King of the King of Serpents - Prologi - End of ChaosTaustamusiikki: Kingdom Hearts Music - Night of Fate ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Antiikin Kreikka, Delosin saari, n. 2500 vuotta sitten...Miekat kalahtivat yhteen luoden korvia jyskyttävän huminan. Temppelin seinät halkeilivat iskujen massiivisesta voimasta. Jokaisen kohtaamisen aikana miekat savusivat ja hehkuivat, luoden ainoan valon ulkona välähtelevien salamoiden lisäksi.
Miekkojen takana nuo kaksi miestä tähtäsivät vain yhteen päämäärään; toisen kuolemaan. Kumpikaan ei antanut toiselle armoa. Taistelun aikana miehet eivät olleet huomanneet katon alkaneen sortua. Suuret lohkareet putosivat vauhdilla alas, jättäen jälkeensä pirstaloituneen koristelattian. Vanhempi mies väisti vain täpärästi yhden lohkareista ja kaatui maahan.
"Sinusta on tullut hidas.." sanoi nuorempi mies, samalla kun väisti yhden lohkareista. "..ehket olekaan niin suuri uhka."
Tuon kuultuaan vanhempi mies nousi nopeasti seisomaan. Hänen silmissään paloi viha.
"MINÄ OLEN MAAILMAN SUURIN JA MAHTAVIN VELHO!" vanhempi mies karjui ja alkoi kohota ilmaan tummanvihreän savun ympäröidessä tämän.
"JA SINÄ SAAT KÄRSIÄ.." sen sanottuaan mies alkoi puhua outoa, vierasta kieltä. Nuorempi mies kohotti miekkansa ja osoitti sillä ilmassa leijuvaan mieheen päin.
"Hirnyrkkisi on tuhottu, olet kuolevainen jälleen, Herpo." mies osoitti kädellään takanaan olevaan suureen, kahtia haljenneen hampaan näköiseen esineeseen. Ukkonen pauhasi taustalla ja salamat syöksyivät läheisiin kukkuloihin.
Herpoksi kutsuttu mies ei välittänyt vaan jatkoi puhumistaan vieraalla kielellä. Yht'äkkiä sortuneen katon läpi syöksyi salama, suurempi kuin muut. Se osui suoraan nuoren miehen eteen, joka lensi monta metriä taaksepäin iskun voimasta. Mies ei kyennyt nousemaan ylös, vaan lojui lattialla selkä seinää vasten. Herpo hymyili, selvästi nauttien tilanteesta. Hän leijui alas maan tasalle ja kumartui noukkimaan vihollisensa miekan lattialta, ukkosen jyristessä.
"Viimeinkin.. pääsen sinusta eroon, ystäväiseni." Herpo mylvi kävellessään hitaasti vihollistaan kohti. "Nyt kukaan ei ole estämässä minua kun valloitan maailman."
Mies yritti nousta lattialta onnistumatta siinä, isku oli liian kova. Hän tunsi usean luunsa murtuneen. Herpo pysähtyi miehen eteen jääden tuijottamaan tätä, virnistellen. Salamat valaisivat Herpon. Hän oli valkotukkainen, keltasilmäinen noin kuusikymmentävuotias mies. Nuorempi mies katsoi tätä näkyä inhoten. Viimeinen asia joka hänen tulisi nähdä kuolemansa koittaessa, olisivat nuo virnistävät, vanhat kasvot.
Mies katsoi ympärilleen etsien jotain, mitä tahansa. Temppeli oli kuitenkin tyhjä, vain murskautunut katto, joka oli levinnyt ympäriinsä koristelattialle. Silloin hän muisti hirnyrkin ja huomasi sen painavan jalkansa alla. Herpo kohotti miekan valmiina lyömään vihollisensa. Mies toimi nopeasti. Hän kumartui eteenpäin, miekan iskeytyessä seinään tämän takana, nosti hampaan jalkansa alta ja iski sen edessään olevan Herpon sydämeen.
Hirmuinen karjunta täytti temppelin, ääni jatkoi kauas ulos asti, Herpon lyyhistyessä lattialle.
"Minä kiroan sinut.. ja koko sukusi. Minä nousen vielä ja jälkeläisesikin joutuvat kärsimään. Kuole.. Ovidius Dawlish!!!"
Herpo karjaisi ja kaatui kyljelleen. Viimeisillä voimillaan hän sai sanottua sanat:
"Omega, airssaars Ovidiussss!" ennenkuin ääni katosi olemattomiin.
Ovidius huokaisi syvään ja ryömi temppelin oville, minne hänen sauvansa oli tippunut. Ovidius otti sauvansa ja suuntasi sen ylös. "Apuja!" hän huusi punaisen valon liitäessä yötaivaalle, ukkospilvien keskelle. Hän oli antanut selvät ohjeet miehistölle; vaara on ohi vasta kun he näkevät merkin. Ovidius kääntyi selkä toiseen oveen päin ja jäi odottamaan miehistöään. Ketään ei tullut.
Ovidius odotti monta kymmentä minuuttia, ilman että kukaan tuli kukkulan takaa. Sitten hän näki liikettä. Se oli yksi hänen miehistönsä jäsenistä. Mies juoksi suoraan Ovidiuksen luo, mutta kaatui maahan verisenä.
"Ovidius, pakene! Se on täällä..!" mies huusi kauhuissaan kuollen siihen paikkaan. Ovidius katsoi miehen taakse nähden sen mitä pelkäsikin: kukkulan takaa nousi törkeän iso, tummanvihreä basiliski. Se näytti aavemaiselta salamoiden ja sateen keskellä.
"
Zeus sentään.. käärmeiden kuningas! Herpo todella kirosi minut.." Ovidius ajatteli hädissään, käärmeen lipuessa hitaasti häntä kohti...
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kommentteja tulemaan, kiitos