielä.” Hän kannustaa kumpaakin miestä innokkaana. Jalat muodostuvatkin ongelmallisimmiksi repiä irti. Koska kädet olivat jo irronneet niin jalkoja olisi hieman mahdoton yrittää piinapenkissä repiä. Nainen seinänvierellä huokaisee tylsistyneenä, sitten hän astahtaa muutaman kohtalokkaan askeleen puoliksi paloitellun Eva Strawberryn luokse. Hän nappaa jo tutuksi käyneen tikarin kaapunsa povitaskusta uhkaavasti sen kohottaen. Muitta mutkitta herttuatar viiltää kummankin jalan tytön ruumiista irti. Sen jälkeen hän vie verisen tikarin povitaskuun takaisin ja hymähtää sanoen:
”Siivotkaa tuo sotku, irroittakaa kylläkin kallo. Siitä saa vaikkapa uuden suolaripottimen.” Nainen lähtee jälleen pois huoneesta yläkertaa kohti.
Portaissa herttuatarta vastaan tuli yllättäen taikaolentojenhoidon professori, Eleanor Greene. Professori selvästi säikähtäen mutisee tervehdyksen, ja vilahtaa sitten naisen ohitse. Minnekköhän tuollakin oli matka? Olkiaan kohauttaen herttuatar jatkaa matkaansa tummankeltainen kaapu veriroiskeiden peitossa.
Kengänkorot kolahdellen lattiaa vasten herttuatar saapuu kansliaansa, joka kunnioittaa erittäin syvästi puuskupuheja. Nainen haistelee kulmat kurtussa ilmaa, haistaen vienon savun hajun. Juuri silloin kajahtaa huuto:
”Tulipalo!” Pelko välähtää kylmäverisen herttuattaren silmissä hänen rynnätessään etsimään rakkaimpiaan. Nainen juoksee savusta välittämättä eteenpäin linnan käytävillä, hän yrittää suunnata suurta salia kohti, arvellen Gregory Goylen olevan Naomilyn kanssa siellä.
Herttuatar Jac pysähtyy köhimään suuren salin ovella, huomaten lieskojen jo saartaneen itsensä. Hän kiskaisee oven auki raivoisasti mutta sulkee sen perässään yrittäen hidastaa tulen kulkua.
”Gregory! Naomily!” Nainen huutelee kuunnellen huutojensa jälkeen tarkasti. Suuren salin perimmäisestä nurkasta kuuluu vaisu avunhuuto, hän ryntää heti sen suuntaan huomaten salin seinän olevan jo tulessa. Herttuatar tavoittaa nokisen Gregoryn ja raskaasti hengittävän Naomilyn lyyhistyneinä suuren ikkunan alta.
”Nopeasti!” Hän huutaa ja nykii kumpaakin hieman kauemmaksi ikkunasta. Sauvan hihastaan kaapaten naikkonen osoittaa ikkunaa kyyneleet valuen nokisille kasvoille.
”Hajothus!” Loitsu osuu keskelle lasia ja ikkuna pirskoutuu tuhansiksi palasiksi. Yksi lasinsirpale osuu herttuatarta poskeen. Voimakkaammin haiseva savu ja katon romahtaminen heidän takanaan varoittaa lähestyvistä lieskoista. Nainen kiskaisee Gregoryn ylös maasta ja pakottaa hänet ottamaan Naomilyn syliinsä. Herttuatar auttaa miehen rikotun ikkunan luokse edelleen kyynelehtien ja pakottaa hyppäämään siitä kissa mukanaan.
Kuuluu hirvittävä räsähdys. Katto sortuu jättäen alleen juuri rakkaan miehensä ja kissansa ulos ikkunasta saatteneen naisen. Ja niin päättyy herttuatar Stephen Ashleigh Jacin valtakausi [Tylypahka]'ssa viiden verenpunaisen vuoden jälkeen.

~ Henna.

Anteeksi ihan hirmuisesti, ettei kaikki henkilöt joita olisin tähän halunnut niin eivät mahtuneet mukaan. Kiitos ja kumarrus.
Tossa _oli_ kappalejaot mutta ne nyt sit jotenkin hukku..

Raakaa...mut toi tulipalo juttu tuli ihan liian nopeasti... ja mistä se oli tullu? :---D (Gregory leikki kummiskin tulitikuilla) Ja mulla tuli mieleen tost ihan se kun siin kirjas Johnny ja Ponyboy heittelee niit lapisa ulos ja Johnny kuolee siin... ja toi viulupoika... eiks se kerkee kuolee verenhukkaa, jos se ''sahasi'' sen poikki? ja toi Novan kuolema paitsi en usko et se oli käyny noin helposti.. mut MUUTEN HYVÄÄÄ!
P.s kaikki oli aika luisevaa....

AAA! Kamalaa, oikeesti kamalaa. Niin raaaka ja vertaa yyh hyii. Olit kuvaillu kaikki nii kauheella tavalla. Mut jos tän oli tarkotus olla tälläne kauhujuttu nii oot onnistunu ERINOMAISESTI. Stephenistä tulee kauhee ämmä, varo Gregory!